Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

Subscribe RSS

 Totuuksia vai panettelua?
26.11.2013 13:27 | Mika Kähkönen

Herman Koch: Illallinen

(Het diner, 2009)

Suom. Sanna van Leeuwen. Siltala 2012. 339 s.

Laitoin Herman Kochin romaanin kirjastosta varaukseen parista syystä. Ensinnäkin sain siitä vinkin Twitterin kautta – seuraan nimittäin Terttu Uusimaata, joka on muun muassa DekkariNetin toimittaja ja kirjastonhoitaja, sekä ahkera twiittaaja, niin kuin tavataan sanoa. Kiitos vinkistä siis siihen suuntaan. Toiseksi, vaikka lukutottumukseni pyörii jännityskirjallisuuden ympärillä, olen pyrkinyt laajentamaan rinkiä ainakin eri maiden välille. Kochin myötä vuoronsa sai Hollanti. Onneksi niin.

Kirjailijan uran lisäksi tämä kuusikymppinen herra on kunnostautunut lievelehden tietojen mukaan myös kolumnistina ja näyttelijänä. Nyt käsillä oleva romaani on miehen kuuden teos ja se on voittanut Publieksprijs-palkinnon ja sitä on myyty pelkästään Hollannissa jo yli 450 000 kappaletta. Sillähän jo elää. Kirjan tarinassa Koch vie lukijan hienoon amsterdamilaiseen ravintolaan. Päähenkilö historianopettaja Paul Lohman on juuri ennen lähtöä nähnyt teini-ikäisen poikansa kännykästä videonpätkän, jonka jälkeen kaikki saa uuden merkityksen. Vaimonsa kanssa Paul tapaa poliitikkoveljensä Sergen ja tämän puolison. Illallinen sujuu etiketin mukaan, vaikka pinnan alla kytee tapaamisen todellinen syy. Se liittyy heidän lapsiinsa. Ratkaisut tulevat olemaan kauaskantoisia, ellei jopa lopullisia.

Melko pliisulta vaikuttava lähtöaselma hämää. Pelkän illallisen kuvailu kuulostaa jopa kuivakkaalta. Sitä se ei todellakaan ole. Pienet koukut, joita Koch nakkelee matkan varrelle herättävät uteliaisuuden joka palkitaan. Tapa, jolla kirjailija asiansa esittää on riemukas. Päähenkilö jutustelee lukijalle, kuin kertoisi oikeasti juuri minulle kuinka kaikki tapahtuu. Paul ei salaile asenteitaan, tai paremminkin asenneongelmiaan. Hän ottaa suurennuslasin alle sosiaalisten tilanteiden lainalaisuudet ja tulkitsee kaikkein pienimmätkin eleet sarkasmia kaihtamatta. Piilomerkitykset auotaan. Loppua kohden syitä ja seurauksia nousee esille, jopa epäuskottavuuteen saakka. Silti ei voi kieltää, varsinkin seuraukset aiheuttivat allekirjoittaneessa tyydytystä ja kuuluvat sarjaan ”mitä olet joskus halunnut tehdä, mutta jättänyt tekemättä”. Hyvä niin, sillä muussa tapauksessa saattaisin kirjoittaa tätäkin tekstiä kaltereiden takaa. Kysymyshän on impulssien sietokyvystä. Sellaisen puuttuessa puhutaan pahimmassa tapauksessa sairaudesta. Ja juuri siitä tässä kirjassa on kysymys.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com