Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

Subscribe RSS

 John Verdon: Numeropeli
21.04.2012 23:09 | Mika Kähkönen

John Verdon: Numeropeli

(Think of a Number, 2010)

Suom. Marja Luoma. Gummerus 2012. 595 s.

 

Oletteko kuulleet lastenlaulun Jonka rakensi Jussi? Sen sanoitushan perustuu vanhan kertaamiseen, kuka rakensi talon, mitä talossa oli ja mitä sille tapahtui. Kaikenlaisten muiden asioiden lisäksi tuo kipale tuli mieleeni lukiessani John Verdonin romaania Numeropeli. Osasyynä oli Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelusta saamani poskiläpsyt. Muutaman perussäännön mukaan pitäisi pysyä asiassa, huolehtia näyttämölle panosta, esittää asiat tässä ja nyt, eikä missään nimessä kerrata jo sellaisia asioita jotka lukija jo tietää. Viimeisimpänä mainitsemaani virhettä pidetään jopa amatöörimäisenä. Totta kai jo tapahtuneet asiat nousevat esille myöhemmissäkin kohtauksissa, mutta ne on mahdollista ohittaa kunniallisesti. Kaikesta tuosta kuonasta huolimatta Verdonin teos on ylettänyt bestselleriksi. Onhan se hyvä, mutta siitä olisi voinut tulla parempi, vaikkakin lyhyempi. Sehän ei tietenkään sovi näille ameriikan hemmoille. Numeropeliin on jätetty kaikki ne puutteet, joista itse yritän parasta aikaa poisoppia.

Aihe on kutkuttava, vaikka orastava siitepölyaika hankaloittaakin erotusdiagnostiikkaa. New Yorkin murharyhmästä eläkkeellä oleva Dave Gurney saa kuulla opiskelukaverinsa saamista oudoista kirjeistä. Ensimmäisessä kirjeessä joku väittää tietävänsä mitä numeroa kaveri ajattelee ja esittää arvauksensa seuraavassa kirjeessä. Kiehtova arvoitus muuttuu ajatusleikistä totiseksi murhatutkimukseksi, kun opiskelukaveri murhataan omalle pihamaalleen. Kohta Gurneylle paljastuu toinen henkirikos, jossa on jotain liian samaa ensimmäisen kanssa, sitten kolmas jne. kunnes koittaa miehen oma pelivuoro.

Erittäin nokkela perusajatus ja toteutuskin. Ehkä juuri tämän vuoksi ovat jenkkilandian kirjallisuusagentit katsoneet kirjailijan teknisten puutteiden kohdalla sivun ohi. Kirja tihkuu viihteellisyyttä, mitä yleensä en pane pahakseni. Jotain rajaa sentään! Takkatulet, jääteet, tammipunavarpuset ja hedelmätarhat alkoivat pursua jo korvista . Keinot, joilla Verdon tarinaansa vie ovat loppuun kaluttuja. Lasten aamuteeveen rikosarvoituksessakin käytetään tuoreempia niksejä. Valjun alun jälkeen mies pääsee muutaman ristiaskeleen kautta lopulta asiaan ja tapahtumat vievät mennessään. Siitä pisteet. Ja tämähän oli nyt siis pokkari.


( Päivitetty: 22.04.2012 13:33 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com