Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
272829303112
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930

Subscribe RSS

 Kingin klassikko lunastaa odotukset
03.12.2015 16:03 | Mika Kähkönen

Stephen King: Hohto

(The Shining, 1977)

Suom. Pentti Isomursu. Suomennuksen tarkistanut Suvi Clarke. WSOY/ bonpokkarit 2013. 659 s.

 

Kuulun ihmisryhmään, joka on nähnyt Stanley Kubrickin elokuvaversion Stephen Kingin kauhuromaanista Hohto useasti, mutta en ole koskaan lukenut itse kirjaa. Tai olin. Asianlaita on nyt korjattu, kun löysin tuon teoksen pokkarina antikvariaatista.

Kaikki tietää mistä kirja kertoo. Palaan siihen silti. Siinähän työttömäksi jäänyt englanninopettaja Jack Torrence ottaa talvitalonmiehen pestin Coloradolaisesta vuoristohotellista ja saa perheen mukaansa. Tarkoitus on parannella välejä Wendy-vaimoon ja samalla heidän poikaansa Dannyyn (5v.). Rauha ja eristyneisyys kuulostaa siunaukselta, varsinkin kun hotellin tiloista ei löydy ruokasherryä lukuun ottamatta miestä väkevämpää pisaraakaan. Alkoholi on yksi, ellei ainoa Jackin ongelma. Siitä juontaa äkkipikaisuuskin, jonka vuoksi hän on entinen opettaja. Miehelle tarjoutuu nyt mahdollisuus syventyä näytelmäkäsikirjoitukseen. Parhaimmassa tapauksessa toteutuisi uranvaihdoskin.

Hotellin hämärä menneisyys muuttuu perheelle vähitellen näkyväksi. Sen suhteen Dannylle lankeaa edelläkävijän sarka. Pojalla on kyky hohtaa, eli hän pystyy näkemään pilkahduksia tulevaisuudesta, kurkistamaan menneisyyteen ja pureutumaan ihmisten pään sisään. Jos vastapuolena sattuu olemaan toinen hohtaja, on ajatustenvaihto molemmin puolista ja käy matkojenkin päästä.

Molempia, niin elokuvaa kuin kirjaakin on tulkittu paljon. Luultavasti kukaan ei ole väärässä, tai täysin oikeassakaan. Kingin tarinan voisi tulkita realistiseksi kuvaukseksi alkoholismista, ellei samoissa harhoissa piehtaroisi muukin perhe. Jos ne siis ovat harhoja. Yhteyksien katkettua ulkomaailmaan, tunnelma muuttuu painostavammaksi. Wendyn ja Jackin välit rakoilevat ja Dannyn ennakkoaavistukset pahenevat. Viimeisellä hetkellä hän turvautuu erityiskykyynsä ja hälyttää hotellin kokin herra Hallorannin apuun. Kokki on kauden päätyttyä vaihtanut vuoristomaisemat Kalifornian lämpöön. Pojan aiheuttaman kohtauksen vuoksi mies on aiheuttaa kolarin moottoritiellä. ”VOI DICK VOI TULE NYT TULE TULE TULE NYT!!!” Niin lujaa hätähuutoa hän ei ole ottanut vastaan koskaan. Ei ikinä. Nevö. Nyt jos kaikki eivät ehkä sittenkään ole tietoisia lopputulemasta, jätän vastauksen kysymykseen, auttaako hätähuuto, vastaamatta. Etsikää kirja käsiinne ja lukekaa se.

Itse saatuani opuksen päätökseen, jäin kaipaamaan sitä. Sen huomasi nukkumaanmenoajan lähestyessä, kun huomasin odottavani, että pääsen lukemaan taas Hohtoa. Pitäisi kai aloittaa alusta. Romaaniversion parissa pääsin viettämään enemmän aikaa Dannyn kanssa ja pääsin paremmin heidän kaikkien ajatusmaailmaan. Jackin aivoitukset ovat kaikessa primitiivisyydessään mielenkiintoisia. Kaksi puolta miehessä taistelee vallasta. Kolmanneksi puoleksi lisäisin Overlookin, tämän pirun hotellin.

Lukiessa ei voinut välttyä elokuvan ja romaanin vertailulta. Elokuvasta tuttujen kohtausten kohdalla teki mieli tuulettaa. Filmiversion ulkopuolisten tapahtumien äärellä uteliaisuus voitti ja oli vain keskityttävä. Kaipaamaan jäin joitain Kubrickin oivalluksia, kuten niitä kaksosia. Loppuratkaisuista ollaan monta mieltä. Nehän siis eroavat toisistaan oleellisesti. Kubrick vie pidemmän korren, mutta vasta rankkarikisassa. Syy: Dannyn jalanjälkikikkailu ja irvistykseen jäätyneet Jack Nicholsonin kasvot.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2018 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com