Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2018
30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

Subscribe RSS

 Vedätyksen loppu
20.03.2018 13:07 | Mika Kähkönen

Thomas Erikson: Psykopaatit ympärilläni – kuinka tunnistaa ja välttää manipulointi

(Omgiven av psykopater. Så undviker du att bli utnyttjad av andra. 2017)

Suom. Riie Heikkilä. Atena 2018. 289 s.

 

Thomas Erikson on ruotsalainen kirjailija, kouluttaja, konsultti ja tutkija. Kirjassaan Psykopaatit ympärilläni – kuinka tunnistaa ja välttää manipulointi, hän antaa neuvoja kuinka tunnistaa manipulointi ja mahdollisesti jopa välttääkin se. Osuva nimi siis kirjalla. Teoksen sisältö nojaa voimakkaasti hänen edelliseen tuotokseensa Idiootit ympärilläni – kuinka ymmärtää muita ja itseään, jossa hän käsitteli ns. DISA-kieltä. Sen avulla kuvaillaan ihmisten välistä kommunikaatiota ja sen eroja. Hommahan perustuu Willian Moulton Marston -nimisen jo edesmenneen psykologin jaotteluun. Sen mukaan meidät on jaettu neljään pääkategoriaan; punaiseen, keltaiseen, vihreään ja siniseen. Karkealla tyypittelyllä punainen ihminen dominoi, keltainen inspiroi, vihreä on järkähtämättömän vakaa ja sininen on varsinainen analyytikko. Kaikilla heistä on paljon luonteenomaisia hyviä piirteitä, mutta myös huonoja, niitä heikkouksia. Psykopaatti on mestari tunnistamaan nuo heikkoudet ja juuri niihin hän iskee. Näin ollen on tärkeää tuntea heikkoutensa, jotta voi laittaa psykopaatin kaltaiselle manipuloijalle kampoihin.

En ole lukenut Idiootit ympärilläni -kirjaa. Silti tuo väriluokittelu ei ollut ennen nykyhetkeä täysin vieras. Samaa asiaa käsittelee Tony Dunderfelt teoksessaan Tunnista temperamentit – Väriä elämään ja itsetuntemukseen. Avovaimoni oli jokin vuosi sitten Dunderfeltin luennolla ja kantoi kirjan kotiin. Selailin sitä. Siinä on testi, jolla saa viitteitä omasta temperamentistaan. Olen sininen neutraali analyytikko, varustettuna keltaisen huumorilla ja sydämellisyydellä. Riippuu tosin päivästä. Äläkä hymähtele, tunnistin oikeasti itseni. Tässä luokittelussa on järkeä.

Psykopaateillekin on olemassa omat testinsä (muttei väriä). Erikson nostaa esille kanadalaisen kriminaalipsykologi Robert D. Haren tarkistuslistan (PCL-R), jossa hän jakaa psykopaattiset piirteet kahteenkymmeneen kategoriaan. Näitä ovat puheliaisuus/ ulospäin hurmaava luonne, suureellisuus, kyvyttömyys katumukseen ja syyllisyydentuntoon, empatian puute, patologinen valehtelu, epärehellisyys/ manipulatiivisuus, tunne-elämän latteus, impulsiivisuus, oman käytöksen kontrolloimattomuus, jännityksen tarve/ tylsistyy helposti, holtittomuus, varhaiset käytösongelmat, aikuisilla epäsosiaalinen käytös, loisiva elämäntyyli, irtosuhteiden harrastaminen, pitkäaikaisten tavoitteiden puute, vastuuttomuus omista teoista, nuorisorikollisuus, rikkeet ehdollisen vapaustuomionaikana ja rikosten moninaisuus. Ihan varmasti tunnistit listalta joidenkin tuttujesi piirteitä, ellet jopa jotain itsestäsi. Yksittäisistä yhtäläisyyksistä ei vielä tarvitse huolestua. Pisteet eivät riitä. Niitä nimittäin alan ammattilaset laskevat tutkiessaan persoonallisuushäiriön vakavuutta. Kysehän on persoonallisuushäiriöstä, ei sairaudesta. Psykopatiaan ei ole samasta syystä parannusta. Kaiken kaikkiaan heitä on ihmispopulaatiosta 2-4%. Prosentit ovat korkeampia johtajatasolla ja huipussaan vankiloissa.

Erikson paljastaa yleisimmin käytetyt manipulointikeinot ja neuvoo kuinka torjua ne. Niksit toimivat yleispätevänä myös (tai ainoastaan) tilanteissa, joissa ei olla varsinaisen psykopaatin kanssa tekemisissä. Tilanne voi tulla eteen yhtä lailla kotona, työpaikalla, kuin autokaupassakin – ihan esimerkkinä. Yllättävän usein muuten Erikson käyttää esimerkkinä myyntitilannetta. Todella harvoin ostokset pohjautuvat järjenkäyttöön, voin nyt kirjan luettuani sanoa, paitsi ehkä meillä sinisillä. :))) Varsinaisen psykopaatit torjumiseksi ruotsalaiskirjailija antaa vain yhden ohjeen: lähde! Tee nyt ainakin vastarintaa. Mutta lähde!

Jos olet pitänyt itseäsi ns. helposti vietävissä, voi jotain olla vielä tehtävissä. Psykopaatit vierelläni -kirja tarjoaa siihen muutamia reseptejä, jotka tosin toimivat vain ei-psykopaattien kanssa. Yhtenä ryhmänä kirjailija mainitsee narsistit, tai vähän harmittomampana esimerkkinä perheen teini, tai vaikka vaativa puoliso. Toisen käyttäytymiskaavaa voi pyrkiä rikkomaan ottamalla aikalisän, eli lykätä omaa vastausta jollain tekosyyllä. Samalla kannattaa varautua toistamaan itseään, ”palataan asiaan.” Tässä pitää pysyä johdonmukaisena. Älä pelkää, et tee mitään väärin jos puolustat itseäsi. Älä huoli, suurin osa huolenaiheista on aiheettomia. Pois turha syyllisyydentunto – vastapuoli saa roikottaa huultaan ja mesoa aivan rauhassa. Hän itse on kohtuuton vaatimuksineen. Totea havaintosi ääneen, kun huomaat kanssaihmisen manipuloivan sinua. Ilmoita selkeästi ettei toisen käytös tee vaikutusta. Lopulta voi esittää jopa omia ehtoja. Näin sanoo Erikson. Helppo sanoa. Toteutus onkin sitten toinen juttu.

Jäin miettimään, mahtaako esimerkiksi kirjailijoissa olla paljon psykopaatteja? Parhaimmat heistä (tai meistä) osaa/ osaavat johdatella lukijaa, manipuloida ja istuttaa heihin voimakkaita tuntemuksia ja luoda mestariteoksia. Entä vaikka elokuvaohjaajat? Väkisin tulee mieleen YLE:n 19.3 uutisoima juttu, jossa joukko naisnäyttelijöitä nosti metakan Aku Louhimiehen käyttämistä kyseenalaisista ohjausmetodeista. Ohjaajan keinot perustuivat heidän sanoin suurelta osin alistamiseen ja nöyryyttämiseen. Ottamatta kantaa Louhimiehen mielenlaatuun, on näyttelijöiden vastarinta joka tapauksessa erinomainen malliesimerkki omien pelkojen voittamisesta, totutun käyttäytymismallin rikkomisesta ja ongelman julkituonnista. Niin sitä pitää! Siihen tarkoitukseen Eriksonin kirja on ihan kelpo ohjekirja, viihteellinen tosin. Se ei ole kirosana, vaikka v:llä alkaakin.

 


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2018 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com