Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

Subscribe RSS

 Pelon kasvot
13.07.2013 14:44 | Mika Kähkönen

Dean R. Koontz: Pelon kasvot

(The Face Of Fear, 1977)

Suom. Heikki Sarkkila. Book Studio 1990. 224 s.

 

Kirjan ensimmäinen versio julkaistiin Brian Coffeyn nimellä aikaan jolloin aloittelin peruskoulun ensimmäistä luokkaa. Tätä aikaisemmin oli ilmeisesti suomennettu vasta pari teosta, Varjostaja 1973 ja Kiveen hakattu kuolema 1975. Vielä siihen aikaan kustannustoimittajilla oli varmaankin painavampi sana miehen tuotoksien suhteen, koska tarinaa ei paisutella, vaan pysytään tiukasti tapahtumien keskipisteessä – aina loppua myöten.

Pelon kasvojen tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin. Graham Harris on entinen vuorikiipeilijä, joka vaikean loukkaantumisen ja kallovamman jälkeen saanut selvännäkijän lahjan. Hän näkee murhien yksityiskohtia ja päätyy auttamaan poliiseja niiden tutkimuksissa. Kaupungissa liikkuu Teurastajaksi nimetty tyyppi, joka on ihastunut erityisesti naisiin, mutta väärällä tavalla. Graham kutsutaan suoraan televisiolähetykseen, jonka aikana hän saa näyn ja kuvailee melko sanatarkkaan seuraavan uhrin. Lähetyksen vaikutuksesta murhaaja kohdistaa huomionsa selvännäkijään ja tämän naisystävään Connie Davisiin. Alkaa se niin paljon puhuttu kissa ja hiiri-leikki, jonka panoksena ei ole enempää tai vähempää kuin henki.

Tarina ja sen rakenne on simppeli. Henkilöhahmot ovat melko kaksiulotteisia, eikä heitä määrällisestikään ole mahdottomia määriä. Coffey, siis Koontz esittelee murhaajan ajatusmaailman avoimesti ja samaistuu tämän asemaan. Esikuvan tyyppi (tai tyypit) saa Nietzschen runoista ja kuvittelee olevansa yli-ihminen, luulee luovansa toiminnallaan paremman maailman. Natsimeiningitkin käyvät mielessä. Ajatukset sävyttyvät eroottisella pohjalatauksella. Vaikka loppukolmannes kirjasta on toiminnan täyteinen, alkaa se puuduttaa, niin päähenkilön näppejä, kuin lukijan korvien väliäkin. Tuolileikin tapaan piiriä käydään portaissa, pilvenpiirtäjän kerroksissa ja ikkunan puitteissa. Spesiaalitietoa käytetään jopa liiankin kanssa – yksityiskohtien kuvailu hattaa sujuvuutta – liikaa karabiinihaan kiiloja.

Kirja kelpaa kevyeksi kesäluettavaksi, mutta jos tämä olisi ollut miehen ensimmäinen teos jonka olen lukenut, olisi se saattanut jäädä viimeiseksi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Pelon kasvot edustaa kehitysvaihetta, jollainen vaaditaan, jos aikoo yli 200 miljoonaa kirjaa myyneeksi menestyskirjailijaksi.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2018 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com