Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2017
27282930123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Subscribe RSS

 Se ken lukee viimeiseksi
24.11.2017 08:02 | Mika Kähkönen

Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi

Tammi 2017. 270 s.

 

Allekirjoittaneen tavaksi taitaa muodostua seurata ajan ilmiöitä vasta toisessa aallossa, nimittäin monta vaihetta on ehtinyt tapahtua kirjailija Jari Järvelän teosten ympärillä, ennen kuin saan luetuksi niistä ensimmäistäkään. No, vaikka Kalevin Jäntin palkinto vuonna 2001 romaanista Veden paino ja kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 2007 trilogiasta, johon kuuluvat edellä mainitun romaanin lisäksi teokset Pieni taivas (2004) ja Kansallismaisema (2006). Niin ja sitten tietysti vielä pari Finlandia- ja Runeberg-palkintoehdokkuutta ja paljon paljon muutakin (katso Wikipedia).

Itselleni Jari Järvelä muuttui näkyväksi vasta 2014, kun hän lähti paaluttamaan naapurin tontille. Vitsi vitsi, tarkoitan tietenkin että vaihtoi korkeakirjallisuudesta vapaalle ja alkoi kirjoittaa dekkareita. Takinkääntö onnistui, eivätkä saumatkaan kiristäneet, nimittäin rikosromaanitrilogian eka osa Tyttö ja pommi ansaitsi Suomen dekkariseuran esikoisdekkari -kunniakirjan vuonna 2015. Myös käännösoikeudet kuuluvat asiaan.

Minulle lukijana ratkaisee aihe, ihan puhtaasti se mistä kirja kertoo. Ei ole väliä kirjailijan aikaisemmilla ansioilla, hänen siviilikoulutuksellaan, kansallisuudellaan, sukupuolellaan, seksuaalisella suuntauksellaan, lempiruoallaan...(saa jatkaa), tai kirjan markkinointisloganeilla, tai kritiikeillä, ei niin millään – paitsi aiheella. Se ken tulee viimeiseksi -kirjan aihe osui. Kymmenhenkinen porukka vaeltaa Korsikassa vaarallisella ja pahamaineisella reitillä GR 20 ja tekevät sen kilpaa. Panoksena on miljoona euroa. Se jaetaan kaikkien heidän kesken, jotka selviävät taipaleensa alusta loppuun, mutta vain mystisen herra Pohjoisen säännöillä. Porukka valikoituu epäonnistujista. Heillä kaikilla on rinkan lisäksi jokin puute, tai menneisyyden taakka painamassa hartioita. Juonipaljastus: porukka harvenee rankasti ja monella tyylillä.

Kirjan sisältö lunastaa takakannen lupauksen, leppoisa patikkaretki muuttuu selviytymistaisteluksi. Vaikka väheksyin äsken markkinointisloganeita, en voinut olla huomioimatta vertausta Agatha Christien klassikkoon Eikä yksikään pelastunut, tai James Dickeyn Syvään jokeen. Molemmat ovat tuttuja ja pidettyjä sekä kirjoina, että elokuvina. Lisäisin vertauksiin vielä mielleyhtymäni William Goldingin Kärpästen herraan ( kts. blogi). Siinähän myös joukko ihmisiä joutuu eristykseen luonnon armoille ja myös siinä tutkaillaan mitä ääriolosuhteet aiheuttavat ryhmäkemialle ja ryhmän yksittäisille jäsenille. Erotuksena tuohon klassikkoon, Järvelän tarinassa ryhmän jäsenet ovat jo alun alkaen kilpailevassa asemassa keskenään. Vertauksista on vielä mainittava, että ne voivat toimia myös päinvastoin. Sitä alkaa lukea ”no onko tää nyt muka niin hyvä kuin” -asenteella. Itseäni saattoi tuo tauti vaivata lukiessa. Silti miljöökuvaus on hieno, eikä se ole sattumaa. Esittelytekstin mukaan Järvelä on matkannut nuo tapahtumapaikat läpi poikansa kanssa oikeasti ja muutenkin seikkailee. Kymmenessä henkilöhahmossa on hallittavaa varmasti niin kirjoittajalle kuin lukijallekin. Kirjalija on taustoittanut heidät huolella ja valikoinut koko väriskaalalla. Silti jostain syystä en samaistunut heihin. En osannut pelätä heidän puolestaan, sen enempää kuin inhotakaan heitä. Jäivät irrallisiksi, Mistä se johtui? Liekö keskittymisvaikeuksia? Jatkan sen pohtimista.

Kirja on Turun kirjamessujen ostoksia.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com