Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2017
27282930123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Subscribe RSS

 Kun Kähkösen poika Turun kirjamessuille lähti
10.10.2017 12:35 | Mika Kähkönen

Joitain aikoja sitten luin Julia Cameronin teoksen Tie luovuuteen, josta opin käsitteen synkronisiteetti, jota viljelen nyt sitten joka paikassa aina mahdollisuuksien mukaan. Jotain sellaista täytyi tapahtua osallistuessani kirjablogi Nannan kirjakimaran nettiarvontaan, jossa palkintona oli kaksi pääsylippua Turun kirjamessuille. Voitin, mitä pidin selvänä signaalina – Mika, mene Turkuun. Mene Turkuun. Mene. Ihan sattumalta syysloma ajoittui samalle ajankohdalle, joten en keksinyt enää mitään hyvää syytä pysyä poissa noista karkeloista.

 

PÄIVÄ 1. Lauantai 7.10.2017

Paikan päällä keksin heti parikin poissaolon syytä. Hirveää melua ja tönimistä. Aloin katua, että olin lähtenyt liikenteeseen ja varsinkin yksin. Ei oikein huvittanut ostaa edes kirjoja, jota voi pitää jo keskivaikeana mielialahäiriönä. Annahan olla. Lauantaipäivä eteni ja seurasin Leena Lehtolaisen haastattelua, haastattelijana Hannu Harju. Lehtolaiseltahan ilmestyi tänä vuonna teemoiltaan rajuaiheinen Maria Kallio -romaani Viattomuuden loppu, jossa rikoksen kohteena ovat lapset ja nuoret. Mielenkiintoinen yksityiskohta Lehtolaisen kommenteissa oli huomio, kuinka vuodet, kokemukset ja elämäntilanteet vaikuttavat siihen mitä pitää sopivana aiheena kirjoittaa – mitä ylipäätään kärsii käsitellä. Hänen lastensa aikuistuttua aihe ei äitynyt hänelle enää henkilökohtaiseksi. Omasta nuoruudesta ja sen ajan kokemuksistakin alkoi myös olla aikaa, joten teema sai mahdollisuuden.

Huomasitteko sanan ”mielenkiintoinen”? Kähkönen alkoi piristyä. Iltapäivällä istahdin seuraamaan kolmen sujuvasanaisen miehen jutustelua dekkariuutukaisistaan. Puhun nyt Jari Salosesta, Tuomas Nyholmista, sekä Matti Laineesta ja heidän teoksistaan Jahti, Leijona ja Pahuuden hinta. Miehistä huokui rakkaus lajiin. Salonen jopa heltyi kehumaan vierustovereidensa aikaan saannoksia ja vertasi niitä ansioituneisiin käännösdekkareihin. Samaan kielenkäyttöön eivät ulkomaan tuotokset parhaimmankaan kääntäjän toimesta ylety. Kaikki kunnia silti heidän ammattikunnalleen.

Vielä jatkaakseni suomalaisesta tasosta kävin kuuntelemassa mitä asiaa oli Suomen dekkariseuran vuoden 2016 esikoisdekkari-kunniakirjan omistajalla Max Seeckillä. Häntä haastatteli Tammen kustannustoimittaja Petra Maisonen. Priima pukkaa, nyt jo kahden teoksen edestä ja suunta on jyrkästi ylös ja eteenpäin – ja ulos, voisi lisätä. Kuuntelin ihaillen kuinka määrätietoista kirjan tuottaminen ja tuoteistaminen ulkomaanvientiin voi olla. Jossain vaiheessa on vielä pakko käydä käsiksi Seecksin kamaan. Aikaa, sitähän tässä kaivataan.

Hei tämä on mainittava, nimittäin osallistuin Turun yliopiston kilpailuun, jossa piti yhdistää viisi eri murrealuetta ääninäytteisiin. Sain kaikki oikein. Kaikki! Ihan kunniatohtoriksi sillä ei ilmeisesti pääse, mutta palkinto-arvontaan kuitenkin. Onnistumisen mukanaan tuomassa flow-tilassa intouduin antikvariaatti-osastolla raottamaan rahapussia. Bongasin Finn Westejä ja oli pakko ostaa muutama albumi ihan nostalgia-ajatuksella. Olin kai jotain 10-vuotias, kun viimeksi ahmin Härmän häjyn seikkailuja villissä lännessä. Pari vanhaa Dean Koontz -pokkaria lähti yhtä lailla mukaan, kun eivät mokomat enää käännä kyseisen kirjailijan tuotantoa suomeksi.

Päivä päättyi mukavan kotoisaan haastattelutuokioon, jossa Facebook-ryhmän Kirjailijanloput alullepanija ja itsekin dekkarikirjailija Arttu Tuominen haastatteli kolmea muuta ryhmän jäsentä, aiheena kirjoittajien vertaistuki. Ihan sivumainintana Artulta ilmestyi ihan äskettäin Labyrintti-dekkarisarjan kolmas osa ja mitä olen seurannut, on palaute ollut lupaavaa ja paikoin jopa loistavaa. Hienoa! Haastateltava kolmikko sisälsi kirjoittajan urallaan eri vaiheisiin yltäneitä ”esimerkkitapauksia” eli Juha-Pekka Koskisen, Johanna Valkaman ja Jonna Elosen. Heistä tuotteliammalta J-P Koskiselta ilmestyi vastíkään Kannibaalien keittokirja (Nimi jo sanoo). Mies on pitänyt kirjoittamista viimeisinä vuosina pääelinkeinonaan, eli tavaraa tulee. Kyllä Valkamallakin rauta hehkuu, jopa siinä määrin, että hän myöhästyi haastattelusta oltuaan jakamassa omistuskirjoituksia Otavan ständillä teoksensa Linnavuoren tuuli kera. Kolmas haastateltava Jonna Elonen on taas kunnostautunut kirjabloggaajana ja haaveilee vielä joskus julkaisevansa omaakin tuotantoa. Aika näyttää, pidetään peukkuja.

 

PÄIVÄ 2. Sunnuntai 8.10.2017

Toka päivä jäi vähän tyngäksi, koska pistäydyin katsomassa illan päätteeksi Vares-yhteyksistäänkin tuttua baaria. No, Uusi apteekki, te tiedätte. Suositukset paikasta tulivat itse kirjailija, opettaja Tommi Kinnuselta, joka muuten vastasi yhdessä kirjailija Salla Simukan, sekä ohjelmadramaturgi Siri Kolun kanssa messujen ohjelmasta. Kinnunenhan on myös yksi Kirjailijanloput-ryhmän jäsenistä. No kuitenkin, ryhmäläisten edustus jäi baaritiskillä niukaksi, mikä vähän harmitti. Saipahan itse olla enemmän äänessä ja kertoilla omista kirjallisista urotöistä. Tosin vähänkin kun vilkuili ympärilleen myöhemmin illalla, päätin jättää rehentelyt minimiin.

Sitten messuille, eli toisena päivänä seurasin Merete Mazzarellan haastattelua, vaikka en ymmärrä ruotsia inte mycket. Olin myös todistamassa Suomen kirjailijaliiton palkintojen jakoa. Liiton tunnustuspalkinto meni kirjailija Kaiho Niemiselle ja lasten- ja nuorten kirjallisuuden Tirlittan-palkinnon sai Esko-Pekka Tiitinen. Tiitinen puhui nätisti lastenkirjallisuuden merkityksestä lapsia ja aikuisia yhdistävänä linkkinä. Kaikkein pienimmät kun eivät vielä itse osaa lukea. Sehän tietää yhteistä laatuaikaa.

Anna-Leena Härkösen haastattelusta olisin halunnut kuulla muutakin kuin lopun. Pidemmän korren vei Tieto-areena, jossa Turun yliopiston viestintäsuunnittelija Tilda Junkon haastateltavana oli samaiselta laitokselta uskontotieteestä pro gradu -tutkielman tehnyt Aatu Poutanen, sekä lääketieteen tohtorikouluttaja Dagfinn Majeskog. Herrat tietävät ääniharhoista ja niiden merkityksestä aina menneistä ajoista nykypäivään. Kaksikko avasi osaamisalueidensa näkökulmista äänien kuulijan profiilia ja selittivät tuon taipumuksen merkitystä itse kuulijaan ja heidän lähipiiriinsä. Hullun leima on melko selviö edelleen, vaikka ilmiöstä on tunnistettu paljon myös ”sallituksi” tulkittavia ilmentymiä. On olemassa ihmisiä, jotka eivät stigman pelossa koskaan tule paljastaneeksi heidän päässään käytävää, aika-ajoin vilkastakin dialogia. Poutanen tiesi nostaa esille joitain kirjailijoita, jotka ovat hyödyntäneet ääniharhoja, tutuimpana Mika Waltari. Waltarilla tosin vaikuttimena toimi jossain vaiheessa myös erilaiset kemikaalit. Ei ihme, että Sinuhe egyptiläinen syntyi pikavauhtia. Asiaa ja materiaalia tuli kaimalleni suorastaan saneltuna. Itse pidin tätä äänikeskustelua grande finaalina, olivatkan messujärjestäjät ottaneet sloganikseen #MontaÄäntä. Itseäni eivät äänet, sen enempää kuin pienet töytäisyt ihmisjoukossa alun jälkeen enää häirinneet, se sanottakoon.

Hyvillä mielin köröttelin takaisin Joensuuhun, vaikka koko matkan ajan satoi ja tietä riitti. Takapenkillä köllötteli divarihankintojeni lisäksi tuliaisia kotiväelle. Ai mitäkö? Avovaimolle Camilla Greben Kun jää pettää alla, tyttärille Paula Hawkinsin Tummiin vesiin, sekä Victoria Aveyardin Punainen kuningatar. Itselleni hommasin vielä Jari Järvelän Se ken tulee viimeiseksi. Kirja on kohdallani Järvelän tuotannosta ensimmäinen ja kuulostaa lupaavalta. Ensimmäiset olivat meikäläiselle Turun kirjamessutkin. Menen tietysti vielä toistekin, sehän on selvä. Kiitos.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com