Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

Subscribe RSS

 Dennis Lehane: Koskematon
19.06.2012 18:33 | Mika Kähkönen

Dennis Lehane: Koskematon

(SACKRED, 1997)

Suom. Heikki Karjalainen. Tammi 2005. 350 s.

 

Aina silloin tällöin vierailen internetin keskustelupalstoilla, joskus kommentoiden, joskus vain muuten ihmettelemässä. Sattuipa kerran, että muuan ihminen kaipasi lukusuosituksia hyvistä dekkareista. Vastaukseni oli lyhyt: Dennis Lehane. Ja sitä tämä jenkkikirjailija todella on: dekkarikulinaristien perusruokavaliota.

Koskematon on etsiväpari Patrick Kenziestä ja Angela Gerranosta kertovan kirjasarjan kolmas teos ja jatkaa heidän tuttua, muttei turvallista tapausten selvittelyään. Samalla kertomus on rakkaustarina. Parissa aikaisemmassa kirjassa seksuaalista viritystä on ollut kiusoittelevasti. Nyt edetäänkin sitten jo kolmospesälle ja tehdään pari kunnariakin. Itse rikosjuoni on simppeli: kuolemansairas miljonääri palkkaa etsivätoimiston etsimään hänen kadonnutta tytärtään. Tyttären löytymisen ja toimeksiannon väliin mahtuukin sitten monenmoista ainesosaa, aina hämärästä uskonlahkosta kiristykseen, tappeluista takaa-ajoihin ja vaikka mihin. Leikkimielisyyttäkin riittää, kun etsiväpari hassuttelee keskenään ja muksauttelee toisiaan nyrkeillä.

Vaikka Lehane pyöräyttää juonen muutamaan kertaan ihan komeasti ympäri ja saa valkoisen näyttämään mustalta, ei mies ole välttynyt valitettavasti tyhjäkäynniltäkään. Muutama luku ei johda varsinaisesti mihinkään. Mieleeni tuleekin ohje, jonka olen saanut merkittävältä kirjalliselta taholta (kuulostaa sopivan mystiseltä): kirjailijan on tiedettävä mitä kussakin luvussa oikeasti tapahtuu. Muussa tapauksessa käy herkästi niin, että yksittäiseen lukuun tulee aivan liian vähän asiaa. Erityisen haitallista turha venyttely on nimenomaan Koskemattoman kaltaisessa jutussa, jonka lukijakunta on toiminnan nälkäisistä sakkia. Luulen niin. Kliseitä taas saa olla ja jossain määrin pitääkin. Mitä olisi Peteliuksen muinoin esittämät apuvamies-sketsit ilman apuva-huutoa? Lehane on sisällyttänytkin loppuun kaluttuja aineksia tarinaansa ujostelematta. Ehkäpä ne ovatkin dekkareille kuin juuri ruisleivälle. Ja vanhoja reseptejähän on tietenkin kunnioitettava.


 - Mika Kähkönen
1. 2. 3. 4. 5.




Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän miinus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com