Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
262728293012
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31123456

Subscribe RSS

 Kuka pelkää karavaanaria?
30.01.2014 18:33 | Mika Kähkönen

Stephen King: Tohtori Uni

(Doctor Sleep, 2013)

Suom. Ilkka Rekiaro. Tammi 2014. 527 s.

 

Nykyään ihmisiä on vaikea pelotella, on Stephen King sanonut. Hän viittaa lajin vaikeuteen uusimman suomennetun teoksensa Tohtori Uni loppusaatteessa, kun luettelee joitain kaikkien aikojen pelottavimpina pidettyjä romaanejaan, kuten Uini uinu lemmikkini, Se ja Painajainen. Itse hän myöntää lähestyneensä nyt käsiteltävää kirjaa pelolla, mutta eri syistä. Sehän edustaa Hohtoa, kirjaa, joka on myös mainittu yhdeksi hänen pelottavimmista luomuksistaan. Tohtori Uni on jatko-osa. Ja mitä jatko-osista sanotaan? Harvoin ainakaan mitään mairittelevaa. Itse ehdin lukea Hohdon jatko-osaa (sanotaan nyt näin) hyvän matkaa, enkä ollut saanut vielä oikeastaan minkäänlaista tunnereaktiota, kunnes pysäköin autoni ison ostoskeskuksen parkkipaikalle ja näin opaskyltin: Matkailuautot. Se pysäytti ja oli pako vilkaista onko niitä siellä. Kun kerron vähän lisää, tiedätte kohta miksi.

Ihan ensimmäiseksi tehdään selväksi pari sääntöä. Tosi solmu on ihmistenkaltainen porukka, joka liikkuu matkailuautoilla ympäri Amerikkaa ja elää höyryllä, jota he saavat lapsista, joilla on kyky hohtaa. Valitettavasti tuota höyryä irtoaa noista pilteistä vain tappamalla heidät ja mielellään pitkän kaavan mukaan kiduttamalla. He omaavat erityiskykyjä, joista tärkein on immuniteetti ihmisten sairauksille ja lähes kuolemattomuus. Eivätkä he edes kuole, he linkoutuvat. Ulkoisesti he ovat ottaneet peruskaravaanarin harmittoman ulkomuodon. Hohtamisella tarkoitetaan taas muun muassa kykyä kuulla toisen ajatuksia, liikutella esineitä ajatuksen voimalla ja aavistaa tulevaa (tuttua kaikille Hohdon lukeneille ja Stanley Kubrickin elokuvaversion katsoneille).

Tohtori Uni kertoo Overlook -hotellista huolehtineen perheen pojasta Danny Torrancesta. Overlook -hotellin haamuihmiset eivät ole jättäneet häntä rauhaan paikkakunnalta poistumisen jälkeenkään. Hän on joutunut opettelemaan keinon vaimentaa hohtamisensa ja löytänyt lopulta aikuisiällä lääkkeen, joka on viedä hänet mennessään: alkoholin. Danny rimpuilee hanttihommasta toiseen, vaihtaa paikkakuntaa ja örveltää, kunnes saapuu New Hampshireläiseen Frazierin pikkukaupunkiin, saa lääkintävahtimestarin (kollegani siis!) paikan saattokodista ja sitoutuu Anonyymien alkoholistien kahdentoista askeleen ohjelmaan.

Samaan aikaan naapurikaupungissa David ja Lucy Stone saavat todistaa elämän suurta ihmettä. Heille syntyy tytär Abra. Vielä suurempaa ihmettä he joutuvat todistamaan, kun tyttö päättää synttärijuhliensa päätteeksi panna pellen temput paremmaksi ja tekee perheen aterimista tilataideteoksen keittiön kattoon. Ne roikkuvat siellä kuin magneetin vaikutuksesta. Eihän kyvyt siihen jää. Iän varttuessa Abra ymmärtää säästää vanhempiaan turhalta päänvaivalta ja salaa kykynsä, kunnes.

Raittiuden myötä Dannyn kyky hohtaa vahvistuu, mikä tunkee menneisyyden haamut pintaan ja tekee juomattomuuden entistäkin vaikeammaksi. Tilejä ei monessakaan mielessä ole tehty vielä selväksi. Elämänsuunta muuttuu, kun Danny aistii välimatkasta huolimatta Abra Stonen läsnäolon. Pian käy selväksi, että tuo murrosikää lähestyvä tyttö on hengenvaarassa. Myös Tosi solmu on tietoinen tytöstä, joten on toimittava.

Kingin lukijoille Tohtori Uni sisältää paljon tuttuja elementtejä. Vuosien saatossa mies on säilyttänyt tutun rennon tyylinsä. Ymmärrän kyllä miksi Hohto sai jatkoa vasta nyt. Tehtävä ei takuulla ole ollut helppo. King sanookin jälkisanoissaan, ettei kirjaa kirjoittanut sama SK, joka oli Hohdon takana. Me muutumme. Pääasia, että on hauskaa. Nyt vain ilman viinaa, mikä ei aina ole tämän (-kään) kirjailijan kohdalla ollut itsestäänselvyys. Kokemus muuten näkyy sisällössä.

Oliko sitten hauskaa? Kyllä ja ei. Itselleni Kingin kirjojen lukeminen on paluuta nuoruusvuosiin. Tohtori Unen kohdalla se onnistui jopa siinä määrin, että välillä teki mieli kysyä, kuin takapenkiltä kuunaan, että joko ollaan perillä. Tulevien tapahtumien valmistelua, pelimerkkien asettelua, lähtemistä ja siirtymistä oli liian kanssa. Muutamat hyvät juonen käänteet ja loppuhässäkkä pelastivat paljon ja lukukokemus jää positiiviseksi. Nyt tiedän, mitä Dan Torrencelle tapahtui myöhemmin.

Sain romaanin kustannusyhtiö Tammelta näytekappaleena. Kiitos luottamuksesta.

 


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2018 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com