Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Subscribe RSS

 Työnohjausta, pyydän
27.08.2014 12:53 | Mika Kähkönen

Marko Hautala: Käärinliinat

Tammi 2009. 279 s.

 

Marko-trilogiani täydentyi luettuani viisi vuotta sitten ilmestyneen Marko Hautalan romaanin Käärinliinat. Tarina tehosi. Sen saatoin todeta viimeistään siinä vaiheessa, kun heräsin kahden aikaan yöllä unesta, joka käsitteli kirjan tapahtumia. Sälekaihtimen ja verhon välissä oli pieni rako, josta loisti ulkovalo. Hetken aikaa pidin sitä kissan silmänä. Kirjan kansikuvan silmät muuten kiiltävät pimeässä.

Itse tapahtumissa mielenterveyshoitaja Mikael Siinto saa siirron kevyempiin hommiin jouduttuaan aggressiivisen potilaan päälle karkaamisen kohteeksi. Voimankäytöstä kuiskutellaan, olisiko vähempikin riittänyt. Ajoitus ratkaisee ja iskujen määrä. Kevyemmät hommat tarkoittavat toimimista Olavi Finnen omahoitajana. Reilua kymmentä vuotta aikaisemmin Finne on surmannut veljensä pienen tyttären, muttei edelleenkään osaa käsitellä asiaa, jos mitään muutakaan. Diagnoosi on paranoidinen skitsofrenia. Murhaajavanhus on suurimman osan ajastaan hiljaa. Hänen oma kantansa on, että teko on kohdistunut kissoihin. Ajatuksissa vilahtelee mystinen nainen. Tuo nainen olisi ollut paikalla surmatyönkin tapahtuessa. Sellaisesta ei ole todisteita.

Yksityiselämässä hoitajan mieltä rasittaa naisystävän vaikea sairaus. Mies kituu itsekin seuratessaan syövän kanssa taistelevaa Saanaa. Jos Finne kieltää julman tekonsa, kieltää Mikael Saanan kohtalon. Hän haluaa vielä kerran suunnitella yhteistä tulevaisuutta, tehdä hankintoja, vaikka sitten häkkilintuja, rakastella ja riidelläkin, niin kuin pikkuasioista tavataan kinata. Lopulta miehen on vaikea enää hahmottaa mitkä hänen mielenliikkeistään ovat muistoja, mitkä suunnitelmia. Aivoituksiin oman lisänsä tuovat työpaikan ihmissuhteet, sekä uusi omapotilas. Mikael ei osaa pitää huonona enteenä edellisen omahoitajan kohtaloa. Lauri Kuutin itsemurhasta puhutaan vain kiertoilmauksin. Mieluummin korostetaan työssä jaksamista ja A-osaston rauhallisuutta. Finnen puheet toistuvat Mikaelin mielessä ja nousevat esille yllättävissäkin tilanteissa. Hän alkaa hahmottaa niistä merkityksiä, jotka yhtä hyvin voisivat olla yhteensattumia. Missä on työnohjaus, silloin kun sitä eniten tarvitaan?

Hautalan romaanista aistii, että mies on ennen kirjailijan ja opettajan uraansa ollut potilastyössä kyynärpäitään myöten. Mielisairaalaelämän kuvaus on kaunistelematonta, kyynistäkin, muttei ainakaan minun mielestä sorru ylilyönteihin. Henkilöhahmot ovat tarkkaan hiottuja. Potilaiden maneerit ovat helposti tunnistettavissa, melkein kuin olisin tavannut heidät joskus. Niin potilaiden, kuin henkilökunnankin korvien välissä kirjailija temmeltää estoitta ja saa myös lukijan pään hämmentyneeksi – ainakin minun. Viimeisen sivun jälkeen jouduin palaamaan muutamaan kohtaan ja tarkistamaan miten Hautala on kohtaukset kuvannut. Aikatasot ja näkökulmavaihtelut palvelevat kerrontaa. Olavi Finnen sota-ajan kokemukset inhimillistävät miestä ja selittävät mielen murtumista traagisella tavalla. Taas kerran tuli pahasta olosta hyvä olo, mikä olisi perverssiä, jos en myöntäisi sitä. Lukee näitä muutkin ja jopa nauttii.

Ihan selvennyksenä, tarkoitan Marko-trilogialla kirjailijoita Leino, Kilpi ja Hautala.

 


 - Mika Kähkönen
1. 2. 3. 4. 5.




Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan miinus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com