Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

Subscribe RSS

 Zen luovan mielen lähteenä
09.12.2013 19:03 | Mika Kähkönen

John Daido Loori: Zen ja luovuus – kehittyminen taiteen polulla

(The Zen of Creativity: Cultivating Your Artistic Life, 2004)

Suom. Teija Hartikainen ja Lauri Porceddu. Basam Books 2008. 275 s.

 

Amerikkalainen John Daido Looria sanovat zenmestariksi. Mies onkin perustanut kotikonnuilleen Mountain and Rivers Order of Zen Buddism nimisen taidekeskuksen ja on myös sen henkinen johtaja. Pelottavaa? Ainakin on syytä olla varuillaan, kun amerikkalaisista puhutaan. Lahko, mikä lahko.

Miksi sitten luin Daido Loorin kirjoittaman kirjan? No kun minulla on tämä kirjoittamisharrastus ja kärsin välillä uskon puutteesta. Samaan uskon puutteeseen törmää tosin monella muullakin elämän saralla. Suurin ongelma on omat asenteet. Toisena pahana tulee väärin asetetut tavoitteet. Joko en uskalla tavoitella riittävän suuria, tai jään nyhertämään vaatimattomien pikkujuttujen ympärille. Pää täyttyy sadalla tekemättömällä asialla. Kun toteutan yhtä, poden huonoa omaatuntoa, kun pitäisi olla tekemässä jotain muuta. Kaikki jää kesken. Oliko kirjasta sitten apua? Onko minulla nyt joku hokkuspokkus temppu, jolla saan kaiken näyttämään selkeämmältä? Katsotaan.

Muutama kirjan esittämä totuus: Kirjoittajan ja taiteen tekijän on opittava arvostamaan itse prosessia ja omistauduttava nimenomaan sille. Kaikki aikaisempi on jo mennyttä, eikä siihen voi vaikuttaa, kuten julkaistut teokset – niistä saadut arviot ja lukijapalautteet. Niillä ei ole mitään tekemistä nykyhetken kanssa, kuten ei millään tulevallakaan. Tulevan pohtiminen vain häiritsee keskittymistä ja juuri keskittyminen on olennaisinta. Kaikki lähtee hiljentymisestä. Saavuttaakseen täydellisen hiljaisuuden, on keskityttävä hengittämiseen ja suljettava kaikki ärsykkeet ympäriltään. Vasta silloin mieli antaa tilaa intuitiolle. Intuitio on luomisen kannalta tärkein. Jos homma menee putkeen, oma ”minä” hämärtyy, jopa katoaa ja teksti kirjoittaa itse itsensä. Tavallaan olet osa tekstiä. Tässä vaiheessa älyllä ei ole varsinaisesti käyttöä, minkä luen omaksi edukseni. Se vain sulkee ovia. Tärkeämpää on nähdä kuin tietää. Olisi pyrittävä kohtaamaan kaikkein arkipäiväisinkin tilanne kuin ensimmäistä kertaa, nähdä se ja nauttia siitä – elää kuin ensimmäistä päivää (oma vertaus). Parhaimmillaan maailman voi nähdä koko kehollaan, tuntea ja haistaa sen. Kokonaisvaltaisten aistimusten jälkeen on varmasti lapsenleikkiä lähteä kuvailemaan ympäristöä, maalaapahan siitä sitten taulun, tai poimii sen tarinansa tapahtumapaikaksi.

Kirjan kirjoittaja puhuu resonaatiosta, yhteydestä tunteeseen. Kun inspiraatio kohtaa avoimen mielen, se kehittää energiaa itseensä, jonka lopputuloksena kirjoittajan ja tekstin välille syntyy värinää. Värinän määrä vaihtelee, mutta sen ollessa voimakkaimmillaan teksti kirjoittaa itse itsensä. Tästä jo mainitsinkin. Silti toistan sitä mielelläni. Ilmiöstä olen kuullut puhuttavan muissakin yhteyksissä, vaikkakin eri nimillä. Lempisiteerauksieni kohde Stephen King puhuu romaanissaan Piina aukosta, joka syntyy edessä olevaan paperiliuskaan. Teksti katoaa, jonka tapahduttua pääsee kohtauksen sisään. Zenmestarin kuvaama värähtely saa aikaiseksi virtauksen, johon ei saa yrittää vaikuttaa. Sitä ei saa nimetä, tai arvostella, ei edes ymmärtää sitä. Muokkaamisen aika tulee myöhemmin. Lopuksi aikaansaannostaan on muistettava kiittää jotenkin ja päästettävä siitä tämän jälkeen irti.

Ovatko dekkarit taidetta? Ihan sama. Kuitenkin kaikessa luovassa toiminnassa päämäärän asettaminen haittaa prosessia. Tästä voi väitellä. Olen jossain määrin eri mieltä itsekin. Totta kai riippuu mitä päämäärällä tarkoitetaan. Jos itse vaikka mietin valmista kirjaa parin ensimmäisen luvun jälkeen, niin veikkaanpa joutuvani ongelmiin. Julkaisu, markkinointi, kritiikit ja palkinnot ovat todellakin toissijaisia. Taidan selittää itsestään selvyyksiä. Zen ajattelutavan mukaan itse prosessi on päämäärä. Jokainen askel on päämäärä itsessään – seuraava kirjain ja välilyöntikin. Tulisi antaa aiheen ja resonanssin ohjata. Oikea vire löytyy, kun värähtely lisääntyy. Kuuntele tunteitasi. Älä arvostele. Upeimmillaan löydät aiheeseen uutta näkökulmaa ja näet sen eri valossa. Tosin on turhaa yrittää olla omaperäinen. Jos siitä tulee päämäärä, on lopputulos pelkästään erilaista.

Zeniläiset puhuvat ei-mielestä. Ei-mielessä pyritään välttämään kaikkia aikeita. Toimintaa (tässä tapauksessa kirjoittamista) ei pakoteta, tai sen kanssa ei pinnistellä. Tuotos livahtaa älyn läpi ilman ponnistelua. Tästä on kokemusta minullakin. Puolisoni sanoisi, että aika moni asia on livahtanut älyn läpi (leikillään tietenkin). Valehtelematta olen joskus istuutunut tietokoneen äärelle ja ollut hetkeä aikaisemmin pulassa. Olen miettinyt miten tekeillä oleva teksti jatkuisi. Lopulta olen luovuttanut ja päättänyt vain istua auki olevan tekstitiedoston edessä. Yleensä istunto on päättynyt siihen, että olen huomannut jatkavani tarinaa. Joskus olen hylännyt koko tietokoneen ja turvautunut vihkoseen. Tarpeeksi kauan kun hankaan sitä kynällä, alkaa syntyä myös sanoja ja hahmotelmaa.

Zen ja luovuus – kirjan ohjeiden mukaan kaikki aikomukset luovat odotuksia. Odotukset taas erottavat meidät todellisuudesta ja poistumme käsillä olevasta hetkestä. Alamme herkästi epäröidä ja varoa tuotoksensa kanssa. Voi arvata mitä syntyy, tai jää syntymättä. Tärkeintä on pitää homma yksinkertaisena ja luottaa intuitioon.

Lopuksi vielä lainauksen lainaus: Kaiken pitäisi olla niin yksinkertaista kuin se on, mutta ei yksinkertaisempaa. (Albert Einstein)


( Päivitetty: 09.12.2013 19:16 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com