Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

Subscribe RSS

 Siperia ei opeta
11.07.2014 14:26 | Mika Kähkönen

Alice Miller: Alussa oli kasvatus: Kätketty julmuus ja väkivallan juuret

(Am anfang war erziehung, 1980)

Suom. Mirja Rutanen. WSOY 1985. 374 s.

 

Alussa oli kasvatus teoksessaan saksalainen psykoanalyytikko Alice Miller jatkaa varhaiskasvatuksen ruotimista. Hän kertoo mitä kasvatuksen nimiin laitetut julmuudet voivat kaikkein pahimmillaan aiheuttaa. Esimerkkeinä kurituksen historiasta hän käyttää muun muassa Adolf Hitlerin lapsuutta. Aikaisemmassa klassikkoteoksessaan Lahjakkaan lapsen tragedia vääryydet kaatuivat lapsen äidin niskaan, josta Miller kertoo saaneensa palautetta. Tällä kertaa helpolla eivät pääse isätkään. Molemmat kirjoista ovat ajankohtaisia valitettavasti edelleen. Kansansurmia toteutetaan tälläkin hetkellä, puhumattakaan pienimmistä tragedioista, joista saamme lukea lehdistä päivittäin - siis toivottavasti vain lukea. Välttyisimme paljolta pahalta, jos yksinkertaisesti hyväksyisimme, ymmärtäisimme ja rakastaisimme lapsiamme sellaisena kuin he ovat.

Tarvitseeko muuta enää sanoa? Kirjanmerkkinä käyttämääni lappuseen kertyi merkintöjä sivunumeroista ja aiheista, jotka vaativat tulla mainituksi. Seuraavat sanat voisi otsikoida nimellä; näin kasvatat lapsesi väärin. Miller puhuu ”mustasta pedagogiikasta”, jonka mukaan aikuiset ovat heistä riippuvaisten lasten hallitsijoita ja herroja. He ratkaisevat Jumalan tavoin mikä on oikein, mikä väärin. Vihastumisen takana ovat useimmiten omat ristiriidat, vaikka he vetoavatkin lapsen tekoihin. Vallitseva ajatuskanta on, että lapselta on otettava mahdollisimman varhaisessa luulot ja oma tahto pois. Viritä ansoja, valehtele, salaa asioita, manipuloi, pelottele, eristä, osoita epäluottamusta, nöyryytä, halveksi, pilkkaa, häpäise ja kaiken kruununa kurita ruumiillisesti. Kaikella tällä luodaan lapselle virheellisiä käsityksiä ja tietoja, jotka jäävät voimaan ja siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Näin kasvatat lapsesi oikein – lista on huomattavasti lyhempi. Kunnioita lastasi ja hänen oikeuksiaan. Salli tunteet. Vihan tunne ei vielä vahingoita ketään, vaan sen patoaminen. Tunne-elämän lainalaisuudet näkyvät lapsessa selvemmin kuin aikuisessa. Lapsi ei osaa salailla mielialojaan ja kokee ne paljon intensiivisemmin. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta muistuuko se mieleen sillä hetkellä kun ovet paukkuu. Ole valmis oppimaan lapseltasi. Itse ainakin joudun koko ajan opettelemaan. Juuri kun luulen tietäväni miten esittää isää leikki-ikäisen kanssa, joudun opettelemaan murkkuikää lähestyvän tytön ailahtelua, eikä yksi konsti toimi välttämättä toisen kanssa. Miller kehottaa ottamaan opiksi myös omasta lapsuudesta. Sieltähän ne omatkin ratkaisut juontavat, niin hyvässä kuin pahassakin.

Vastaväitteitä Millerin ajatukset varmasti herättävät. Itsekin olin lukiessa valmis kyseenalaistamaan välillä äärimmäisyyksiin ulottuvien esimerkkien käypäisyys. Juontaako muka kaikki itsetuhoisuus ja väkivalta varhaislapsuudesta. Tuleeko muka kaikista kaltoin kohdelluista lapsista rikollisia? Millerillähän ei ollut vielä 70-luvun lopulla käytössään nykyajan tutkimustietoa esimerkiksi aivotutkimuksista ja rikollisgeeneistä. Eihän selitys voi olla niin yksikertainen. Tämän kaltaisiin ajatuksiin psykoanalyytikko puolustautuu muun muassa sanomalla, ettemme voi tietää mitä lapsuudessa opituista tekniikoista me otamme aikuisina käyttöön.

Yksi syvälle juurtunut kasvatusperiaate koskee lapsen hemmottelua ja poispilaamista. Hänet pitäisi jotenkin karaista todellista elämää varten. Jokainen, joka on joskus palelluttanut poskensa pakkasessa tietää, etteivät ne seuraavalla kerralla kestä kylmyyttä yhtään sen paremmin, vaan päinvastoin (oma vertaus). Sama koskee ihmismieltä. Olen itsekin joskus päästänyt suustani, että vaikka jonkin lyhytikäisen kotieläimen kanssa on hyvä harjoitella menetyksiä. Ihan kuin se tekisi tulevat menetykset jotenkin helpommiksi. Asia on juuri päinvastoin.

Viimeisenä otan esille Millerin esittämät vertaukset kirjallisuuteen. Hänen mukaan tiede nilkuttaa kirjailijoiden perässä. Monilla tuon ajan, siis 70-luvun kirjailijoilla oli kyky huomata lapsuuden tunnemaailman ja kasvatukseksi nimitetyn naamioidun vallankäytön tuhoisat seuraukset. Vallankäyttöähän se on, niin kuin pedagogiikkakin. Nuo kirjailijat onnistuivat siinä missä psykologian opiskelijat pyörittelivät ajatusta ihmisestä koneena, jonka toimintamekanismi piti saada selville. Vielä kauempana, 1900-luvun alussa ekspressionistiset taiteilijat ja kirjailijat ymmärsivät neuroosien sisällöstä enemmän kuin sen ajan psykiatrian professorit, vaikkeivat ehkä tehneet sitä tarkoituksella. Luultavimminkin he vain ilmaisivat sen akateemikkoja paremmin. Tällaiset puheet hivelevät kirjailijanmieltäni. Nehän tarkoittavat, että minunkin kynästä saattaa lipsahtaa osumia.

Tarkoitukseni oli vain silmäillä tätä kirjaa ja luinkin sen sitten kannesta kanteen. Takuulla siihen löytyy paljon henkilökohtaisia syitä, vaikka vetoankin lähteiden etsintään. Tarvitsen tekeillä olevaan romaaniin häiriintyneen rikollisen profiilia. Teoksesta oli apua siinä, kiitos vain. Apua siitä oli muutenkin.


 - Mika Kähkönen
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 2.000




Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on yksi plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com