Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
27282930123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Subscribe RSS

 Poika julman isäpuolen armoilla
26.05.2016 17:19 | Mika Kähkönen

David Klass: Ette te minua tunne

(You don't know me, 2001)

Suom. Suvi Mikkola. Otava 2002. 253 s.

 

Luin yhdysvaltalaisen elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja, sekä romaanikirjailija David Klassin kirjan Ette te minua tunne. Sain vihjeen kirjasta keskustelupalstalta. Halusin samaistua lapsen asemaan, tarkemmin poikaan, joka tulee kaltoinkohdelluksi perheessä. Mielessäni on romaanin aihe, joka ei tule toteutumaan lähivuosina, enkä näin ollen paljasta siitä sen enempää. Halusin virittäytyä mielessä siintävän henkilöhahmon maailmaan ja aistia onko siinä eloa. Aihe on niin hyvä, etten lähde sitä kirjoittamaan ilman hyvää valmistautumista - suunnittelua (minä paraskin sanomaan). Siinä on palkintopotentiaalia, avaimet kansainvälisille kirjamarkkinoille, maineeseen ja menestykseen. Niinhän pitäisi olla kaikissa kirjallisissa projekteissa, ainakin lähtökohtaisesti, eikö? Toteutus on sitten jo toinen juttu.

Jaa mistä Ette te minua tunne sitten kertoo vai? Siinä on poika, 14-vuotias John, jota äidin miesystävä, ”mies joka ei ole minun isäni”, hakkaa. Hyvällä mielikuvituksella varustettu John tarkastelee ympäröivää maailmaan epäluuloisesti. Hän on vakuuttunut, että asiat eivät ole sitä miltä näyttävät. On antikotia, antikoulua, jopa antikavereita. Jopa tuuba, jota hän koulun orkesterissa soittaa ei ole sitä miltä näyttää. Hän on vakuuttunut, että soitin on oikeasti härkäsammakko. Ulkoisesti hän toimii kuten oletetaan, tekee tehtävänsä, mutta samaan aikaan arvostelee sovinnaisuuksia. Lähes ainoana tavoittelemisen arvoisena asiana hän näkee koulun kaunottaren, Gloori Halleluujan. Se ei ole tytön oikea nimi, mutta riittävän lähellä sitä. Samalla tavalla saavat nimensä kaikki muutkin.

Mies joka ei ole hänen isänsä on toki määräävä vastavoima, muttei todellakaan ainoa. Vääntöä syntyy, kun John vie parhaan antikaverinsa Billy Piikin nenän edestä Halleluujan koripallomatsiin. Itse hän saa haasteen Halleluujan isältä ja myöhemmin myös Billyltä ja koulun henkilökunnalta aina rehtoria myöten. Viimeiseksi mainitun hän saa kimppuunsa, kun tulee lipsauttaneeksi ajatuksensa ääneen muuan opettajasta. John pääsee todistamaan äidin miesystävästä ihan uusia puolia, kun äiti joutuu lähtemään toiselle paikkakunnalle ja John jää miesystävän kanssa kahden. Onneksi ihan kaikki Johnin ympärillä eivät ole anti-ihmisiä. Se selviää kaikkein pahimmalla hetkellä.

Mainitsin alussa keskustelupalstan. Siellä joku nimitti Klassin teosta ahdistavaksi. Itse en nähnyt sitä sellaisena, vaikka ahtaalle John joutuukin. Kyllä kirjasta löytyy myös hyvän mielen kohtauksia. Niitä tarvitaan. Ja totta kai paha saa palkkansa.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com