Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
27282930123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Subscribe RSS

 Hulluus eilen, tänään ja huomenna
25.10.2016 08:49 | Mika Kähkönen

Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia

Gaudeamus 2013. 456 s.

 

Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäinen on koonnut tietoa ja kirjoittanut todella mielenkiintoisen kirjan siitä kuinka ihmismielen ja käyttäytymisen poikkeavuuksiin on suhtauduttu aina antiikin ajoista nykypäivään. Ajattelutavat ovat kokeneet täydellisen muutoksen. Vai ovatko sittenkään?

Hän puhuu hulluudesta, joka on ihan käypä nimitys oikkujen kirjolle. Nimityksen alle mahtuvat paholaisen kiroamat hourupäät, narrit, idiootit, noidat, alkoholistit, alemman sosiaaliluokan huikentelevat naiset, melankolikot, masturboijat, homoseksuaalit, sodan kauhuista kärsivät veteraanit, neurootikot, maanis-depressiiviset, skitsofrenikot... lista on loputon ja vain lisääntyy päivä päivältä, vaikkakin osittain eri näköisenä. Varmaan huomasitte muutaman termin, taipumuksen ja harrasteen (tai miksi niitä nyt kutsuisi), jotka ovat poistuneet diagnoosiluettelosta. Miten vain, lista kertoo ettei voida puhua pelkästään mielisairaudesta. Skaala on todella laaja.

Miten heidät kaikki on saatu terveiden kirjoihin? Onko saatu? Olivatko he edes sairaita? Kaikkea on kokeiltu. Nykyihmisen vinkkelistä voi vain ihmetellä menneiden aikojen hoitokokeiluja. Välillä niistä on luovuttu tyystin ja tyydytty vain säilömään yhteiskuntaan sopimattomat yksilöt neljän paksun seinän sisään. Olosuhteet näissä pakkohoitolaitoksissa ovat olleet ihmisarvoa alentavia ja viimestään siellä mieli on murtunut lopullisesti. Käyttäytymistä on tulkittu poikkeavuuden kautta, järkevinkin teko on nimetty pakkomielteeksi, tai harhaksi. Selityksiä on etsitty niin pään sisältä kuin ulkoakin. On saatettu syyttää sukua, todeta koko klaani rappeutuneeksi ja keskitytty estämään suvunjatkaminen pakkosteriloinneilla. Ihmisiä on kahlehdittu seinään ja häkkisänkyihin, tehty aivokirurgisia toimenpiteitä, tarjottu sähköä, peloteltu, vaivutettu tajuttomaksi insuliinilla, alistettu ihmiskokeille ja syötetty erilaisilla kemikaaleilla, aina rakettipolttoaineesta lähtien. Vain saksalaisilla riittää mielikuvitus kehitellä räjähdysherkästä ja myrkyllisistä kemikaalista lääkettä. Kun ottaa iproniatsidia, niin johan piristyy duracell-pupuksi.

Vakavasti otettuna, uusien hoitomuotojen tutkiminen on ollut monessa tapauksessa voimakkaasti taloon päin kallellaan. Ei toivottujen vaikutusten kohdalla on katsottu toiseen suuntaan. Vaikka hulluuden historia kuulostaa samalla julmuuden historialta, on aikojen saatossa ollut myös lempeiden hoitomuotojen kannattajia ja paljon hyvää tahtoa.

Suhtautuminen erilaisuuteen ja sitä myötä mielen sairauksiin on tänä päivänä pinnalla yhtä lailla kuin menneinäkin aikoina, ellei vielä voimakkaamminkin. Edelleen mielisairaanhoito joutuu arvostelun kohteeksi ja osittain syystä. Monet muistavat alkuvuoden uutisoinnin Turun kaupunginsairaalan vanhuspsykiatrisen osaston potilaiden pahoinpitelyistä. Viimeksi luin sanomalehti Karjalaisesta 8.10 yleisönosastokirjoituksen, jossa kirjoittaja kertoi tulleen väärin kohdelluksi sairaalassa. Hänestä sairaus on stigma, joka määrää kohtelun tason ja vaikuttaa hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden asenteisiin. Kirjoittajan väite on, että mielenterveysdiagnoosin omaavan kaikki oireilu laitetaan mielisairauden piikkiin. Hän yleistää, minkä vuoksi on vaikea ottaa kirjoitukseen kantaa. Näinhän ei onneksi ole kaikissa tapauksissa ja koko henkilökunnan kohdalla, aamen. Hyvä muistutus silti. Ollaan ihmisiksi! Toisaalta kirjoitus osoittaa, että yhtä lailla leima voi napsahtaa terveydenhuollon ammattilaistenkin otsaan. Tähän napsautteluun osallistuvat kaikki, aina mielenterveyspotilaasta röntgenlääkäriin. Viittaan Hesarin yleisönosastokirjoitukseen 14.9. Muistatte varmaan, sitähän puitiin telkkarissakin? Kuulostaa, että ainakin yhdessä asiassa olisi saavutettu täydellinen tasa-arvo. Hoitajat ovat yhtä epäasiallisia kaikille, aina röntgenlääkäristä lähtien. Tämä oli sarkasmia, ehkä.

Hulluuden historia oli ihan omakohtaisestikin kiinnostava lukukokemus. Voi johtua geeneistä. Äidin puolelta löytyy sukulaismies, joka työskenteli 1800-luvun lopussa sairaanhoitaja Niuvanniemen sairaalassa Kuopiossa ja 1900-luvun puolella Rääkkylän vaivaistalon johtajana. Hoidettavana siellä oli mielisairaita, vanhuksia, kehitysvammaisia, lapsia ja köyhiä. Tuon vaivaistalon rauniot näkyvät muuten vieläkin kirkonkylällä Meteliin menevän tien varrella. Niin ja isäni oli Paiholan sairaalassa, pääasiassa hoitajana.

Jos kiinnostusta riittää, niin lue myös kirjoitukseni Heini Sarasteen kirjasta Reilusti skitso - Kalevi Rinteen elämä.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com