Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2526272829301
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

Subscribe RSS

 Kirjoituspajan satoa huostaanotettujen lasten äideiltä
03.09.2014 15:18 | Mika Kähkönen

Kristina Svensson (toim.): ”Kun joka makaroniin pitää mahtua pöytätavat”: Hetkiä ja tarinoita huostaanotettujen vanhempien elämästä

VOIKUKKIA-verkostohanke 2014. 79 s.

 

Julkaisun nimi jo kertookin mistä on kysymys. Huostaanotettujen lasten äidit kertovat tuntemuksistaan, joita lastensuojelun toimenpiteet prosessin eri vaiheissa aiheuttavat. Arvata voi, että tunteiden kirjo liikkuu äärilaidasta toiseen, harvemmin tosin, jos koskaan aihetta löytyy riemunkiljahduksiin. Tekstejään he ovat työstäneet yksikseen, kuin myös kirjallisuusterapeutti Kristina Svenssonin ja kohtalotovereidensa kanssa verkostohankkeen kirjoituspajassa. Tuotoksina on syntynyt runoja, yhtälailla kuin vapaamuotoisia muistelutekstejäkin. Kerrontatavasta riippumatta kuvauksista aistii äärimmäinen kärsimys, jota itsesyytökset eivät ainakaan helpota. Ne, kuten syytökset ”sossun” työntekijöitä kohtaan ovat inhimillisiä ja ymmärrettävissä. Mikä myönteisintä, saavat myös sosiaalityöntekijät ymmärrystä puolelleen. Monesti käsittelyaikojen pituus on yksi suurimmista rasituksen aiheista. Kun nimi on lopulta paperissa, saattaa lapsi palata vasta vuosien päästä takaisin kotiinsa. Väliaikana sitä ei muuten kodiksi kuulemma saa mainita. Sijaiskodin kanssa onkin sitten toisin.

Luulenpa, että jos pyydettäisiin kuvaamaan huostaanotetun vanhempia, valtaosa ihmisistä luettelisi heidän ominaisuuksiinsa päihde- mielenterveysongelmat ja rikostaustan. Heitä on, mutta joukkoon mahtuu myös työssäkäyviä, huolehtivia ja tunnollisia kansalaisia, joiden teini ajautuu isolle kierrokselle, eikä paluuta ilman ulkopuolista apua ole. En sano, etteikö vaikka mielenterveysongelmaisissakin olisi ns. hyviä vanhempia. Aina ei omia valintoja voi tehdä. Ihan hirveän jyrkkään en lähde omia käsityksiäni esittämään, jos ollenkaan. Perhe on kasassa ja teinitkin ovat toistaiseksi pysytelleet ihmisiksi. Silti ei tarvitse mennä kauaskaan lähipiirissä, niin löytyy jo asianosaisia. Löytyy ja on löytynyt niin kauan kuin muistan. Olin vielä pieni, kun kävin morjestamassa tuttuja lastenkodissa. Se jäi mieleen, joten vierailun on täytynyt olla ihan erityinen.  Luonnollisestikaan en voi heidän asioitaan yleisesti levitellä.

Joku voi miettiä minkä takia luen tällaisesta. Ei se nyt ainakaan haittaa. Kirja menee taustatiedon kategoriaan. Tekeillä olevan romaanikäsikirjoituksen päähenkilöllä on yhdeksänvuotias poika, joka suree alkoholisoituneen isänsä kuolemaa. Sitä ennen vanhemmat ovat ehtineet erota, minkä vuoksi poika syyttää kuolemasta äitiä. Pojan käytös muuttuu. Paha olo huipentuu, kun hän pinnaa koulusta ja päätyy alkoholimyrkytyksen vuoksi teho-osastolle. Käsikirjoitus on tällä hetkellä korjauskirjoitusvaiheessa, ensimmäisessä sellaisessa. Edellisen kirjan kanssa niitä jotain neljä, joten ihan ensikeväälle ei juttu taida kirjan muotoa nähdä.

VOIKUKKIA-hankkeen takana on Sininauhaliitto ja Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto. Alkunsa toiminta on saanut 2000-luvun alussa, kun on huomattu, että sijoitettujen lasten vanhemmat jäävät usein vaille tukea. Toiminnan perustana oleva vertaistukiryhmämenetelmä on kehitetty alun perin Sininauhaliiton Eevan- perheprojektissa. Lisätietoja aiheesta saa verkkosivuilta www.voikukkia.fi.


( Päivitetty: 03.09.2014 20:01 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com