Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

Subscribe RSS

 Kesä ja Koontz
26.07.2017 19:03 | Mika Kähkönen

Dean R. Koontz: Kylmä tuli

(Cold Fire, 1991)

Suom. Heikki Sarkkila. Book Studio 1991. 381s.

 

Kun tietää Dean Koontzin tuotannon, voi siltä odottaa mitä tahansa, mahdottomiakin. Mies liikkuu surutta realismin, scifin ja kauhukirjallisuuden rajamailla ja perustelee todeksi kaikkein uskomattomimmatkin juonenkäänteet. Tai jättää perustelematta – ota tai jätä. Edellä mainittua voisi pitää yhtä lailla suosion salaisuutena, kuin myös sen esteenä. Viime vuosina ei ole uusia suomennoksia nimittäin juuri näkynyt. Viimeisin mahtoi olla vuonna 2011 julkaistu Pienempi paha (Gummerus), josta kirjoitin arvion Ruumiin kulttuuriin 3/2011.

Vilkaisin lukuhistoriaani. Näyttää siltä, että Koontz valikoituu kesälomalukemistokseni. Tällä kertaa vuoroon pääsi pokkarina jo reilu neljännesvuosisata sitten ilmestynyt Kylmä tuli. Siinä Koontz esittelee kolmevitosen Jim Ironheartin, jolla on erikoinen kyky. Mies saa telepaattisia viestejä, joiden perusteella hänen on lähdettävä eripuolille Yhdysvaltoja pelastamaan päällisin puolin sattumanvaraisia ihmisiä varmalta kuolemalta. Tapaukset saattavat olla yhtä lailla tapaturmaisia, kuin rikoksenkin myötä kohdattuja – useimmiten rikoksen. Teot kiinnostavat luonnollisesti myös tiedotusvälineitä. Toistaiseksi Jim on saanut olla ilman isompaa huomiota ja onnistunut livistämään takavasemmalle juuri oikealla hetkellä.

Muutos tähän tulee, kun hän pelastaa koulupojan rattijuopon yliajolta ja paikalle sattuu utelias lehtitoimittaja Holly Thorne. Lyhyen ja hedelmättömän keskustelutuokion seurauksena Holly jää ilman juttuaan. Silti hän ei saa pelastajaa mielestään. Hän tuntee vetoa tähän, eikä pelkästään ammatillista sellaista. Jimistä kehittyy pakkomielle ja hänen on otettava tästä tarkemmin selvää. Kaikkien aikojen lehtijutun sijaan hän saa jotain muuta, alkaen vaikka erittäin todentuntuisista painajaisista. Mikä erikoisinta, hän ei välttämättä jokaisen unikuvan kohdalla pysty sanomaan, tapahtuvatko ne nukkuessa. Todisteena vaihtoehdosta käy syvät verinaarmut hänen ihollaan.

Mitä Jim Ironheartin taustalle kätketyy? Mistä hän on saanut kykynsä? Kykynsä vai kirouksensa? Onko mies hyvä vai paha? Voiko jakoa edes tehdä? Holly saa kyllä vastauksensa, siinä missä lukijakin. Tähän vielä yksi kysymys, se kenties tärkein. Onko vastaus toivottu? No, ainakin se on mitä mielikuvituksellisin, voisi sanoa. Yhtä mielikuvituksellisia ovat Koontzin luomat tapahtumapaikat, jotka ovat yksi runsassivuisen ja pienellä kirjasinkoolla ladotun teoksen pelastus. Niiden lisäksi kirjailijalla on tarkka psykologinen vainu, eikä vähiten omien lapsuuden kokemustensa myötä, jos oikein muistelen. Perheongelmat kulkevat miehen kestoteemana luultavasti niin kauan kuin hän julkaisee. Tarkistin, että ikää kirjailijalle kertyi nyt 9. heinäkuuta 72 vuotta. Instagram -päivitysten perusteella tavaraa tulee edelleen. Koontz on yksi niistä kirjailijoista, joiden vuoksi olen harkinnut vaivata keskinkertaista kielipäätänä lukemalla kirjoja in English. Kerron sitten kun se päivä koittaa.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Lomailen taas Koontzin kanssa
11.08.2016 20:24 | Mika Kähkönen

Dean R. Koontz: Ääni pimeydestä

(The Voice of the night)

Suom. Heikki Sarkkila. Book Studio 1992. 254 s.

 

Alun perin Brian Coffey pseudonyymilla julkaistu Koontz -pokkari Ääni pimeydestä käy lomalukemisesta, vaikkei kirjailijan parhaimpiin taidonnäytteisiin kuulukaan. Eipä ole mieheltä uutta suomennettua tuotantoa kuulunut sitten Pienempi pahan, josta kirjoitin arvion Ruumiin kulttuuri -lehden numeroon 3/2011. Tunnustaudun miehen tuotannon ihailijaksi.

Ääni pimeydestä kertoo kahdesta 14-vuotiaasta pojasta. Colin on yksinäinen kirjatoukka ja Ray psykopaatti. Vaikka Colin fiksu kaveri onkin, Rayn huomio imartelee ja hän on vietävissä, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Ray on ottanut pakkomielteen tappamisesta ja yrittää houkutella uutta kaveriaan tappoleikkeihin. Kun Colin päättää viheltää pelin poikki, se ei Raylle passaa ja hän kääntyy kaveriaan vastaan.

Juonikuvio on alusta alkaen melko arvattava ja hitusen epäuskottavakin. Tarina toimii, kun keskittyy lukiessaan yksittäisiin kohtauksiin ja tapahtumapaikkoihin.  Tunnelma on kohdallaan. Sen lisäksi 14-vuotiaiden pojankoltiaisten asemaan on hauska asettua. Koontz on huonoimmillaankin kelpo kertoja, ei siitä pääse mihinkään.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Häiritsevän hyvää kesälukemista
27.07.2013 13:37 | Mika Kähkönen

Dean R. Koontz: Salama

(Lightning, 1988)

Suom. Pertti Koskela. Book Studio 1991. 377 s.

 

Salama seuraa naisen elämää hänen syntymästään aina 40 ikävuoden korville saakka. Elämänvaiheet saattelevat jo syntymähetkellä äidittömäksi jääneen Laura Shanen orpokotiin, kun hänen isänsäkin kuolee. Sijaiskodit vaihtuvat, eikä pysyvää ihmissuhdetta turvallisiin aikuisiin tahdo muodostua. Hekin joihin Laura olisi valmis luottamaan, kokevat hänen vanhempiensa kohtalon. On kuin kohtalo johdattelisi hänet joka kerta kurjaan lähtöpisteeseen. Silti Laura ei osaa aavistaakaan, että kaikki voisi olla vielä pahemmin, jos outo muukalainen ei olisi ilmestynyt paikalle kaikkein epätoivoisimmilla hetkillä. Erikoista on, että vaikka mies on näyttäytynyt hänelle jo hänen lapsuudessaan, ei tuo pelastava enkeli ole vanhentunut koko aikana.

Yritän olla paljastamatta liikaa, nimittäin tämä kirja kannattaa jokaisen Koontz fanin lukea, ihan vaikka odotellessa seuraa uutuutta. Lyhyesti, mies toimii instituutissa ja toimii sen vastaisesti. Yksi toiminnan muoto on Lauran elämän seuraaminen. Silti taustalta löytyy paljon painavampiakin motiiveja. Se, mitä ne ovat ja mikä selitys tarinaan sisältyvälle mystiikalle löytyy, jätän kertomatta. Lukekaa kirja.

En muista lukeneeni toista Koontzin teosta, jonka tapahtumat olisivat näin pitkältä ajanjaksolta. Sivuja on kertynyt tällä kertaa mukavasti ilman jaarittelua. Liikutaan uskottavuuden rajoilla, mutta taidokkaasti (niin kuin lähes poikkeuksetta aina tämän kirjailijan kanssa). Orpotytön elämän kuvailu tuo mieleen jopa Charles Dickensin lapsikohtalot. Ehkä vain aiheensa puolesta, mutta kuitenkin. Koontz on heitellyt pitkiä juonen kaaria tuonne ja takaisin. Kun aikaisemmat tapahtumat saavat selityksensä, tuntee lukijana tulleensa palkituksi. Vähän vastaavan teeman ympärille kiedottuja tarinoita olen lukenut oikeastaan vain Stephen Kingiltä. Saattaa olla, että taidokkaampiakin esityksiä on. Silti mielestäni Salama on jännitysromaanina häiritsevän hyvä. Häiritsevää siinä on se, että sitä ei saa mielestä silloinkaan, kun kirjan laittaa syrjään.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Dean R. Koontz: Pelon kasvot
13.07.2013 14:44 | Mika Kähkönen

Dean R. Koontz: Pelon kasvot

(The Face Of Fear, 1977)

Suom. Heikki Sarkkila. Book Studio 1990. 224 s.

 

Kirjan ensimmäinen versio julkaistiin Brian Coffeyn nimellä aikaan jolloin aloittelin peruskoulun ensimmäistä luokkaa. Tätä aikaisemmin oli ilmeisesti suomennettu vasta pari teosta, Varjostaja 1973 ja Kiveen hakattu kuolema 1975. Vielä siihen aikaan kustannustoimittajilla oli varmaankin painavampi sana miehen tuotoksien suhteen, koska tarinaa ei paisutella, vaan pysytään tiukasti tapahtumien keskipisteessä – aina loppua myöten.

Pelon kasvojen tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin. Graham Harris on entinen vuorikiipeilijä, joka vaikean loukkaantumisen ja kallovamman jälkeen saanut selvännäkijän lahjan. Hän näkee murhien yksityiskohtia ja päätyy auttamaan poliiseja niiden tutkimuksissa. Kaupungissa liikkuu Teurastajaksi nimetty tyyppi, joka on ihastunut erityisesti naisiin, mutta väärällä tavalla. Graham kutsutaan suoraan televisiolähetykseen, jonka aikana hän saa näyn ja kuvailee melko sanatarkkaan seuraavan uhrin. Lähetyksen vaikutuksesta murhaaja kohdistaa huomionsa selvännäkijään ja tämän naisystävään Connie Davisiin. Alkaa se niin paljon puhuttu kissa ja hiiri-leikki, jonka panoksena ei ole enempää tai vähempää kuin henki.

Tarina ja sen rakenne on simppeli. Henkilöhahmot ovat melko kaksiulotteisia, eikä heitä määrällisestikään ole mahdottomia määriä. Coffey, siis Koontz esittelee murhaajan ajatusmaailman avoimesti ja samaistuu tämän asemaan. Esikuvan tyyppi (tai tyypit) saa Nietzschen runoista ja kuvittelee olevansa yli-ihminen, luulee luovansa toiminnallaan paremman maailman. Natsimeiningitkin käyvät mielessä. Ajatukset sävyttyvät eroottisella pohjalatauksella. Vaikka loppukolmannes kirjasta on toiminnan täyteinen, alkaa se puuduttaa, niin päähenkilön näppejä, kuin lukijan korvien väliäkin. Tuolileikin tapaan piiriä käydään portaissa, pilvenpiirtäjän kerroksissa ja ikkunan puitteissa. Spesiaalitietoa käytetään jopa liiankin kanssa – yksityiskohtien kuvailu hattaa sujuvuutta – liikaa karabiinihaan kiiloja.

Kirja kelpaa kevyeksi kesäluettavaksi, mutta jos tämä olisi ollut miehen ensimmäinen teos jonka olen lukenut, olisi se saattanut jäädä viimeiseksi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Pelon kasvot edustaa kehitysvaihetta, jollainen vaaditaan, jos aikoo yli 200 miljoonaa kirjaa myyneeksi menestyskirjailijaksi.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Dean R. Koontz: Keskiyö
27.05.2013 15:40 | Mika Kähkönen

Dean R. Koontz: Keskiyö

(Midnight, 1989)

Suom. Kari Salminen. Book Studio 1989. 384 s.

 

Työpaikan esimieslääkäri toi kotoaan kassillisen kirjoja kahvihuoneeseen ja möi niitä euron nimellishintaan. Kirjojen joukossa oli viisi Dean R. Koontzin pokkaria. Ostin ne oitis. Ensimmäisenä lukuvuoroon pääsi Keskiyö.

Amerikkalaisessa pikkukaupungissa tapahtuu lyhyellä aikavälillä poikkeuksellisen paljon kuolemantapauksia, jotka herättävät FBI.n, kuin myös hiljattain kaupungissa kuolleen Janice Capshawn siskon kiinnostuksen. Myös kaupunkilaisten joukossa on ihmisiä, joita asia vaivaa. Heistä nostetaan esille Vietnamin sodassa halvaantunut Harry Talbot, joka tiiraa kaupungin menoa kukkulalla sijaitsevan kotinsa ikkunasta kaukoputkella, sekä 11-vuotias Chrissie, joka pakenee oudoiksi muuttuneita vanhempiaan pimeään yöhön. Tässä tapauksessa outo ei tarkoita nuorten pukeutumistyylin matkimista, karaokea, eikä sen enempää typeriä facebook-päivityksiäkään. Tärkeä kaupungin asukas on myös poliisipäällikkö Loman Watkins, joka haistaa kaupungin merkkihenkilön Tom Shaddackin tiedeprojektissa jotain mätää. Shaddackin kunnianhimoinen tavoite on kohottaa ihmisyyden käsite uudelle tasolle ja luoda ympärilleen täydellisen yhteiskunnan, joka on hänen hallinnassaan.

Jos Talbot on liikuntarajoitteinen ja Chrissie lapsi, vaivaa Lomania pistos, jonka hän on saanut Shaddackilta tieteen nimeen. Hetki hetkeltä itsensä ajattelevana ja tuntevana ihmisenä pitäminen vaikeutuu. On toimittava ennen kuin on myöhäistä. Poliisipäällikköä lukuunottamatta tärkeimmät henkilöhahmot kokoavat voimansa yhteen. Hiljalleen kaupunkikuva muuttuu 60-luvun tieteiselokuvan näyttämöksi.

Koontzin teoksissa koirat ovat mahtavia ja vanhemmat hirviöitä. Niin tässäkin. Aiheensa mies on onnistunut kehittämään kiehtoviksi aina. Vaikka Keskiyön tieteelliset väitteet ja teoriat ovat epäuskottavia, on niissä viesti. Jo nyt on tullut todistetuksi, että evoluutio muuttaa ihmisaivoja aina tarpeiden mukaan. Nykytarpeet sijoittuvat paljolti virtuaaliseen todellisuuteen. Mitä siitäkin seuraa?


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 4.000




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com