Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

Subscribe RSS

 Kun kaikki oli vielä hyvin
23.09.2015 17:21 | Mika Kähkönen

Simon Beckett: Multiin kätketyt

(The Calling of the Grave, 2010)

Suom. Kimmo Lilja. Karisto 2013. 404 s.

 

Kirjoitukseni Kati Hiekkapellon Suojattomista yhteydessä mainitsin kolmen pokkarin könttätarjouksen. Pohjoissuomalaisen kirjailijan palkitun teoksen rinnalle piti saada pari muuta lukukelpoista tekelettä. Yksi näistä oli Simon Beckettin Multiin kätketyt. Sen hankkimiseen meni kaksi vuotta, vaikka jo alun perinkin bongasin sen alennuskorista. Huomioinnin syynä oli silloin kansikuva, joka muistutti noihin samoihin aikoihin ilmestyneen kirjani metsämaisemaa. Tämä kirjahan oli siis Pimeimmät tunnit.

David Hunter -sarja on ehtinyt jo neljänteen osaansa. Tällä kertaa kirjailija aloittaa tarinan rakentamisen ajoilta ennen esikoisromaanin ajanjaksoa. Kuolinsyyntutkija David Hunter on onnellisesti naimisissa ja pienen Alica-tyttären isä. Mies saa komennuksen Dartmoorin nummille. Teinityttöjen raiskaamisesta ja sarjamurhista tuomittu psykopaatti Jeremy Monk on lupautunut auttamaan viranomaisia kahden kadoksiin jääneen tytön ruumiiden kätköpaikalle. Etsintöjen laukaisijana on retkeilijöiden karmaiseva löytö. Väärin valittu hautapaikka on maaperän elämisen myötä paljastanut mädäntyneen kämmenen. Käsi osoittautuu kuuluvan yhdelle tytöistä. Vaikka etsinnät eivät johda sikäli mihinkään, on niillä kauas kantoiset vaikutukset, niin David Hunterin, kuin asiantuntijaryhmänkin elämässä. Siinä missä muut odottavat kahdeksan vuotta, joutuu päähenkilö puntaroimaan elämän varjoisaa puolta jo noihin aikoihin. Arkiset, sikäli harmittomilta vaikuttavat päätökset muuttavat Davidin elämän.

Tarinan nykyhetkessä yksi taannoisista virkamiehistä, komisario Terry Connors ilmestyy Davidin ovelle. Kulunut aika on ehkä saanut Davidin vihanpidon laantumaan, muttei ole muuttanut vierailijaa. Davidille Terry on edelleen se vaimon liehittelijä, joka viljelee inhottavia vihjauksia hänen uskollisuudestaan vaimoa kohtaan. Tämän seikan ohittaa komisarion ilmoitus Monkin vankilapaosta ja uhkasta, jonka se tutkijaryhmää kohtaan asettaa. Aluksi David pitää Terryn epäilyjä kaukaa haettuina, kunnes ryhmän naisedustaja Sophie ottaa häneen yhteyttä ja kuulostaa huolestuneelta. He sopivat tapaamisesta, joka johdattaa kuolinsyyntutkijan takaisin Dartmooriin. Tapahtuu käänne, jonka vuoksi paluu venähtää ja on muuttua ikuiseksi.

Minullahan ei ollut missään vaiheessa tarkoitus alkaa lukea brittitoimittaja-kirjailija Simon Beckettin kirjasarjaa. Myönnän, että hänen luomansa päähenkilö on erikoisosaamisensa suhteen vetovoimainen ja tarinoiden lähtökohdat ovat houkuttelevia kautta linjan. Jälleen miljöö on mahtava, ruumiiden tonkiminen kiehtovaa ja tutkimusten yksityiskohdat on esitetty ilman oppikirjavaikutelmaa. Riittävästi genren kirjoja lukeneena käänteet eivät kenties yllätä, mutta saavat nostamaan kulmia. Mies osaa kieputtaa juonta, on myönnettävä. Sillä on hintansa. Uskottavuudesta olen maininnut aikaisemminkin. Samojen valintojen äärellä painivat varmasti kaikki fiktion kirjoittajat. Tylsä ja ennalta-arvattava vs. epäuskottava. Tasapaino on todella pienen tukipinnan varassa. Jännityskirjallisuudessa voimat ja vastavoimat ja niiden vuorovaikutus ovat ratkaisevia. Totta kai ne näyttelevät isoa roolia kaikissa muissakin tyylilajeissa, on sanottava. Tämähän on silkkaa fysiikkaa! Newtonin lait pätevät kirjallisuudessakin!


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Simon Beckett: Luihin kirjoitettu
08.07.2013 11:30 | Mika Kähkönen

Simon Beckett: Luihin kirjoitettu

(WRITTEN IN BONE, 2007)

Suom. Kimmo Lilja. Karisto 2009. 452 s.

 

Vein nuorimman tyttäreni elämysmatkalle antikvariaattiseen kirjakauppaan. Oli korkea aika. Perinteet edellyttivät. Mukaan tarttui pari lasten- ja nuortenkirjaa ja pitihän minun itsenikin jotain saada. Ostin siis Simon Beckettin Luihin kirjoitetun, vaikka luulin, että miehen esikoinen jää hänen kirjoistaan kohdallani ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Ehkä siinä sittenkin oli jotain erityistä.

Luihin kirjoitettu vie Beckettin vakiosankarin kuolinsyyntutkimuksen erikoislääkäri David Hunterin Runa-nimiselle Hebridien saarille. Saarelta on löytynyt syrjäisestä mökistä pahasti kärähtänyt ruumis. Oikeastaan siitä ei ole jäljellä kuin luut ja mikä erikoisinta, täysin palamattomana säilyneet jalkaterät ja toinen käsi. Totta kai pian selviää, että ruumis kuuluu naiselle, joka on mitä suurimmalla todennäköisyydellä murhattu. Puhkeaa myrsky joka eristää väen saarelle ja estää tutkijaryhmää saapumasta mantereelta, eikä aikaakaan, kun kaikki viestintävälineet lakkaavat toimimasta – rikottuna, tai muuten vain. Samalla tapahtumat alkavat vyöryä ei toivottuun suuntaan. Todistusaineistoa tuhotaan ja lisäruumiita syntyy. On selvää, että murhaaja oleilee edelleen saarella, eikä jää odottamaan kiinnijääntiään.

Beckett osaa koukuttaa. Tarina lähtee vauhdilla käyntiin ja sen tärkein, sekä hiljaisin, henkilö esitellään ensimmäiseksi, eli ruumis. Hitusen vähäpätöiseltä kuulostavalla syyllä huippututkija houkutellaan saarelle ja tapahtumiin. Kelvatkoon. Tapahtumaympäristö ja olosuhteet ovat kiinnostavia myrskyineen ja suljettuine yhteisöineen. Nippelitietoa kirjailija viljelee kohtuudella ja välttyy luennoinnilta. Voisi sanoa, että mies on maustanut lihasoppansa kohtuudella. Lihan maun pitää erottua, vaikka sitten vähän kärähtäneenäkin. Henkilöhahmoista löytyy kaikki tarvittavat palikat: kelpo eläkeläispoliisi, innokas vasta-alkajapoliisi, juoppo vanhempi poliisi, utelias toimittaja, baarin räyhähenki, paikallinen ökymies kauniine vaimoineen ja muuta paikallista väkeä.

Rikosjuonen tämä englantilainen vapaa toimittaja on rakentanut yhtä lailla huolella. Kun itse ongelma on esitetty ja tarvittavat henkilöhahmot esitelty, on aika pistää rähinäksi. Ajattelin lukiessa, että nyt olisi sen aika ja niin tapahtuikin – heti seuraavassa luvussa. Käännettä seuraa uusi käänne, jota seuraa taas uusi käänne ja niin edelleen. Kierrokset kasvavat ja hetki jolloin syyllinen paljastuu lähestyy vääjäämättä. Tässä vaiheessa tarinaa uskottavuus alkaa vähintäänkin natista. Kirjailija kieputtaa hahmojaan, selittää ja perustelee, ehkä liikaakin, mutta myös yllättää. Kaikeksi lopuksi mies jättää sankarinsa tilanteeseen, josta pääsee selville vain lukemalla sarjan seuraavan teoksen. Kätevää.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Simon Beckett: Kuoleman anatomia
10.03.2013 10:16 | Mika Kähkönen

Simon Beckett: Kuoleman anatomia

(THE CHEMISTRY OF DEATH, 2006)

Suom. Kimmo Lilja. Karisto 2008. 432 s.

 

Pitkästä aikaa paneuduin sepitteellisen tarinan äärelle ja pakko myöntää, ehdin tuntea jo vieroitusoireita.

Väliin mahtui jos jonkinmoisia lähdemateriaaliksi tulkittavia kirjoja aina Nimettömistä alkoholisteista Oikeuslääketieteeseen. Noita teoksia luin harppoen, viimeiseksi mainittua edelleen, joten niistä ei sen enempää. Syy, miksi juuri Beckett ja Kuoleman anatomia löytyy ensinnäkin ihan tuon esikoisteoksen aihepiiristä, mutta myös kirjailijan toisen, jo alennuskorista löytyvän teoksen Multiin kätketyt kansikuvasta. Kansikuvan perusteella kirjailijasta kiinnostuinkin. Kuvassa on nimittäin sama teema kuin allekirjoittaneen syksyllä ilmestyvässä jännitysromaanissa Pimeimmät tunnit.

Simon Beckett on englantilainen freelancer toimittaja, joka on tullut viihdekirjallisuuden ystäville tunnetuksi oikeuslääketieteen asian, anteeksi huippuasiantuntijasta kertovasta kirjasarjastaan. Britannian Patricia Cornwelliksikin häntä on nimetty. Itse en edellä mainitun kirjoja ole toistaiseksi lukenut.

Nyt luetussa esikoisessa Beckett esittelee David Hunterin, joka on hylännyt menestyksekkään uransa oikeusantropologina ja muuttanut syrjäisen Manhamin kylän lääkäriksi. Syynä tähän on henkilökohtainen tragedia. Kolme vuotta on kulunut suhteellisen mukavasti, tosin osaksi kyläyhteisöä hän ei ole päässyt vieläkään. Menneisyys ilmestyy varjona hänen päälleen, kun lähimetsästä löytyy naisen ruumis, jonka tutkimuksien osalliseksi Hunter lopulta päätyy. Kohta saman kohtalon kokee toinenkin nainen ja kolmannen katoamisen kohdalla voidaan puhua jo sarjasta. Yhteentörmäyksiä syntyy maalaisyhteisön sisäänlämpiävyydestä, epäluuloista ulkopuolisia kohtaan - sellainen Hunterkin on – ja käsittelemättömistä henkilökohtaisista kriiseistä. Menetyksille ei näytä tulevan loppua, saa Hunter todeta. Yhteisöllinen tragedia muuttuu tietysti henkilökohtaiseksi.

Mies kirjoittaa toimittajan varmuudella. Yksi tärkeimpiä toimittajan erityislahjoja taitaa olla taustatietojen täsmällisyys. Niitä kirjailija on kerännyt muun muassa tutustumiskäynnillä koulutuskeskukseen, jossa käytetään oikeita ihmisruumiita rikospaikkatutkijoiden ja poliisien opettamiseksi. Hänen käyttämänsä asiantuntijat ovat tohtoritason miehiä ja naisia. Google jää siis kakkoseksi.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 2.000




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com