Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

Subscribe RSS

 Joko luovutaan ydinvoimasta, joko?
19.02.2017 19:37 | Mika Kähkönen

Risto Isomäki: Haudattu uhka

Tammi 2016. 436 s.

 

Risto Isomäen asema yhtenä Suomen asiantuntijakirjailijoiden kärkinimistä vain vahvistui luettuani viime vuonna ilmestyneen, miehen kymmenennen fiktiivisen teoksen Haudattu uhka. Kirja lähti mukaani Helsingin kirjamessuilta. Ekan kerran kävin. Pitää käydä joskus toistekin.

Tämä helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja ympäristöaktiivi ei ole aikaisemminkaan kaihtanut viedä teemojaan äärilaitaan ja samalla lukijansa ympäristöön, johon muuten monella meillä kuivan maan tallaajalla ei olisi sitten niin minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä – maailmanlopun partaalle ei onneksi kellään. Vielä. Tällä kertaa eletään Suomen lähitulevaisuudessa ja ajankohtana on itsenäisyyspäivä. Presidentinlinnan boolin lisäksi alkaa myös vierailijoiden iho kuplia. Ensihoidon ja poliisien aktivoituessa on kaikki jo myöhäistä. Valtakunnan ykköspoliitikkoja ja julkista kermaa kuolee kuin katovuonna viljaa.

Syylliseksi paljastuu säteilymyrkytys ja Isis. Näyttää pahasti siltä, että terroriaalto tulee leviämään laajemmalle, aina Eurooppaa myöten. Keskusrikospoliisin ja Säteilyturvakeskuksen kädet loppuvat kesken, viimeistään kun huomataan Olkiluodon ydinvoimalaan matkalla olleen käytetyn ydinpolttoaineen kadonneen. Ainekset säteilyaseelle ovat koossa ja väärissä käsissä. Kuka pelastaisi maailman? On vain yksi mies, joka voi auttaa, nimittäin kansainvälisen terrorismin ja säteilyaseiden asiantuntija Lauri Nurmi. Kaikki Isomäen aikaisempien romaanien Jumalan pikkusormi (2009) ja Litium 6 (2007) lukeneet tietävät minkä luokan kaverista on kysymys. Nurmi kuuluu kärpäsiä syömäpuikolla pyydystävien sankareiden sarjaan. Kaikkivoipaisuus miellyttää, ainakin minua. No joo, onhan mies vähän tosikko, mutta miellyttää. Jätetään vitsailut Bondille ja nimenomaan tuon agentin aikaisemmille tulkinnoille.

Kirja on ehtaa Isomäkeä, mikä tarkoittaa tieteen aikakausilehtien tasoisia infopaketteja istutettuna henkilöhahmojen puheisiin ja aatoksiin. Kuvioon kuuluu myös toimintakohtauksia, meriseikkailua ja näyttävä lopputaistelu. Jotain sellaista osasin jo odottaa ja sain mitä tilasin. Viimeistään Isomäen jälkihuomautusten kohdalla ymmärtää mistä teoksessa on kysymys. Hän näyttää miten haavoittuva yhteiskuntamme ja koko ihmiskunta onkaan. Heikoimmaksi kohdaksi hän osoittaa ydinteknologian ja nykyiset ydinvoimalat, jotka eivät edelleenkään ole varautuneet kunnolla terroristi-iskuja vastaan. Eikä terrori-iskujen uhka ole enää yksistään muun maailman yksinoikeus. Isomäki nostaa esille Suomen asenneilmapiirin, joka koki muutoksen pari vuotta sitten pakolaisvirtojen vanavedessä. Polttopulloiskut ja vihapuheet ovat omiaan kasvattamaan vastareaktion, jollaista ei välttämättä osata edes kuvitella. Ihmisille on luontaista vastata hyvään hyvällä. Valitettavasti sama ilmiö toistuu myös pahan suhteen. Vielä ei ole myöhäistä.


( Päivitetty: 19.02.2017 19:49 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Haittaako, jos meri kuplii ja sihisee?
07.10.2014 20:44 | Mika Kähkönen

Risto Isomäki: Kurganin varjot

Tammi 2014. 347 s.

 

Tiedetoimittaja ja kirjailija Risto Isomäen odotettu uutuusekotrilleri Kurganin varjot maalaa uhkakuvan hapettomaksi pilaantuneesta merestä. Kirjoittamisen lisäksi myös erilaisiin kansainvälisiin ekologisiin kehityshankkeisiin osallistunut Isomäki jatkaa samalla linjalla, joka ei tule yllätyksenä heille, jotka ovat hänen tuotantoaan lukeneet. Keinot joilla ihmiskunta voi oman kohtalonsa allekirjoittaa ovat loputtomia, eikä siihen aina tarvita edes omaa aktiivisuutta. Yllättävän usein kylläkin.

Lähitulevaisuuteen sijoittuvan tarinan keskiössä on aviopari Alexander ja Irina Tšerkassov. Alex tutkii arkeologisen ryhmänsä kanssa muinaisia hautakukkuloita eli kurganeja Rostovin lähellä. Vieraakseen hän saa vaimonsa Irinan. Yhteiset hetket jäävät lyhyeksi, kun Irina saa erikoisen viestin kollegaltaan meribiologi Juri Muratovilta ja joutuu lähtemään tämän avuksi Mustallemerelle. Juri on tehnyt huolestuttavan löydön merenrannalta. Laajalla kuivuneen levän peittämällä rantakaistaleella lojuu kuolleita mereneläviä aina pikkukaloista delfiineihin. Pahimmat pelot täydentyvät, kun ulapalta palaavan kalastusaluksen pohja paljastuu nopealla snorklauksella sinisen sijaan mustaksi. Kalastajat eivät tietäisi ketä he pitäisivät seonneena, ellei Jurilla olisi selitystä värimuutokseen, sekä heidän kalastusreissulla alkaneeseen oireiluun. Meren ekosysteemin muutosten ei pitänyt olla mahdollista tässä laajuudessa. Edessä on lähes jääkautta vastaava luonnonkatastrofi, elleivät Juri ja Irina löydä ratkaisua nopeasti etenevään luonnonmullistukseen.

Tapahtumia voisi kuvailla mielikuvituksellisiksi, ellei niille löytyisi totuudenperää. Niistä kirjailija kertoo loppuhuomautuksissaan. Eikä tiedetoimittaja pääse eroon raidoistaan itse kertomuksessakaan, vaan heittelee sen joukkoon mielenkiintoista knoppitietoa muun muassa Euraasian luonnon geometriasta, uralilaisten ja dravidikielien yhtäläisyyksistä, kantakielien kehityksestä ja vuorovaikutuksesta, sekä hevosten perimästä ja jousiaseen historiasta. Tietolaari on pohjaton. Mies on sisällyttänyt uralilaisten metsästäjä-keräilijäkansojen elinolosuhteet jopa Alexin iskurepliikkeihin, joilla hän on saanut tulevan vaimonsa haltioitumaan. Hyvä vaihtoehto ”käytsä usein täällä” -tokaisulle. Puhdas sepitelmä pääsee oikeuksiinsa romaanin loppupuolella, kun paise uhkaa puhjeta ja järjestäytynyt yhteiskunta lakkaa olemasta. Sen tilalle tulee hengissä selviytymisen lait. Niitäkin vahvempi on rakkaus, jota Alex ja Irina toisiaan kohtaan kokevat. Tässähän meinaa heittäytyä ihan runolliseksi, kun miettii heidän parisuhdettaan merenä. Varmaan arvaatte, ettei tyrskyittä selviä sekään.

Hieno teos!


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Risto Isomäki: CON RIT
20.01.2013 14:08 | Mika Kähkönen

Risto Isomäki: CON RIT

Tammi 2011. 403 s.

 

Ajatus merihirviöiden olemassa olosta on ajankohtainen. Tosin se oli sitä jo tuhansia vuosia sitten, mutta yhä edelleen asia nousee jopa sanomalehtien sivuille. Luin vast'ikään sanomalehti Karjalaisen sivuilta uutisen, jonka mukaan Nevadan autiomaasta oli löytynyt muinaisen merihirviön fossiili. Tuo 244 miljoonaa vuotta sitten elänyt matelijoiden sukuun kuulunut hirviö olisi ollut yhdeksän metrin mittainen ja syönyt itsensä kokoisia saaliita. Risto Isomäen ekotrilleri CON RIT heittää ilmaan ajatusleikin, että lajin edustajia eläisi joissain merien tutkimattomissa paikoissa yhä edelleen. Mies myös perustelee sen myöhemmin kirjan lopussa, jossa hän vetää viivoja kirjan väittämistä faktoihin ja fiktioon. Mielenkiintoisesti, totta kai.

Teoksen tarina, tai juoni on erittäin yksinkertainen. Meribiologi Martti Ritola matkustaa entisen heilansa Camilla Norrstrandin kanssa etsimään Vietnamista merihirviötä. Exä on juuri saanut tietää sairastuneensa vakavasti ja hänen miehensäkin on päättänyt kokeilla olisiko elämä auvoisempaa vaimoa vaihtamalla. Mukava sattuma. Yhtä mukava sattuma on myös se seikka, että Camilla on miljonäärisuvun ainoa perillinen ja Martin retken potentiaalinen sponsori. Mikään piknikki siitä ei kuitenkaan tule, saa lukija huomata myöhemmin. Paljon myöhemmin.

Jos romaani taipuisi joskus elokuvakäsikirjoitukseksi, olisi alkuperäisteoksen ensimmäiset kaksisataa sivua käsitelty melkein ennen ensimmäistä mainoskatkoa. Kirjailija ja tiedetoimittaja on selkeästi ihastunut aiheeseensa ja haluaa parantaa maailmaa. Jossain lukuvaiheessa alkaa vain tuntua, että käsissä on jonkinlainen viihteellinen oppikirja. Ensimmäistä kertaa, tai sanotaan pitkästä aikaa, teki mieli harppoa muutama sivu eteenpäin. En tehnyt niin (joku ihme periaate). Kun Isomäki malttaa lopulta jättää ekon sivuun ja keskittyy trilleriin, muuttuu romaanin luonnekin täysin. Kirjakatastrofi muuttuu katastrofikirjaksi, vähän liioitellen kuvattuna. Tapahtumat vyöryvät vauhdilla. Tunnelman voi aistia elävästi. Sanotaan tukehduttavan elävästi. Tuo kuvaus aukeaa niille, jotka kirjan ovat lukeneet. Tilanteen lauettua hetkeksi seuraa, mitä muutakaan kuin lyhyt oppimäärä Ruandan kriisipesäkkeistä.

Ei pidä luulla, että yrittäisin mollata teosta, tai sen kirjoittajaa. Kaiken kaikkiaan pidän ns. asiantuntijakirjailijoiden aikaansaannoksista. Isomäki liikkuu samoilla vesillä edesmenneen Michael Crichtonin kanssa, joka myös kuuluu suosikkeihini. Paino sanalle ”myös”. Isomäen tuotannosta on allekirjoittaneelle tullut tutuksi myös teokset Sarasvatin hiekkaa (2005), Litium 6 (2007) ja Jumalan pikkusormi (2009). CON RIT palkitsee lukijansa lopussa, vaikka ei ylläkään pistetilastossa aikaisempien teosten tasolle. Ensikerralla sitten vähemmän Etelä-Suomen rannikon ekosysteemiä ja lokkikantaa.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com