Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
31123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
2829301234

Subscribe RSS

 Ääniharhat ovat vaarattomia, vai?
18.11.2016 18:17 | Mika Kähkönen

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö

Tammi 2016. 255 s.

 

Käytiin puolison kanssa Helsingin kirjamessuilla, molemmat ensimmäistä kertaa elämässä ja ihan kuluttajina vain. Hommasin Tammen osastolta Marko Hautalan uusimman romaanin Kuiskaava tyttö. Oli alennuksessakin. Samalla mahdollistui ropata kättä arvostamani kirjailijan kanssa. Ok reissu kaiken kaikkiaan.

Kuiskaavassa tytössä psykoterapeutti Anton Rajamaa löytää erikoisissa olosuhteissa kuolleen työtoverinsa kansiosta tyttärensä Iidan potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt tytärtään yli viiteentoista vuoteen. Eroon oli hyvät syynsä. Suurin osa niistä näkyy Antonin peilin kautta. Nyt jälleenkohtaaminen muuttuu välttämättömäksi. Terapeuttikollegan asiakkaana Iida on paljastanut kuulevansa ääniä ja on kyennyt osoittamaan sen vasemman korvansa viereen. Erikoiseksi oirehdinnan tekee sen yhtymäkohdat pariin aikaisempaan tapaukseen. Tai no, ääniharhat ovat tismalleen vastaavia ja lopulta ne ovat muuttuneet tauottomiksi. Antonin on selvitettävä onko tytöllä kaikki hyvin. Sen vuoksi hänen on matkustettava Vaasaan.

Vaasassa tilanne mutkistuu nopeasti. Uuden väkivaltaisen kuolemantapauksen myötä Anton tajuaa olevansa tekemisissä vaarallisten asioiden kanssa. Niin täytyy siis Iidankin olla. Sellaisenaan tilanne olisi vielä korjattavissa, mutta kun kuvioihin tulee paikallinen uskomus kuiskaavasta tytöstä ja viitteet ääniharhaepidemian toistuvuudesta vielä pidemmältäkin ajalta, on jälkiä seurattava ajassa taaksepäin, aina 1800-luvulle. Homma monimutkastuu.

Lukijalle Hautala on tehnyt Iidan mysteeristä puolijulkisen. Tarkoitan tällä Iidan näkökulmavuoroja. Siitä huolimatta kulman taakse jää aina tuntemattomia tekijöitä. Tapahtumapaikoissa on paikka paikoin vanhan kunnon Yöjuttu-lehtialbumin henkeä. Vaasan varjopuoli esittäytyy karuimmillaan. Kauhun kuvastostosta on taas ja jälleen osattu poimia valitut palat. Vaikka se nukke. Päähenkilön upotessa yhä vain syvemmälle legendan taustoihin, alkaa hänen mielensä rakoilla. Aistihavainnot muuttuvat yhä vain moniselitteisemmiksi. Sama tapahtuu lukijan päässä. Siksi toinen lukukerta on tarpeen.

Jos nyt oikein käy maalailemaan teoksen merkityksiä, niin rinnastaisin kirjan isän tuntemukset täysin (tiettävästi) normaalin keski-ikäisen miehen ajoittaisiin fiiliksiin suhteessa teineihin. Väitän tietäväni tämän. Tyttäreni ovat 19, 16 ja 13. Useammin kuin kerran huomaan hapuilevani pimeässä.


 - Mika Kähkönen
1. 2. 3. 4. 5.




Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on neljä miinus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com