Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

Subscribe RSS

 Vastarintaliikkeen vaiheita maailmansodan melskeessä
09.10.2015 18:19 | Mika Kähkönen

Gard Sveen: Raskaat varjot

(Den siste bilegrimen, 2013)

Suom. Arja Kantele. Bazar 2015. 557 s.

 

Odottelin arviotavakseni Robert Wilsonin Sevillan sokeaa miestä. Arvio oli tatkoitus julkaista Ruumiin kulttuurin 4/15 numerossa. Harmikseni kirjan julkaiseminen siirtyi myöhäisempään ajankohtaan. Kirjakustantaja ei kai halunnut jättää miestä ilman lukemista ja lähetti pari sattumanvaraista kirjaa tilalle. Mieluisa yhteensattuma oli, että olin ehtinyt jo ennakkoon silmäillä toisen niistä, Gard Sveenin kirjan takakantta sillä silmällä. Norjalaiskirjailija pääsi nyt lunastamaan odotukseni.

Norjan puolustusministeriössä työskentelevän Gard Sveenin aikaansaannoksen painoarvoa lisää (kirjan sivumäärän lisäksi) kirjailijan paneutuneisuus aiheeseensa. Teoksen esittelytekstin mukaan mies kirjoitti Raskaat varjot osittain dokumentaariselta pohjalta. Innoittajana oli tunnetun vastarintaliikkeen taistelijan Kai Holstin kohtalo. Ei voi kieltää, ettei kiinnostuksestani voisi syyttää myös Lasiavain-palkintoa. Romaani pokkasi tuon parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävän palkinnon vuonna 2014. Lisäksi Sveenin esikoinen nappasi norjalaisten oman Rivertonprisen dekkaripalkinnon vuotta aikaisemmin.

Karkeasti jaettuna Sveen kuvaa kirjassaan vuoden 2003 tapahtumia ja natsimiehityksen aikaa toisen maailmansodan melskeessä. Vuonna 2003 pääsee arvostettu vastarintaliikkeen veteraani Carl Oscar Krogh hengestään. Hitlerjugend-veitsen armottomien pistojen perusteella se olisi voinut tapahtua vaikka moneen kertaan. Vähän aikaisemmin on löydetty lähistöltä kahden aikuisen ja yhden lapsen haudatut ruumiit. Heidän kuolinajankohtansa määrittyy maailmansodan aikoihin. Rikostutkija Tommy Bergmann löytää vainajien välille yhteyden ja alkaa tutkia päivänpolttavan murhan rinnalla puolen vuosisadan takaisia tapahtumia. Silloin Norjan vastarintajoukot tekivät myyräntyötä saksalaisia miehittäjiä vastaan. Yksi heistä oli nuori naisvakooja Agnes Gerner. Sukupuolensa vuoksi hän omasi avuja, jotka herättivät natsiupseereiden kiinnostuksen ja samalla vaiensivat järjen äänen. Nainen taiteili riskirajoilla liihotellessaan illalliskutsuilta toiseen. Samaan aikaan ihmisiä katosi ja surmattiin vähäisilläkin pullikointi-epäilyillä. Agnesin elämänhistorian lisäksi rikostutkijan kummastusta herättää myös legendaarisen vastarintaliikkeen kapteenin Kaj Holtin itsemurhaksi tulkittu kuolema. Ihan kuin koko tapaus olisi haluttu lakaista maton alle, ilman sen kummempia tutkimuksia. Kuka murhasi kenet ja miksi? Kuka on kuka? Ei ollut mitenkään kummallista, että sota-aikaan käytettiin undercover -hommissa useitakin henkilöllisyyksiä.

Kaikki selviää, lupaan, mutta helpolla Sveen ei lukijaansa päästä. Voin luvata senkin. Itse jouduin palaamaan kirjassa muutamia kertoja aikaisempiin tapahtumiin, vaikka luinkin teoksen melko ripeään tahtiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut pitää pientä muistilappua henkilöhahmoista ja heidän yhteyksistään. Sen verran moniulotteinen tarinan ihmissuhdeverkosto on. Mielestäni kirjan parasta antia on tuon vastarintaliikkeen naisedustajan Agnes Gernerin vaiheiden kuvailu. Siihen verrattuna nykyaikaa edustavan vuoden 2003 osuus jäi auttamatta kakkoseksi, vaikka päähenkilö Bergmann poleeminen tyyppi onkin. Mies on tehnyt ihmissuhteissaan katkeria virheitä, katuu niitä ja jaksaa syyllistää itseään. Okei, se löi entistä naisystäväänsä. Nyt se on sanottu.

Itse rikostutkimukset jauhavat himpun verran liikaa paikallaan. Myönnän että ajattelutapani on turmeltunut, kun sanon että mittavassa sivumäärässä olisi ollut karsittavaa, jopa turhia lukuja. Mielessäni toistuu erään arvostamani kriitikon opetus: Jokaisen luvun täytyy edistää tarinaa. Pitäisi pyrkiä välttämään turhien käyntien kuvailua ja tarjota yritysten sijaan enemmän onnistumisia. Niuhotan, tiedän, mutta samaan aikaan olen iloinen lukemastani. Kaikilla osa-alueilla ei siis tarvitsekaan onnistua päästäkseen palkinnoille. Napinat sikseen. Romaanin ansiot menevät pikkumiinusten ohi.


( Päivitetty: 09.10.2015 18:41 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com