Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2017
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

Subscribe RSS

 Treenaa itsestäsi parempi taiteilija
18.07.2017 20:18 | Mika Kähkönen

Julie Cameron: Tie luovuuteen - Henkinen polku syvempään luovuuteen

(The Artist’s Way, 1992)

Suom. Pekka Pakkala. Like pokkarit 2014. 342 s.

 

Se miten sain tietää tällaisen kirjan olemassaolosta sopii synkronisiteetiksi. Uusi termi itselleni sinällään. Se on Jungin teoria sattumista. Ajatellaan jotain ja kohta kohdataan se. Cameronin mukaan sillä on iso merkitys taiteen tekemisessä. Miten vain, tapasin leipätyöni kautta useaan kertaan erään teatteridramaturgian ammattilaisen, jonka kanssa puheenaihe ajautui fiktion kirjoittamiseen ja luovan vaiheen vaikeuksiin. Hän suositteli Tie luovuuteen -kirjaa ja oli aidosti innoissaan tapaamisestani ja siitä mitä teen. Tunne oli molemminpuolinen. Seuraava synkronisiteetti toteutui, tai miten se nyt sanotaan, Helsingin kirjamessuilla, jossa tuo teos oli Rosebudin kojussa pokkarina vitosella.

Tätä kirjoittaessani kirjan lukemisesta on jo aikaa. Minun piti alkaa toteuttaa kirjan oppeja ja viikko-ohjelmaa ja pääsinkin kahdesta ensimmäisestä viikosta kunnialla. Ohjelma sisältyy aamusivuista, jokaviikkoisista taiteilijatreffeistä ja muutamista pohdiskeltavista kysymyksistä. Kaikki tämä oli minulle loppujen lopuksi liikaa. Koin tehtävät, varsinkin aamusivut taakaksi, vaikka niiden tarkoitus on täysin päinvastainen. Cameronin mukaan niitä pitäisi suorastaan odottaa. Kelle aamusivut eivät ole tuttu asia, selvennän, että tarkoitus on kirjoittaa joka aamu kolme sivua ilman tietoista määränpäätä, siis mitä päähän vain pälkähtää. Tämän pitäisi vapauttaa lukkoja korvien välissä. Itselleni on tärkeämpää nukkua puoli tuntia pidempään. Silti en kiellä, että sivut jäivät kummittelemaan mieleen. Pitäisi, pitäisi.

Entä taiteilijatreffit? Niillä Cameron tarkoittaa itselle järjestettyä yksinäistä aikaa, jolloin teen jotain luovuutta ruokkivaa. Mitä vain, vaikka sitten seuraan pilvien liikkeitä, tai tutustun toiseen taiteen muotoon. Pieniä irtiottoja. 

Ajatus siitä, että kaikki ylimääräiset ajatukset haittaavat luovaa minääni on järkevä. Niin ne haittaavatkin. Tosi asia on, etten voi ulkoistaa kaikkea muuta elämää luomistyöstä. En halua. Voi olla etten koskaan tule saavuttamaan sitä tasoa kirjoittajana mistä haaveilen, koska pidän päivätyöni, parisuhteeni ja perhe-elämäni. Eipä silti, suurin vastustaja näkyy peilissä. Kuinka taistella keskinkertaista minäkuvaa vastaan, tai olla tiedostamatta, että todennäköisesti en tule koskaan saavuttamaan arvostettuja kirjallisuuspalkintoja, tai tule mainituksi kaikkein seuratuimpien kirjallisuuskriitikoiden palstoilla.

Jälkikirjoitus. Mainitsin jättäneeni aamusivut. Valehtelin. Tätä kirjoittaessani vietän kesälomaa, kiitos valtiovallan kiky -säästöohjelman, kotona. Pooooositiivisesti käännettynä: mulla siis on koti. En kirjoita joka aamu, mutta kun kirjoitan, kirjoitan mielelläni, kaikessa rauhassa ja ihan siitä mistä huvittaa: olen tylsä, toistan itseäni, puran kiukkua, mutta myös haaveilen, suunnittelen ja kehun itseäni katteettomasti – suoraan sanottuna valehtelen. Taiteilijatreffit ovat jääneet vähemmälle, ellei sellaiseksi lasketa vaikka Ristin kesäteatterin esitystä Rovaniemen markkinoilla. Avopuolisko oli mukana, joten kokemus ei ollut puhdasoppinen taiteilijatreffi. Entäpä synkronisiteetit? Ainakin nyt tulee mieleen viime viikonlopun poliisien aseenkäyttö. Yksi pahis sai luodin jalkaansa ja toinen vatsaansa. Tällä hetkellä työn alla olevaa romaanikäsikirjoitusta varten tarvitsin tietoa em. aiheesta. Siitä on saanut nyt sitten lukea. Ikävä sattuma sinällään.

Entä te, onko kokemuksia Julia Cameronin kirjasta, tai sen opeista? Vai oletteko keksineet joitain ihan omia konsteja saada luovuus kukkimaan?


( Päivitetty: 19.07.2017 15:21 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com