Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2526272829301
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

Subscribe RSS

 Mää (mene) Ala-Koitajoen varrelle
13.06.2013 17:26 | Mika kähkönen

Simo Seppo (toim): Elämää Ala-Koitajoen varrella

Pamilon Kyläyhdistys ry 2010. 320 s.

 

Joitain aikoja sitten yövuorossa tuli puheeksi, miten hienoja luontokohteita voi löytää yllättävän läheltä ja miten vähän niissä oikeastaan on tullut käytyä. Asian korjaamiseksi voisi tehdä jopa jonkinlaisen periaatepäätöksen. Ajatus kehittyi jopa niin pitkälle, että Uimaharjusta käsin työssä käyvä sairaanhoitaja lupasi toimittaa luettavakseni Pamilonkosken luontopolun ympäristöstä kertovan kirjan. Kirjaa varten oli haastateltu hänen lähiomaisiaankin, mikä korottaa kirjan arvokkuuden ihan omalle tasolleen.

Kirja Elämää Ala-Koitajoen varrella tarjoaa laajan kattauksen alueen historiastaa aina nykypäivään. Kaikkihan on alkanut varhaishistoriasta 1900 miljoonaa vuotta sitten, kun maankuoren laatta alkoi työntää merenpohjan sedimenttikerroksia kasaan ja muodostaa kerroksia. Vaikka kerroksia ei riittänytkään Kolin-Enon-Kiihtelysvaaran itäpuolelle, aiheutti se alueella maanjäristyksiä, joiden seurauksena alkumantereen kallioperä murtui ja halkeili. Juuri näitä halkeamia myöten lukemani teoksen päänäyttämö virtaa vielä nykypäivänäkin.

Tuolla näyttämöllä pääosaa esittää itseoikeutetusti alueen luonto eläin ja kasvikantoineen , mutta myös ihmisen suhde luontoon, niin hyvässä kuin pahassakin. Kalavetenä joki on totta kai monipuolinen, muttei läheskään yhtä rikas kuin ennen Koitajoen ja Pielisjoen voimaloiden rakentamista. Kirjoittajat käsittelevät osuuksissaan muun muassa uittoperinnettä, metsäteollisuuden kehitystä ja ottavat kantaa välillä kärkevästikin luontoarvojen laiminlyönteihin ja suoranaiseen ahneuteen, johon rahamarkkinat toimintaamme ohjaavat.

Onneksi kevyempiäkin aiheita löytyy, vaikkei luonnonsuojeluteemaa voi missään nimessä vähätellä. Alueella on vieraillut vuosien saatossa useita elokuvateollisuuden tähtiä, jotka ovat jättäneet vanhan metsänvartijan torpan vieraskirjaan ihastelevat ja kiitolliset terveisensä. Itä-Suomalainen vieraanvaraisuus on esittäytynyt mitä parhaimmassa muodossa ja mitä parhaimmassa ympäristössä, joka on saanut olla näyttämönä useille tukkilaiselokuville. Niistä viimeisin on kuvattu vasta äsken, eli vuonna 1997. Elokuva on Markku Pölösen ohjaama Kuningasjätkä.

Itselläni oli ja on edelleen taka-ajatuksia Pamilonkosken alueelle ja näyttämötarkoituksessa tietenkin. Kaiken maailman Tukholma noirien ja Helsinki noirin rinnalle olisi saatava kunnon pystymetsä noiria, ihan totta. Ei tarvitse mennä Roomaan löytääkseen mystiikkaa. Ihan yhtä hyvin voi mennä itä-suomalaiseen metsä- ja koskimaisemaan, josta löytyy kulttipaikkoja, kalmistoja, hautasaaria ja uhrikiviä. Miettikää, vanhojen suomalaistarujen mukaan vaikka hiidenkirnua pidettiin jättiläisen eli hiisin kuhnepyttynä. Siihen se muotonsa suhteen sopisi hyvinkin. Hiidenkirnusta käsin nämä hirvitykset olisivat tarujen mukaan väijyneet ja harrastaneet kaiken muun isottelun lisäksi ”pulttereiden” heittoa. Näitähän kutsutaan tätänykyä siis siirtolohkareiksi. Jättiläisillä tai ilman, on Pamilonkosken seutu näkemisen arvoinen, varmasti muutenkin kuin kirjan valokuvissa. Sinne vain kaikki nokikahvia keittämään.


 - Mika kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com