Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2018
30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

Subscribe RSS

 Kemistejä ja väkivaltamiehiä
21.05.2018 13:20 | Mika Kähkönen

Juha Hurme: Hullu

Teos 2012. 248 s.

 

Hullu kertoo miehestä, joka sairastuu psykoosiin ja viettää kuukauden mielisairaalan suljetulla osastolla. Siellä hän tutustuu muihin potilaisiin, hakee asemaa heidän joukossaan, ehtii kehitellä yhtä jos toista, niin yhdessä kuin yksinkin. Viritykset liittyvät laveasti sanottuna taiteeseen ja yleiseen itsensä toteutukseen. Siinä ohessa hän alkaa hiljalleen toeta. Sairaalajakson loppuhuipennuksena hän masinoi potilaiden, mutta myös henkilökunnan edustajan kanssa lukudraaman, eli teatteriesityksen ilman kulisseja, asuja, tai liikettä.

Tasojahan tässä romaanissa on, niin kuin tavataan sanoa. Ne rikkovat kronologista kerrontaa, antavat tilaisuuden poiketa tässä ja nyt -tapahtumista. Niin on melkein pakko, koska ei jutun päähenkilö itsekään ole koko aikaa – sairaalaterminologiaa lainaten – aikaan ja paikkaan orientoitunut. Heimo-nimen saanut mies, tämä päähenkilö, väläyttelee hoitojakson kuvailun rinnalla sattumuksia elämänsä varrelta, tuttavuuksistaan, seurustelusuhteistaan ja lapsuutensa luvattomuuksista. Nimi Heimo tulee muuten tervehdyksestä, kun mies tervehtii huonetoverin vaimoa vähän tökerösti, heimoi. Sattumusten lisäksi kertoja esittelee lukijalle omia tulkintojaan vaikka Raamatusta. Erityisenä tarkastelun kohteena ovat opetuslasten ristiriitaiset joulutulkinnat. Miten se Jeesuksen syntymä nyt menikään? Mahtuu kirjaan myös kuvaus Maiju Lassilan elämästä ja kuolemasta. Sellaisen minäkertoja laatii ruokahuoneen nurkassa ikään kuin verryttelynä. Spesiaali tyyppi, tämä Lassila, tai Irmari Rantamala, tai oikealta nimeltään Algot Tietäväinen (1868-1918) Juuri tänään blogin julkaisupäivänä 21.5 tulee hänen luolemastaan tasan sata vuotta. Tohmajärven poikii.

Hurmeen kirjaa lukiessa potilaat käyvät lukijalle tutuiksi, tragedioilta ei vältytä, eikä surumielisiltä hyvästeiltä. Hurme läimii sanoja ja onnistuu yllättämään tulkinnoillaan. Ihan esimerkkinä, tätä ennen en osannut ajatella että Raamatussakin vittuillaan. Anteeksi sanavalinta. Se en ollut minä, se oli Juha. Juha aloitti. Pitääkö vielä todeta, että Hurmehan sai Finlandia-palkinnon viime vuonna romaanistaan Niemi? Ja sitten mitä vielä niin hän on kirjan lievelehden tekstin mukaan myös teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja, sekä toiminut Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana ja teatteri Telakan johtajana. Persoonallinen tapaus koko mies, tulkitsen. Olen nähnyt hänet elävänä. Tuo ilmaisu on huvittava, paitsi että kirjan minäkertoja todella uskoo kokeneen useammankin kuoleman ja ymmärtääkseni teoksessa on paljon kirjailijan omakohtaisesti koettua, joten sana ”elävä” on täysin perusteltu.

Esiintyjänä ja luovana ilmaisijana Juha Hurme on sivistynyt, tyylittömällä tavalla tyylitietoinen, provosoiva, hauska, mutta vain jos kalikka ei kopsahda vastaanottajan omaan nilkkaan. Heitä (tai meitä, jag kan inte tala svenska mycket) on paljon. Melkein väittäisin, että he jotka nauravat lujimpaa, heitä kaikkein kovimmin sattuu. Niin pitääkin.


( Päivitetty: 22.05.2018 08:51 )

 - Mika Kähkönen
1. 2. 3. 4. 5.




Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan miinus kuusi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2018 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com