Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2829301234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930311

Subscribe RSS

 Haikeaksi vetää
02.12.2016 09:38 | Mika Kähkönen

Paulo Coelho: Pyhiinvaellus

(O Diário de um Mago, 1987)

Suom. Sanna Pernu. Bazar 2006. 8. painos. 285 s.

 

Toinen kolmesta Helsingin kirjamessuilta hommaamistani Coelho-pokkareista on kirjailijan omaelämäkertainen matkakuvaus hänen pyhiinvaellukseltaan Santiagon tieltä. Tuo tie on yksi kristinuskon ensimmäisellä vuosituhannella kutsutuista pyhistä teistä ja se vie Pyreneiden niemimaalle paikkaan, jonka yllä paimenet näkivät aikoinaan kirkkaan tähden. Samaan paikkaan tämän Santiagon, eli Pyhän Jaakobin maalliset jäänteet olisi legendan mukaan haudattu. Mene ja tiedä. Ja Coelho meni ja tietenkin vaimonsa kannustamana. Kaikki tietää, että kannatti, jos on lukenut hänen myöhempiä teoksiaan.

Kirjan tarinassa miehen tavoite on löytää miekka ja ansaita se itselleen suorittamalla matkan varrella katolisen kirkon piirissä toimivan RAM järjestön rituaaleja. Järjestö pyörii vain ja ainoastaan maailman symbolisten merkitysten ympärillä, yrittää ymmärtää niitä. Lyhenne tulee muuten sanoista Regnum, Agnus, Mundi, eli Kuningaskunta, karitsa, maailma - tämä mainittakoon, ettei jää harmittamaan. Reissu alkaa Ranskan suunnasta Saint-Jean-Pied-de-Portista. Oppaakseen Coelho saa Petruksen, joka miellyttävästä ensivaikutelmasta huolimatta laittaa vajaan nelikymppisen kirjailijanalun lujille. Käytöskin ailahtelee, jolle Petrus sovittaa jälkikäteen syvällisiä merkityksiä, vaikka kaverillahan oli ilmiselvä krapula. Näin ainakin tulkitsen tuittuilun. Tämän kaltaisista virityksistä syntyisi muuten satiiria melko helposti ja varmasti on tehtykin.

Nyt tiedän, että on sama saavutammeko koskaan unelmiamme, häviämmekö vain voitammeko sodan, pääasia on hyvä taistelu. Teoksen ajattelumallin mukaan elämän vaikein hetki on se kun näkee hyvän taistelun, mutta ei rohkene osallistua siihen – ei syystä tai toisesta kykene muuttamaan elämäänsä. Herättää ajatuksia, paljonkin, niin yleismaailmallisia, kuin omakohtaisiakin. Lopuksi pahoittelut korvamadosta. Mieleeni tulee Juha Vainion sanoitus Albatrossi.

Nään vanhan Tornatorin yhä vielä mielessäin
kun sillä silloin matkaan lähdit lapsuusystäväin
niin jäi koulu kesken sulla
piti mun myös mukaan tulla
mut vanhempien käskystä mä kotirantaan jäin
sun lähtöäsi seurasin mä päässä laiturin
me viisitoista vuotiaita oltiin kumpikin
sinä pidit oman pääsi
säädit itse elämääsi
koit nuorena sen kaiken
mistä turhaan uneksin

 

Albatrossi joka lepäämättä liitää
se sinun sielusi on juuri kukaties
taivaan sinessä saat vapaana sä kiitää
lapsuustoverini vanha merimies (merimies)
lapsuustoverini vanha merimies

... 


( Päivitetty: 02.12.2016 09:48 )

 - Mika Kähkönen
1. 2. 3. 4. 5.




Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on neljä plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com