Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

Subscribe RSS

 Hammettin hyvä
09.05.2016 10:24 | Mika Kähkönen

Dashiell Hammett: Maltan haukka

(The Maltese Falcon, 1930)

Suom. Kalevi Nyytäjä. WSOY pokkarit 4p. 2010. 231 s.

 

Perinteet, sekä Kai Ekholmin ja Jukka Parkkisen toimittama teos Pidättekö dekkareista (Kirjastopalvelu 1985) suorastaan velvoittavat minua tutustumaan salapoliisiromaanien kulta-aikaan ja sen teoksiin. Ekholmin ja Parkkisen kirjan pohjalta raapustin joskus pientä luetteloa, johon Dashiell Hammettin Maltan haukkakin kuuluu. Kyseinen romaani sijoittuu maailmansotien väliseen aikaan 1920-luvulle ja klassisten salapoliisiromaanien rinnalle, sinne kovaksikeitettyjen, sekä toiminnallisten hard-boiled dekkarien joukkoon. Hammettin lisäksi lajin pioneereista on tullut tutuksi toinenkin jenkki, Raymond Chandler. Tyypit painoivat aikalaistensa kanssa maahan askelmerkit, joita pitkin loikitaan vielä tänäkin päivänä. Erikoinen tapaus tämä Dashiell. Mies julkaisi viisi kirjaa vuosien 1929 ja 1934 välillä, jonka jälkeen hän laittoi romaanien suhteen kynän tuppeen, pysyvästi, vaikka vielä kolmekymmentäluvun lopulla lupaili ystävilleen ja kustantajalle uutta tuotantoa. Elonpäiviä olisi riittänyt. Hän kuoli kuuskutosena vuonna 1961.

Maltan haukan päähenkilö on yksityisetsivä Sam Spade, joka saa toimistolle saapuvalta neiti Wonderlyksi esittäytyvältä naiselta etsintätehtävän. Nopeasti käy selville, ettei nainen ole sitä mitä esittää ja tehtäväkin muuttuu murhatutkimukseksi, kun Spaden palkollinen tulee ammutuksi. Mikä Spaden kannalta on ikävää, niin se, ettei hän nauti poliisien silmissä täyttä luottamusta, vaan joutuu selittelemään myös omia liikkeitään. Tai joutuisi, jos haluaisi tehdä niin. Mies on varsinainen jäärä. Jääräpäisyys kannattaa ja kantaa, vaikkei työntekijän murha jää tapahtumasarjan ainoaksi. Linjaus ei tapahdu kolhuitta. Johtolankoja seurataan, välillä sankaria johdetaan harhaan, mutta lopulta syyllinen saadaan selville -- syyllinen, sekä hänen motiivinsa. Kaiken takana on raha ja mittaamattoman arvokas patsas. Sen voi paljastaa, johan siihen teoksen nimikin viittaa. Mukaan mahtuu tottakai myös ihmissuhdesotkuja. Syyllisen paljastuttua alkaa neuvottelu, mitä totuudella tehdään. Periaatteen miehenä Spadella ei ole kuin yksi vaihtoehto. Spade on oikeuden puolella, vaikkakin omaperäiseen tyyliin. Helppo samaistua, sanoisin.

Hammettin tapa kertoa on pelkistetty. Hän kuvaa toimintaa, ei niinkään selittele sitä. Kuvaus lähentelee joissain paikoin tarkkaa koreografiaa, aina ilmeiden vaihtelua, käsien asettelua ja asennon vaihtoa myöten. Kirjassa ei mässäillä. Pahimpia juttuja ei näytetä. Rajuimmassakin ”tässä ja nyt” -tapahtumassa aukeaa huuleen verta vuotava haava, jota joutuu painamaan tyyliin nenäliinalla. Näytettiinköhön sitäkään? Ajan patina tuo oman viehätyksensä lukukokemukseen. Naisia tytötellään ja he heittäytyvät karskin miehen käsiin avoimen seksistisesti, teatraalisuudesta tinkimättä. Tosin heistä löytyy myös juonitteleva puoli. Korostuneet maneerit toimivat, jos ei aseena, niin ainakin tärkeimpänä hyökkäyskeinona.

Ilmestymisaikananaan Maltan haukka oli kova juttu. Se vei lukijan ihan uudella tavalla keskelle tapahtumia ja laittoi vaaroille alttiiksi, tosin ei lähimainkaan samassa mittakaavassa kuin jotkut nykydekkarien edustajat. On vain eri juttu kannattaako vertailla. Kysymys on jatkumosta, vähän niin kuin evoluutio, joka ei rajoitu pelkästään genren sisälle. Vielä Pidättekö dekkareista teosta lainaillen, Jukka Parkkisen mukaan Hammettin kielestä saivat mallia myös muun kirjallisuuden edustajat, aina Faulkneria ja Hemingwaytä myöten. Aiheet toistuvat ja ne keksitään uudelleen. Kierros alkaa alusta, suorastaan pitää alkaa.


( Päivitetty: 09.05.2016 18:37 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com