Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

Subscribe RSS

 Teoreettinen murhatutkimus
15.06.2014 12:35 | Mika Kähkönen

Romain Sardou: 24 ruumista

(Personne n'y échappera, 2006)

Suom. Tuomas Nevanlinna. Bazar 2011. 367 s.

 

24 ruumista on ranskalaisen Romain Sardoun toinen suomennettu romaani. Iskin silmäni jo ensimmäiseen niistä, kun avovaimoni lainasi joskus Kolmannentoista kylän kirjastosta. Ajatus oli, että lukisin sen hänen jälkeensä, mutta aikani ei siihen silloin riittänyt. Sen vuoksi olin ilahtunut, kun sain synttärilahjaksi toukokuun lopulla sarjan kakkosen. Tarinat eivät ole tekemisisssä keskenään, vaikka tyylilajiltaan muistuttavatkin toisiaan. Nähtäväksi jää, kuinka moni miehen romaaneista saa suomennoksensa. Tällä hetkellä niitä taitaa olla yhteensä jotain kymmenkunta.

Mikä sai innostumaan? Aihe. Tietyömään rakennustyömaan penkereeltä löytyy 24 ihmisen ruumiit. Heidän jokaisen sydämestä löytyy yksi luoti, ei merkkejä vastustelusta, eikä yhteyttä toisiinsa. Osavaltion poliisi ehtii käynnistää tutkimuksensa, kunnes FBI puuttuu niihin ja omii ne heti kokonaan. Sikäli asetelma ei ole mitenkään omaperäinen. Omaperäisemmäksi se muuttuu, kun FBI asettaa täydellisen tietosulun. Massamurhasta ei saa hiiskua medialle, kuin ei myöskään vainajien omaisille. Osavaltion poliisipäällikkö Stuar Sheridan pitää lupauksen, mutta ei malta olla jatkamatta tutkimuksia omaan piikkiinsä. Siinä määrin erikoisia ovat muutamat harvat yhteensattumat, jotka hän ehtii saada ennen FBI:tä selville. Ensinnäkin koko kuolleiden porukka on ilmoitettu kadonneiksi, jopa useita vuosia aikaisemmin. Toiseksi ainoa yhdistävä tekijä löytyy kirjailijasta. Yllättävän moni heistä on jotenkin ollut tekemisissä kirjailijan nimeltä Ben O. Boz kanssa.

Tässä kohtaa rikostutkintaan liittyy nuori kirjallisuuden professori Frank Franklin, joka on juuri ehtinyt ottaa vastaan professorin pestin lähiseudun syrjäisestä yliopistosta. Jännä paikka muuten, tämä Durrisdeerin yliopisto. On linnantornia ja salakäytävää, opiskelijoiden salaseuraa ja itse opiskelijat; he ovat tietenkin sonnustautuneet pitkillä huiveilla, samettihousuilla ja baskereilla, kuten kirjallisuuden opiskelijoiden kai kuuluukin. Sheridan lähestyy professoria kirjaläjän kanssa ja pyytää tältä asiantuntija-apua. Koska dekkarista on kysymys, ei lopputuloksena ole konsultaatiovastaus, vaan lisää ruumiita.

Vai tällaisia dekkareita ne ranskalaiset kirjoittavat. Tämä mallikappale parani loppua kohden, jos ihan viimeisiä, tavallaan yhteenvetoja, ei lasketa mukaan. Ratkaiseva laatukriteeri tässä kohtaa on tapahtumakeskeisyys. Sardou sortuu selittämään. Kirjan sivuilla kerrotaan tapahtumista ja puhutaan niistä, sen sijaan kuin elettäisiin niiden keskellä. Tämä tekee teoksesta teoreettisen. Tulee mieleen mykkäelokuvat, joissa vilautetaan välillä muutaman rivin selitystekstit. Mielestäni jännitysromaaneissa selittelyn suhde saisi olla sama. Juonesta ranskanmies on onnistunut tekemään kimurantin ja se vaatisi varmaankin toisen luentakerran, jotta avautuisi kokonaisuudessaan. Kirjallisuuden ja kirjoittamisen ympärille rakennettu teema on mielenkiintoinen, jos sattuu olemaan siihen suuntaan orientoitunut.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com