Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

Subscribe RSS

 Jenkkihapatusta vai viisautta?
16.12.2013 09:19 | Mika Kähkönen

Larry Shapiro: Zen ja juoksemisen taito

(Zen and the Art of Running, 2009)

Suom. Lauri Porceddu. Basam Books 2010. 231 s.

 

Jostakinhan se kielii, kun pitää näitä Zen-kirjoja lueskella. Tosiasia vain on, että harrastan juoksemista. Takana on yhdeksän maratonia. Voisi ajatella, että olen ollut juoksija aina. Silloinkin, kun en ole harrastanut sitä. Samalla tavalla olen ollut kiinnostunut itämaisista filosofioista. Moni hyvä asia tulee sieltä ja kumma kyllä amerikan kautta kiertäen, kuten juuri lukemani kirjan opit. Ei anneta sen haitata.

Larry Shapiro on Wisconsinin yliopistossa filosofian professorina työskentelevä filosofian tohtori, joka on kirjan julkaisuaikaan juossut kuusi maratonia ja osallistunut teräsmies-triatloniin. Miehen sydäntä lähellä on kehon ja mielen toiminta ja niiden yhteys toisiinsa. Professori puhuu kirjassaan tietoisesta läsnäolosta ja asenteista. Hän tarkoittaa itsetutkiskelua, jolla tarkastellaan omia ajatuksia, jopa luetteloidaan niitä. Juoksemisesta puhuttaessa saatetaan etsiä syitä, miksi jättää lenkki väliin. Osa näistä on mielen sisäisiä, jotkin taas ulkoisia, joihin ei voi puuttua. Niihin asennoituminen onkin sitten eri juttu. Meihin saattavat vaikuttaa aikaisemmat epämiellyttävät kokemukset, ennakkoluulot ja väärät tulkinnat. Tarraudumme epämiellyttäviin kokemuksiin.

Tarrautuminen onkin kirjan toinen ydinkäsite. Sillä buddhalaiset tarkoittavat yksipuolista suhtautumista ja epätavallisen voimakasta sitoutumista johonkin uskomukseen tai haluun. Tästä voi kehittyä jopa pahin este tavoiteltaessa onnea ja menestystä. Itse voisin ajatella vaikka että en koskaan enää juokse Finlandia-maratonia, koska edellisellä kerralla satoi vettä ja jalkani kramppasi heti puolen välin jälkeen ja jouduin kävelemään melkein maaliin saakka. Tässä kohtaa pitäisi tunnistaa tosiseikat asenteista. Vesisateessa ei ainakaan läkähdy. Aloita seuraavalla kerralla hitaammin. Nykyään tankkaamisestakin on enemmän kokemusta. Yksinkertaisesti, kaivetaan kaikkein ikävimmistäkin tuntemuksista ne myönteiset puolet.

Samalla reseptillä Shapiro ohjaa suhteuttamaan juoksuharrastusta muuhun elämään – työkiireisiin, perhe-elämään ja matkustamiseen, kuinka ne vaikeuttavat lenkkien toteuttamista. Tässä kohtaa miehen neuvot pistävät korvaan. Ihan kuin kysymys olisi vain riittävän hyvistä juoksulenkin perusteluista. Hän vertaakin tarvetta unen tarpeeseen. Melko itsekeskeistä? Kerron oman mielipiteeni lopuksi.

Kun halut ja tarpeet ajautuvat ristiriitaan, joko itsensä tai muiden ihmisten kanssa, puhuvat buddhalaiset kärsimyksestä, eli dukkhasta. Negatiivisesta tunteesta eroon pääseminen vaatii tietoista ponnistusta, muutetaan negatiivinen positiiviseksi. Tästähän on rankutettu aina ärsyttävyyteen asti, mutta niinpä näkyy tekevän buddhalaisetkin. Kun syntyneeseen tilanteeseen ei voi vaikuttaa, on turha räyhätä, vaan mieluummin sopeutua ja etsiä siitä jotain hyviä puolia.

Filosofian lisäksi professori on varustanut kirjansa käytännönläheisillä pukeutumisohjeilla, erilaisilla harjoitusohjelmilla, reittivalintojen vaikutuksella ja niiden tuottamilla ongelmilla. Osa näistäkin on oman mielen synnyttämiä, osa ympäristön. Myös juostessa voi hänen mukaansa meditoida, eli keskittyä hengittämiseen ja sulkea kaikki muu mielestään. Tosin Shapiro kehoittaa nimeämään kaikki epämiellyttävät ajatukset, jotta voi tunnistaa ne helpommin ja sulkea ne mielestään. Kuulostaa liian vaikealta ainakin minulle. Omiin tarpeisiini riittää juoksulenkillä ajatusten vapaa virtaaminen. Ne saattavat ohjautua mihin vain maan ja taivaan välillä. Mieleen saattaa tulla hyviä oivalluksia. Joskus (harvoin) ne ovat jopa toteuttamiskelpoisia. Harjoitusohjelmien, kuten kaiken muunkin suhteen buddhalaiset suosivat keskitietä. Ääripäät aiheuttavat loukkaantumisia, tai tehottoman harjoituksen. Itsestäänselvää.

Kirjan tarkoitusta pilaa ostoskanavahenkisyys. Zen käsitteestä puhutaan kuin myytävästä ihmepuhdistusaineesta. Eikä tässäkään vielä kaikki. Miehen totena esittämät esimerkit haiskahtavat keksityiltä. Pitkämielisen lukijan etuna saat vielä arvioni hänen asenteistaan, jotka tosiaan haiskahtavat sovinistisilta ja itsekeskeisiltä. Synnytysvertauksien suhteen mieskirjoittajan pitäisi olla varovaisempi. Myös perhekuvaukset kielivät arvomaailmasta, joka ei istu pohjolan perukoille. Jos itse lähtisin tältä istumalta toteuttamaan miehen oppeja, löytäisin itseni pian meditoimasta kaukaisilta vuorilta – yksin.

Mutta.

Parasta on suodattaa kirjan aiheuttamat negatiiviset tuntemukset ja muuttaa ne positiivisiksi. Edelleen tuo kuulostaa turhan ylevältä. Perhana menköön! Käyttökelpoista jää paljon. Paljon sellaista, josta ei ole ainakaan haittaa. Näin sanottiin muuten myös kinesioteippauskurssilla. Sekin tulee muuten idästä ja totta kai jenkkien kautta.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com