Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Otteita jännitysromaanista Testinuket:


Prologi

Vihreäsuoja-asuinen mies pumppasi siirtopaareja toisen kerroksen

avonaiselle luukulle. Kun hän sai niiden kiskot oikealle korkeudelle,

hän lukitsi jarrut, tarttui kylmään kädensijaan ja kiskaisi,

mikä sai kiiltävän, teräksisen alustan rullaamaan ulos kaapista.

Pienet renkaat saavuttivat kiskojen päässä kolot, jolloin

paperilakanan alla makaava taakka heilahti.

Taakka se olikin, tai oli joskus ollut, kävi ajatus miehen mielessä.

Vaikka hän ei ollut tehnyt vielä viiltoakaan, hän olisi halunnut

jo suojata itsensä. Työvuosia oli kertynyt jo sen verran,

ettei hän enää sortunut liioitteluun. Varovainen oli silti oltava.

Mies oli ammatiltaan lääkintävahtimestari ja työskenteli

ruumiinavausavustajana sairaalan obduktio-osastolla.

Vähän aikaisemmin hän oli vilkaissut ruumiin potilaspapereita

ja huomannut keltaisen kolmion mustalla, pyöreällä alustalla,

mikä merkitsi veritartuntavaaraa. Vainaja oli sairastanut C-

hepatiittia, jonka oli saanut suonensisäisistä huumeista.

Hän sai nuoren miehen ruumiin lopulta avausalustalle ja vaihtoi

vihreiden hollannikkaittensa tilalle kumisaappaat. Hengityssuojaimen

hän kiinnitti jo alemmista naruista kaulaansa ja jätti

sen toistaiseksi roikkumaan rintaa vasten. Kun hän sai sidottua

valkean muoviessun, vilkaisi hän silmäsuojaimia ja oransseja

pitkiä lateksikäsineitä sivupöydällä. Samalla hän näki toimiston

ikkunassa jo oikeuslääkärin, joka istui siellä syventyneenä vainajan

papereihin.

Avustaja siirtyi avauspöydän luokse ja veti lakanan syrjään,

eikä odottanut näkevänsä mitään erityisen yllättävää. Aluksi

ennakko-odotukset osoittautuivat oikeiksi. Verestä tahrautunut kant-

tinauha sitoi hengitysputkea. Myös kanyylit olivat tallella

kyynärvarsien laskimoissa, niin kuin kuuluikin. Katkaistut ja solmitut

nesteensiirtoletkut roikkuivat niissä kuin siansaparot. Paikoillaan

oli myös virtsakatetri ja kaikki seurantaelektrodit.

Kaikki.

Mitä hittoa? Ajatus pysäytti valmistelun. Hän tuijotti ruumista,

eikä huomannut taakseen ilmestynyttä oikeuslääkäriä.

”Hiljainen hetki?” lääkäri kysyi varoen, mutta sai silti avustajan

säpsähtämään. ”Auto-onnettomuudesta”, lääkäri totesi.

”Niin kai”, avustaja sanoi ja taitteli lakanaa nopein liikkein.

Ensiavun hoitosuunnitelmaan oli kirjattu, että siellä mies oli vielä

lausunut yksittäisiä irrallisia sanoja ja puhunut jostain kolarista.

Siitä lähtökohdasta lähti myös kuolinsyyn selvittäminen.

”Ei kai vain kukaan tuttu?” Lääkäri oli huomannut poikkeavan

käytöksen. Yleensä mies ei osannut vastata mihinkään

yksisanaisesti, mistä lääkäri oli joskus jopa ärsyyntynyt. Maksan

painon ilmoittamisesta ei kerta kaikkiaan tarvinnut tehdä

mininovellia.

”Ei”, avustaja sanoi ja oikaisi ryhtiään. ”Miten niin?”

”Ajattelin vain, kun seisoit niin ajatuksissasi.”

Avustaja oli hetken hiljaa ja seurasi sivusta lääkäriä, joka

myös jäi hetkeksi tarkastelemaan ruumista.

”C-hepatiitti”, lääkäri totesi.

”Joo, huomasin papereista.”

”Ole varovainen”, lääkäri sanoi ja aikoi lähteä pukeutumaan.

”Huomasitko mitään erikoista?” avustaja kysyi kuin tunnustellen.

”Melko siisti, noin narkomaaniksi.”

”Joo, mutta eivätkö nuo anturit ole vähän oudoissa paikoissa?”

Avustaja osoitti polven ulkosyrjää ja sitten niskaa sen molemmilta

puolilta. Hän oli huomannut ylimääräisiä seurantaelektrodeja,

jotka näyttivät jotenkin erikoisilta.

Oikeuslääkäri naurahti. ”Joku on kai innostunut. Olisiko ollut

harjoittelijoita hoitamassa?”

”Voi olla. En ole kyllä tuollaisia vielä nähnyt.”

”Varmaan jonkun esittelijän näyte-erä”, lääkäri sanoi ja käveli

jo kohti pukuhuonetta.

”Niin tietysti.”

Avustaja nosti kasvosuojuksen kaulaltaan. Vielä ei ollut aika

avata ruumista, mutta hän halusi pukea kaikki suojaimet, ennen

kuin koskisikaan ruumiiseen. Hän tiesi, että havainnoista oli turha

jatkaa keskustelua. Joskus aikaisemmin hän oli saattanut esitellä

löydöksiään ja ehdotellut omia ratkaisujaan epäselvissä tapauksissa.

Oikeuslääkäri oli tullut tiiviin yhteistyön ja pienen työporukan

vuoksi hyvinkin tutuksi. Silti hän ei halunnut kuulla lääketieteellisiä

tulkintoja muilta kuin lääkäreiltä.

Nuoren miehen ruumis jaksoi vaivata. Hän ei voinut käsittää,

mitä noilla kaikilla antureilla olisi mitattu.

Samalla hetkellä astui kaksi poliisin edustajaa heiluriovesta salin

puolelle ja tervehti lääkintävahtimestaria heilauttamalla kättään.

”Tulitte juuri sopivasti. Olisin kohta avannut tämän”, avustaja

sanoi ja otti kuin vakuutellen sahan käteensä.

”Otetaan muutama kuva ensin”, tutkija sanoi hieman äreänä.

Äreyden syy selvisi avustajalle hetken kuluttua, kun tutkija oli

saanut haluamansa kuvat ja jututtanut oikeuslääkäriä ulkoisista

vamman merkeistä. He päätyivät samaan johtopäätökseen – varsin

siisti narkomaaniksi. Pahan näköistä otsan ruhjetta lukuun

ottamatta, ei onnettomuus ollut jättänyt itsestään merkkejä. Lääkäri

vertasi miehen kehoa säkkiin, mikä piti kaiken sisällään.

Kuolinsyy paljastuisi vasta myöhemmin.

”Jos nyt edes se seuraus selviäisi”, tutkija sanoi kuin itselleen.

Lääkäri katsoi häntä ohimennen. ”Mitä tarkoitat”, hän kysyi.

”Syy on se onnettomuus, mitä me ei varsinaisesti olla päästy

tutkimaan. Ensinnäkin tieto siitä tuli meille vasta seuraavana päivänä,

eikä itse paikkaakaan ole löytynyt.”

”Miten se voi olla mahdollista?” avustaja kysyi väliin.

”Yksinkertaisesti mitään onnettomuutta ei ole koskaan tapahtunut.

Tämähän toimitettiin sairaalaan jollain muulla kyydillä

kuin ambulanssilla ja taisi siinä vaiheessa olla jo käytännössä

katsoen kuollut”, tutkija sanoi ja katsoi lääkäriä, joka vahvisti

oletuksen nyökkäämällä. Asia selvisi ensiavun lääkärin tekstistä.

Auto josta mies oli pihaan jätetty, oli häipynyt ilman, että kukaan

olisi nähnyt sitä.

”Olisiko joitain alamaailman välienselvittelyjä”, avustaja ehdotti

ja mietti ottaisiko esille omat havaintonsa antureista. Asia oli

jo kertaalleen käyty läpi lääkärin kanssa, eikä hän halunnut jankata

samaa asiaa, joten hän päätti pitää suunsa kiinni.

”Luultavasti. No, tutkitaan mitä pystytään”, tutkija huokaisi.

”Siitä puheen ollen, eiköhän aloiteta, niin ehditään hyvissä

ajoin syömään”, lääkäri sanoi ja solmi muoviessun kiinni.

*****

...”Täydellistä!” tutkimusinsinööri Toimi Repo huudahti.

Hän selasi tietokoneen päätteeltä kuvia esteeseen törmäävästä autosta. Kuvat etenivät kahden sekunnin tuhannesosan välein. Auton sisäkamera näytti sivukuvaa apukuskin puolelta. Siinä kuljettajan pää paiskautui avautuvaa turvatyynyä vasten ja heilahti siitä kohti etummaista pystytolppaa. Vastavoima sai ylävartalon retkahtamaan takaisin selkänojaan. Hajoavan tuulilasin pirstaleet muodostavat raepilvin miehen ympärille.

Miten sinä noin voit sanoa? Mieshän sai todennäköisesti pahat vammat ainakin kasvoihinsa”, Kaj Eriksson sanoi vieressään kävelykeppiin nojaavalle Revolle...

*****


...Risto tunsi kuinka hänen vyönsä solkea alettiin repiä, jolloin mielessä kuohahti. Halu selviytyä oli voimakas, mutta ei riittävä. Neljä miestä oli liikaa.

Anna olla, mä lyön tän läpi”, Koskimaa puhkui.

Riston tempominen sai miehet unohtamaan soljen. Hän kuuli vaimean, tympeän poksahduksen, kun injektioneula tunkeutui farkkujen läpi. Sitä seurasi kipu pakarassa.

Pitäkää kiinni, kohta se vaikuttaa!”

Mitä kovempaa Risto vastusteli, sitä nopeammin aine imeytyi. Kohta hän huomasi kuinka suu alkoi kuivua. Kieli maistui metallilta. Ympäristön äänet hiljenivät. Väännettyä kättä ei enää sattunut, tai Risto ei jaksanut välittää siitä. Viimeisenä ennen tajunnan sammumista Risto sai kuiskatuksi:

Tuunanen kusettaa.”...

*****


... Ilpo Tolonen mietti oksettiko häntä. Hän yritti ajatella asioita, jotka eivät aiheuttaisi pahaa oloa, eikä sellaisia juuri sillä hetkellä tullut mieleen. Hän makasi olohuoneen sohvalla ja tuijotti ostoskanavaa, jossa urheilijavartaloiset miehet ja naiset veivasivat itseään jonkinlaisissa juoksutelineissä. Kohta Ilpon oli noustava ja rynnättävä puolijuoksua vessaan. Hän nojasi wc-istuimen reunoihin, mutta mitään ei tullut, kohottautui sitten katsomaan kalpeita ja hikisiä kasvojaan peilistä. Poskipää oli alkanut vaihtamaan jo väriä. Ilpo avasi hanan ja valeli kasvojaan kylmällä vedellä, mikä aiheutti vihlaisun silmän alla. Hän laski hammasmukiin vettä ja kun muki oli jo melkein huulilla, huomasi Ilpo siinä jotain mustunutta. Se oli irronnut kai pohjasta. Hän kaatoi veden pois ja antoi ylen...

*****


...Entä jos Anni ei tulekaan, ajatus iski varoittamatta. Sen kehittelyn katkaisi kaukana, kiitoradalla rullaava propellikone, joka pysähtyi lopulta terminaalin edustalle.

Portaat laskettiin alas. Ensimmäiset ihmiset ilmestyivät kentälle. Niiden joukossa ei näkynyt Annia. Vanhempi nainen heilutti villisti kättään. Hän oli tunnistanut ikkunan takana seisovat kaksi lasta ja heidän äitinsä. Rusketuksesta päätellen matkakohteena oli ollut jokin lämmin ja aurinkoinen paikka. Ilpo arvaili matkatavaroiden joukossa odottavan ainakin t-paitoja ja makeisia.

Naisen seuraaminen oli vienyt liikaa aikaa ja huomiota. Hätääntyneenä Ilpo selasi ihmisjoukkoa. Yhtään kasvoa ei saanut ohittaa. Kaikki niistä olivat kuitenkin tuntemattomia. Jotkut tulijoista olivat päässeet jo sisälle ja pian jono alkoi harveta, eikä Annia näkynyt. Eikö hän tullutkaan, vai ehtikö hän livahtaa silmien alta? Ilpo kääntyi katsomaan sisälle aulaan. Siellä jotkut halailivat, toiset kättelivät, joku tarjoutui kantamaan laukkuja.

Voihan Annilla olla mukanaan joku ole-einar. Ilpo kiusasi itseään mielikuvalla, joka piirsi vaalean, sinisilmäisen ja urheilullisen nuorukaisen pitämään Annia kainalossaan. Mies hymyilisi osaaottavasti tasaisilla hampaillaan. Niin ja hymykuopat tietenkin.

Sitten tuttu ääni yllätti. ”Ketä sinä odotat?”

Ilpo käännähti ja näki Annin. Tämä oli yksin. ”Sinua”, hän lausahti, mistä osan peitti nielaisu...

*****


©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com