Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

Subscribe RSS

 Giorgio Faletti: Viimeinen katse
28.03.2013 21:53 | Mika Kähkönen

Giorgio Faletti: Viimeinen katse

(Niente di vero tranne gli occhi, 2004)

Suom. Laura Lahdensuu. Bazar 2010. 479 s.

 

Faletti osaa ja on kansainvälisen menestyksensä ansainnut. Tutustuin miehen tuotantoon hänen esikoisteoksensa Minä tapan kautta ja ihastuin. Se saattoi olla liian aikaista.

Kirjailija on italialainen vuonna 1950 Astissa syntynyt entinen asianajaja, mainosalan ammattilainen, kilpa-ajaja, näyttelijä ja muusikkokin, eli multitalentti. Viimeisessä katseessa mies vie lukijan New Yorkiin ja Roomaan. Komisario Jordan Marsaliksen syntilista on lyhyt, mutta sitäkin vaikuttavampi. Mikä pahinta, hän on syytön. Silti hän on joutunut luopumaan urastaan poliisivoimissa, vuokrannut asuntonsa eteenpäin ja on nousemassa moottoripyöränsä selkään, kun vaellushaaveet keskeytyvät. Hänen veljensä, joka sattuu olemaan New Yorkin pormestari, poika on murhattu. Veli haluaa, että Jordan osallistuu tutkimuksiin. Kohta tapahtuu toinen murha, jonka piirteistä on tunnistettavissa yhtäläisyyksiä, jopa selviä terveisiä uhrien löytäjille. Joku tappaa porukkaa ja näyttää vasta päässeen siinä alkuun.

Samaan aikaan saapuu kaupunkiin italialainen naispoliisi, joka on menettänyt näkönsä aseellisen selkkauksen yhteydessä Roomassa. Naisen sikarikkaat vanhemmat kustantavat tämän silmäspesialistille New Yorkiin, joka siirtää naiselle kuolleen ihmisen verkkokalvot. Pian hän joutuu toteamaan, että kaikki näköhavainnot eivät ole hänen omiaan ja yhdistää ne murhauutisiin. Hänestä tulee Jordanin epävirallinen avustaja. Luonnollisesti murhaaja lopulta selviää ja muutkin vääryydet oikaistaan. Terapeuttista.

En mahda sille mitään. Viimeisen katseen tyyppiset kirjat vaativat heittäytymistä. Näitä pitäisi lukea ilman minkäänlaista kritiikkiä. Mitään ei saisi kyseenalaistaa ja pitäisi hyväksyä siirappi ja hunaja. Kirjan juoni on kyllä huolella laadittu ja Faletti kertoo uskottavasti uskomattomatkin käänteet. Tapahtumamiljöötä hän rakastaa, eikä salaa sitä. Monessa kohtaa hän suorastaan alleviivaa osoitteita, kahvioiden sijaintia ja niiden tunnelmaa. Mikäs siinä, puhutaanhan kuiten New Yorkista ja Roomasta. En tiedä toimisiko sama vaikka Lieksan kanssa... no totta hitossa. Tuskin kuitenkaan samassa mittakaavassa.

Hän tunsi hien ihollaan kuin kylmä ja limainen sormi olisi hivellyt hänen selkäänsä, veden lämpötilaa säätäessään hän olisi syvällä sisimmässään halunnnut sulaa kuumaan, ryöppyävään veteen kuin suolapatsas ja kadota veden mukana maan uumeniin ikuisiksi ajoiksi.”

Tämä mallikappale, anteeksi mallivirke, kuvaa Falettin tyyliä. Minulle tässä on ainakin liikaa sulatettavaa.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com