Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Taustaksi tarinalle

Stalkkeri on vainoaja, tuntematon, tai lähes tuntematon ihminen, joka saa kohdehenkilöstään pakkomielteen. Hän voi seurata tätä, ottaa valokuvia, lähettää sähköpostia ja uskotella tuntevansa tämän todellisuutta paremmin. Motiivina hänellä saattaa olla ihastuminen, kauna, kostonhimo tai vaikka nuo kaikki toistensa seurauksena. Kaiken katalyyttinä voi olla vaikka narsistinen persoonallisuushäiriö. Ilmiötä on tutkinut muun muassa englantilainen psykologian tutkija Lorraine Sheridan Leicesterin yliopistossa, joka on koonnut 26 maasta aineistoa, jonka pohjalta on selvitetty millaiset puhelinsoitot ja lähestymiset on koettu stalkkaukseksi. Aiheen suomalaisesta tutkimuksesta on vastannut ainakin Helsingin yliopiston psykologian laitoksen dosentti ja akatemiatutkija Helinä Häkkänen, joka on julkaissut aiheen katsauksen Lääketieteellisessä Aikakausikirja duodecimin numerossa 7/2008.

 

Nainen on haaste – päähenkilöni Salla Helmeri

 

Ajatus naisesta, joka saa sähköpostiinsa häirikköviestejä syntyi todellisesta elämästä. Avovaimoni palvelin täyttyi roskapostista, joiden joukossa oli viestejä 1800-luvulta. Myöhemmin selvisi, että lähetysajaksi, kuin myös lähettäjäksi voi laittaa mitä vain. Kirjoitusprosessin aikana jouduin selvittämään monia muitakin huijausmahdollisuuksia ja vaaroja, joita internetin maailmassa voi kohdata. Voi vain todeta, että rikollisuus on siirtynyt nettiin. Mietin, entä jos nainen saisikin viestejä, joiden lähetysajankohta olisi kirjattu päivään, jolloin hänen omassa elämässä tapahtui jotain käänteen tekevää, jotain traagista.

Se mitä tarkalleen tapahtui, selvisi minullekin vasta tarinan edetessä, mutta se että päähenkilö on nainen, oli selvää alusta alkaen. Sellainenhan vaatii samaistumista vastakkaiseen sukupuoleen. Samoihin aikoihin luin kirjailija Arno Kotron haastattelun, jossa hän kertoi kirjoittaneensa joskus naisen salanimellä lehtikolumneja ja onnistuneensa esiintymisessään uskottavasti. Kuulosti haasteelta. Tuntui kuin olisin suunnittelemassa matkaa rinnakkaistodellisuuteen. Tavallaan olinkin. Jokaisesta miehestä löytyy feminiininen puoli, kuten naisista maskuliinisuuttakin. Nykyään jopa entisaikoja enemmän, ellei Niskavuoren naisia lasketa. Innostuksissani kerroin aikomuksistani työpaikalla. Osastosihteeri (nainen) naurahti hyväntahtoisesti ja sanoi etteivät miehet pysty samaistumaan naiseen. Samalla hetkellä ratkaisuni varmistui.

Lopputulos ei ole ainutlaatuinen, mutta mainitsemisen arvoinen kylläkin. Miehen luomuksena tarinaa on pidetty viehättävänä ja onpa jopa väläytelty salanimen mahdollisuutta. Tulkitsen onnistuneeni. Päähenkilöni on 28-vuotias yksinhuoltajanainen, joka on kaksi vuotta aikaisemmin synnyttänyt ja ollut masentua vakavasti. Sitä ei ainakaan helpottanut ero miehestä, mikä tapahtui samoihin aikoihin. Hän on juuri vaihtanut paikkakuntaa ja aloittanut uudessa työpaikassa päivystyspoliklinikalla. Koulutukseltaan hän on lähihoitaja. Onhan siinä siis saappaita mihin astua, vai pitäisikö puhua korkkareista. Ei. Salla Helmeri ei ole sellainen nainen. Muutenkaan en halunnut luoda hänestä mitenkään erityisen naisellista, ihan luonnollisista syistäkin.

Jos olisin istuttanut häneen liian määrääviä sukupuolipiirteitä, olisi henkilöhahmosta tullut karrikatyyrimäinen, jopa klisee. Mieluummin kuvaisin häntä ujoksi kapinalliseksi, joka rakastaa poikaansa Lukaa vilpittömäksi, mutta siitä huolimatta potee huonoa omatuntoa. Pojan puheenkehitys on viivästynyt, mistä hän syyttää itseään. Hän kantaa kaunaa miehelleen, vaikka samaan aikaan ymmärtääkin tämän ratkaisua nostaa kytkintä. Hänellä on voimakkaita periaatteita muun muassa pettämisestä ja toisten ihmisten loukkaamisesta. Tämä toimiikin hänelle yhtenä yllykkeenä, kun hän haluaa selvittää mistä sähköpostihäirikkö häntä syyttää.

Lähteitä löytyi ympäriltäni riittävästi, työskentelenhän naisvaltaisella alalla, kasvoin veljeksistä vanhimpana ja näin miten äitini hoivasi pikkuveljiäni ja hoitolapsiaan. Hän oli vielä silloin perhepäivähoitaja. Mainitsematta ei voi jättää avovaimoani, jolta varastin häpeilemättä jopa joitain tokaisuja ja palan luonnettakin. Oikeastaan kukaan lähipiirini naisista ei ollut turvassa. Vaikka en halunnut luoda Salla Helmeristä naisellista naista, on hän sitä mitä enemmissä määrin. Jos tapaisin hänet, veisin hänet katsomaan jalkapalloa. Väliajalla söisimme makkarat. Lukalle oma. Pojalle ekstra-annos ketsuppia ja trippimehu.

 

 


©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com