Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
27282930123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Subscribe RSS

 King ottaa dekkarit haltuun
15.08.2017 20:01 | Mika Kähkönen

Stephen King: Mersumies

(Mr. Mercedes, 2014)

Suom. Ilkka Rekiaro. Tammi 2016. 463 s.

 

Kesälomareissu, kirjakauppa ja pokkari, eikä mikä vain pokkari, vaan Stephen Kingin Mersumies. Kirja aloittaa kolmiosaisen trillerisarjan, jossa pysytellään kaukana rinnakkaistodellisuuksista ja elävistä kuolleista. Sen sijaan tapahtumat ovat realismissaan suorastaan kamalia, elleivät hirveitä, tai suorastaan karmaisevia. Vakavasti ajateltuna vastaavista tapahtumista on saanut lukea ja kuulla liikaa tosielämän uutisista. Tätä kirjoitellessa trilogian kakkonen, Etsivä löytää, on ollut jo hyvän aikaa ostettavissa kovakantisena. Jotenkin vaan pokkarit ovat käteen ja kukkarolle käypäisempiä, eli odotellaan, odotellaan.

Mersumiehessä Mersumurhaajaksi itsensä nimeämä mies ajaa väkijoukkoon varastetulla mersulla tuhoisin seurauksin. Myöhemmin hän ottaa yhteyttä eläkkeelle jääneeseen rikosetsivä Bill Hodgesiin, tarkoituksenaan kiusata mies hengiltä, eli houkutella tappamaan itsensä. Sen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia, jo nyt Hodgesin lempi-illanviettotoverina on hänen isänsä vanha Smith & Wesson revolveri. Sitä hän pitää tv-tuolinsa vierellä pikkupöydällä, kun lipittää olutta ja tuijottaa ennalta arvattavaa sosiaalipornoa ollen liian turhaantunut edes alkoholisoitumaan. Osa turhautumisen syystä on kesken jäänyt murhatutkinta. Mersumurhaajan sähköposti tekee vaikutuksen, muttei halutulla tavalla. Syötin nielemisen sijaan etsivä alkaakin tutkia sitä. Kun Hodges käy liian nokkelaksi ja murhaaja tajuaa epäonnistuneensa vanhan dekkarin provosoinnissa, on hänen siirryttävä suoraan toimintaan. Uhriksi hän valitsee ne harvat ihmiset, jotka ovat Hodgesille erityisiä. Samalla ei olisi pahitteeksi, vaikka heidän mukanaan vaihtaisi hiippakuntaa runsas joukko muitakin, kaikki yhtä lailla viattomia. Mersumurhaajalla itsellään on vain yksi erityisen läheinen ihminen, äiti. Veikeä suhde sinällään.

Mersumies on perusdekkari ja sellaisena onnistunut. Vaikka King käyttää totuttuja dekkarihulluille tuttuja elementtejä (en puhu kliseistä), on tekstistä tunnistettavissa kauhun kuninkaalle ominaista twistiä, eivätkä kaikki koukut ole valmispakettiratkaisuja. Vaikka mies on tuottelias, ei hän mene helpon kautta, vaan on ottanut selvää nippelitiedosta, vaikka nyt liittyen autoteknologiaan, tietotekniikkaan ja nettikeskustelujen ihmeelliseen maailmaan. Henkilöhahmot ovat meheviä ja elämänmakuisia, niin kuin Kingillä yleensäkin. Kirja sisältää muutaman hauskan silmäniskun mestarin aikaisemman tuotannon tunteville. Ja lomahan oli onnistunut.


( Päivitetty: 15.08.2017 20:11 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 King pehmoilee
11.12.2015 17:26 | Mika Kähkönen

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

(Joyland, 2013)

Suom. Kristiina Vaara. Tammi 2015. 288 s.

 

Sain kolmelta tyttäreltäni ja avovaimolta isänpäivälahjaksi Stephen Kingin romaanin Tervetuloa Joylandiin. Toivomukseni kuultiin. Pääsin kummitusjunaan.

Kirjan takakansiteksti avaa romaanin sisältöä niukasti ja jättää mahdollisuuden väärinkäsityksille. Lähtökohtaisesti kun puhutaan Kingistä yhdistettynä huvipuistoon, saa se aikaiseksi mielleyhtymiä mystiikkaan, ennustuksiin ja sopimuksiin paholaisen kanssa, ainakin siis minun tapauksessani. Se riittää. Mutta kun paneutuu tarinan tapahtumiin, saa vastausta odotuksiin odottaa, jopa loputtomiin.

Tervetuloa Joylandiin on ihmissuhderomaani maustettuna ripauksella jännitystä ja yliluonnollisia ilmiöitä. Voimakas mauste muuten. Murhattu Linda Gray jää välitilaan maanpäällisen ja ikuisuuden välille. Legenda elää Joylandin huvipuistossa. Jotkut kummitusjunan eli Kauhujen talon asiakkaat väittävät nähneensä nuoren naisen reitin varrella. Tuota hetkeä odottaa Devin Joneskin, nuori mies Mainen Etelä-Berwickistä. Sieltä hän on lähtenyt tivolin kesätyöntekijäksi Pohjois-Carolinaan Heaven's Wayn kaupunkiin. Mikään ei ollut häntä pidättelemässä. Orastava seurustelusuhde yliopiston ensimmäiseltä vuodelta on viilentynyt lupausten varaan. Wendy on vaihtanut maisemaa jo aikaisemmin. Yhteydenpito on harventunut ja jäänyt lopulta yksipuoliseksi. Lähestymistavoiltaan hidas (lue: turhan kiltti) Devin saa huomata myöhästyneensä.

Tivolielämä kaikkine persoonallisuuksineen on laiha lohtu. Päivittäisellä kävelymatkallaan töihin Devin näkee äidin, pienen koiran ja pyörätuolissa istuvan pojan. Heidän suuntaan vihjaa ennustuksissaan tivolin povarinainen Rosaline Gold, eli Madame Fortuna. Nimensä lisäksi madame on muutenkin tyypillinen ilmentymä mustalaisaksentteineen, helyineen ja vaatteineen. Vähänkin ajatteleva ihminen ymmärtää, että naisen ennustukset perustuvat tarkkaan havainnointiin, yleistyksiin ja hyviin arvauksiin. Paitsi että mahdollisuus toisellekin tulkinnalle jää. Sen puoleen on Devininkin kallistuttava, kun hän pelastaa pienen tytön hengen ja tutustuu työmatkallaan näkemään kolmikkoon tarkemmin. Niin Madame Fortuna on ennustanut.

Arkisen tivolielämän taustalla kummittelee selvittämätön naisen murha. Selvittämätön siitäkin huolimatta, että tekijästä on olemassa jopa valokuvia, joita nätisti ja sopivan paljastavasti pukeutuneet ”Hollywood-tytöt” ovat lemmenparista napsineet ennen junaan astumista. Edes löytyneistä murhaajan verisistä paidoista ja käsineistä ei ole apua. Tapahtumien ajankohta on vuosi 1973 ja tekninen tutkinta luonnollisesti samalta ajalta. Tapaus on osa sarjamurhaa. Sen selvittämisestä muodostuu Devinille yksi Wendyn aukon korvike. Niin myös naisesta, koirasta ja pyörätuolipojasta.

Kingin kyky eläytyä on uskomaton. Parin vuoden päästä 70 vuotta täyttävä mies vaikuttaa tekstinsä perusteella iättömältä. Yhtä helponoloisesti hän hyppää lihasdystrofiaa sairastavan pojan, kuin parikymppisen nuorukaisenkin kenkiin. Tulee mieleen aikaisempi viittaukseni sopimukseen paholaisen kanssa. Siitä ei voi olla kysymys. Niin lämminhenkisesti ja suorastaan rakastettavasti King kirjoittaa hahmoistaan. Muutamat hetket vaikka Miken (se pyörätuolipoika) kanssa saavat hitto vie liikuttumaan. Ihan sitä en etukäteen odottanut.

Hyviä ja (pahojakin) tarkkoja arvioita löydät myös osoitteista kirsinkirjanurkka.fi, lumiomena.blogspot.fi, kristankirjat.blogspot.fi, morrenmaailma.blogspot.fi ja onhan näitä. 


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Kingin klassikko lunastaa odotukset
03.12.2015 20:35 | Mika Kähkönen

Stephen King: Hohto

(The Shining, 1977)

Suom. Pentti Isomursu. Suomennuksen tarkistanut Suvi Clarke. WSOY/ bonpokkarit 2013. 659 s.

 

Kuulun ihmisryhmään, joka on nähnyt Stanley Kubrickin elokuvaversion Stephen Kingin kauhuromaanista Hohto useasti, mutta en ole koskaan lukenut itse kirjaa. Tai olin. Asianlaita on nyt korjattu, kun löysin tuon teoksen pokkarina antikvariaatista.

Kaikki tietää mistä kirja kertoo. Palaan siihen silti. Siinähän työttömäksi jäänyt englanninopettaja Jack Torrence ottaa talvitalonmiehen pestin Coloradolaisesta vuoristohotellista ja saa perheen mukaansa. Tarkoitus on parannella välejä Wendy-vaimoon ja samalla heidän poikaansa Dannyyn (5v.). Rauha ja eristyneisyys kuulostaa siunaukselta, varsinkin kun hotellin tiloista ei löydy ruokasherryä lukuun ottamatta miestä väkevämpää pisaraakaan. Alkoholi on yksi, ellei ainoa Jackin ongelma. Siitä juontaa äkkipikaisuuskin, jonka vuoksi hän on entinen opettaja. Miehelle tarjoutuu nyt mahdollisuus syventyä näytelmäkäsikirjoitukseen. Parhaimmassa tapauksessa toteutuisi uranvaihdoskin.

Hotellin hämärä menneisyys muuttuu perheelle vähitellen näkyväksi. Sen suhteen Dannylle lankeaa edelläkävijän sarka. Pojalla on kyky hohtaa, eli hän pystyy näkemään pilkahduksia tulevaisuudesta, kurkistamaan menneisyyteen ja pureutumaan ihmisten pään sisään. Jos vastapuolena sattuu olemaan toinen hohtaja, on ajatustenvaihto molemmin puolista ja käy matkojenkin päästä.

Molempia, niin elokuvaa kuin kirjaakin on tulkittu paljon. Luultavasti kukaan ei ole väärässä, tai täysin oikeassakaan. Kingin tarinan voisi tulkita realistiseksi kuvaukseksi alkoholismista, ellei samoissa harhoissa piehtaroisi muukin perhe. Jos ne siis ovat harhoja. Yhteyksien katkettua ulkomaailmaan, tunnelma muuttuu painostavammaksi. Wendyn ja Jackin välit rakoilevat ja Dannyn ennakkoaavistukset pahenevat. Viimeisellä hetkellä hän turvautuu erityiskykyynsä ja hälyttää hotellin kokin herra Hallorannin apuun. Kokki on kauden päätyttyä vaihtanut vuoristomaisemat Kalifornian lämpöön. Pojan aiheuttaman kohtauksen vuoksi mies on aiheuttaa kolarin moottoritiellä. ”VOI DICK VOI TULE NYT TULE TULE TULE NYT!!!” Niin lujaa hätähuutoa hän ei ole ottanut vastaan koskaan. Ei ikinä. Nevö. Nyt jos kaikki eivät ehkä sittenkään ole tietoisia lopputulemasta, jätän vastauksen kysymykseen, auttaako hätähuuto, vastaamatta. Etsikää kirja käsiinne ja lukekaa se.

Itse saatuani opuksen päätökseen, jäin kaipaamaan sitä. Sen huomasi nukkumaanmenoajan lähestyessä, kun huomasin odottavani, että pääsen lukemaan taas Hohtoa. Pitäisi kai aloittaa alusta. Romaaniversion parissa pääsin viettämään enemmän aikaa Dannyn kanssa ja pääsin paremmin heidän kaikkien ajatusmaailmaan. Jackin aivoitukset ovat kaikessa primitiivisyydessään mielenkiintoisia. Kaksi puolta miehessä taistelee vallasta. Kolmanneksi puoleksi lisäisin Overlookin, tämän pirun hotellin.

Lukiessa ei voinut välttyä elokuvan ja romaanin vertailulta. Elokuvasta tuttujen kohtausten kohdalla teki mieli tuulettaa. Filmiversion ulkopuolisten tapahtumien äärellä uteliaisuus voitti ja oli vain keskityttävä. Kaipaamaan jäin joitain Kubrickin oivalluksia, kuten niitä kaksosia. Loppuratkaisuista ollaan monta mieltä. Nehän siis eroavat toisistaan oleellisesti. Kubrick vie pidemmän korren, mutta vasta rankkarikisassa. Syy: Dannyn jalanjälkikikkailu ja irvistykseen jäätyneet Jack Nicholsonin kasvot.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Kuka pelkää karavaanaria?
30.01.2014 18:33 | Mika Kähkönen

Stephen King: Tohtori Uni

(Doctor Sleep, 2013)

Suom. Ilkka Rekiaro. Tammi 2014. 527 s.

 

Nykyään ihmisiä on vaikea pelotella, on Stephen King sanonut. Hän viittaa lajin vaikeuteen uusimman suomennetun teoksensa Tohtori Uni loppusaatteessa, kun luettelee joitain kaikkien aikojen pelottavimpina pidettyjä romaanejaan, kuten Uini uinu lemmikkini, Se ja Painajainen. Itse hän myöntää lähestyneensä nyt käsiteltävää kirjaa pelolla, mutta eri syistä. Sehän edustaa Hohtoa, kirjaa, joka on myös mainittu yhdeksi hänen pelottavimmista luomuksistaan. Tohtori Uni on jatko-osa. Ja mitä jatko-osista sanotaan? Harvoin ainakaan mitään mairittelevaa. Itse ehdin lukea Hohdon jatko-osaa (sanotaan nyt näin) hyvän matkaa, enkä ollut saanut vielä oikeastaan minkäänlaista tunnereaktiota, kunnes pysäköin autoni ison ostoskeskuksen parkkipaikalle ja näin opaskyltin: Matkailuautot. Se pysäytti ja oli pako vilkaista onko niitä siellä. Kun kerron vähän lisää, tiedätte kohta miksi.

Ihan ensimmäiseksi tehdään selväksi pari sääntöä. Tosi solmu on ihmistenkaltainen porukka, joka liikkuu matkailuautoilla ympäri Amerikkaa ja elää höyryllä, jota he saavat lapsista, joilla on kyky hohtaa. Valitettavasti tuota höyryä irtoaa noista pilteistä vain tappamalla heidät ja mielellään pitkän kaavan mukaan kiduttamalla. He omaavat erityiskykyjä, joista tärkein on immuniteetti ihmisten sairauksille ja lähes kuolemattomuus. Eivätkä he edes kuole, he linkoutuvat. Ulkoisesti he ovat ottaneet peruskaravaanarin harmittoman ulkomuodon. Hohtamisella tarkoitetaan taas muun muassa kykyä kuulla toisen ajatuksia, liikutella esineitä ajatuksen voimalla ja aavistaa tulevaa (tuttua kaikille Hohdon lukeneille ja Stanley Kubrickin elokuvaversion katsoneille).

Tohtori Uni kertoo Overlook -hotellista huolehtineen perheen pojasta Danny Torrancesta. Overlook -hotellin haamuihmiset eivät ole jättäneet häntä rauhaan paikkakunnalta poistumisen jälkeenkään. Hän on joutunut opettelemaan keinon vaimentaa hohtamisensa ja löytänyt lopulta aikuisiällä lääkkeen, joka on viedä hänet mennessään: alkoholin. Danny rimpuilee hanttihommasta toiseen, vaihtaa paikkakuntaa ja örveltää, kunnes saapuu New Hampshireläiseen Frazierin pikkukaupunkiin, saa lääkintävahtimestarin (kollegani siis!) paikan saattokodista ja sitoutuu Anonyymien alkoholistien kahdentoista askeleen ohjelmaan.

Samaan aikaan naapurikaupungissa David ja Lucy Stone saavat todistaa elämän suurta ihmettä. Heille syntyy tytär Abra. Vielä suurempaa ihmettä he joutuvat todistamaan, kun tyttö päättää synttärijuhliensa päätteeksi panna pellen temput paremmaksi ja tekee perheen aterimista tilataideteoksen keittiön kattoon. Ne roikkuvat siellä kuin magneetin vaikutuksesta. Eihän kyvyt siihen jää. Iän varttuessa Abra ymmärtää säästää vanhempiaan turhalta päänvaivalta ja salaa kykynsä, kunnes.

Raittiuden myötä Dannyn kyky hohtaa vahvistuu, mikä tunkee menneisyyden haamut pintaan ja tekee juomattomuuden entistäkin vaikeammaksi. Tilejä ei monessakaan mielessä ole tehty vielä selväksi. Elämänsuunta muuttuu, kun Danny aistii välimatkasta huolimatta Abra Stonen läsnäolon. Pian käy selväksi, että tuo murrosikää lähestyvä tyttö on hengenvaarassa. Myös Tosi solmu on tietoinen tytöstä, joten on toimittava.

Kingin lukijoille Tohtori Uni sisältää paljon tuttuja elementtejä. Vuosien saatossa mies on säilyttänyt tutun rennon tyylinsä. Ymmärrän kyllä miksi Hohto sai jatkoa vasta nyt. Tehtävä ei takuulla ole ollut helppo. King sanookin jälkisanoissaan, ettei kirjaa kirjoittanut sama SK, joka oli Hohdon takana. Me muutumme. Pääasia, että on hauskaa. Nyt vain ilman viinaa, mikä ei aina ole tämän (-kään) kirjailijan kohdalla ollut itsestäänselvyys. Kokemus muuten näkyy sisällössä.

Oliko sitten hauskaa? Kyllä ja ei. Itselleni Kingin kirjojen lukeminen on paluuta nuoruusvuosiin. Tohtori Unen kohdalla se onnistui jopa siinä määrin, että välillä teki mieli kysyä, kuin takapenkiltä kuunaan, että joko ollaan perillä. Tulevien tapahtumien valmistelua, pelimerkkien asettelua, lähtemistä ja siirtymistä oli liian kanssa. Muutamat hyvät juonen käänteet ja loppuhässäkkä pelastivat paljon ja lukukokemus jää positiiviseksi. Nyt tiedän, mitä Dan Torrencelle tapahtui myöhemmin.

Sain romaanin kustannusyhtiö Tammelta näytekappaleena. Kiitos luottamuksesta.


( Päivitetty: 03.12.2015 20:26 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas
02.12.2012 21:48 | Mika Kähkönen

Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas

(Full Dark, No Stars, 2010)

Suom. Ilkka Rekiaro. Tammi 2012. 355 s.

 

Sain isänpäivän lahjaksi Stephen Kingin neljä pienoisromaania käsittävän teoksen Pimeä yö, tähdetön taivas, kuten toivoinkin - minua pidetään aivan liian hyvänä.

Mielessä pyöri kaikki ne nuorempana lukemani amerikkalaiskirjailijan lyhytkertomukset, jotka onnistuivat yllättämään kerta toisensa jälkeen. Sen vuoksi into jolla uppouduin kirjan sivuille lähenteli menneitä aikoja. Okei, jos olen rehellinen innostus meni aikaisemmasta ohikin, mutta olen jäävi vertaamaan entistä runsaampitukkaista, mutta karvattomampaa itseäni nykyiseen mieheen ja tämän intoon missäkin asiassa.

Asiaan.

Ensimmäisessä tarinassa 1922 Maanviljelijä laittaa poikansa avustamana katalan eukkonsa kylmäksi. Aluksi ratkaisu vaikuttaa hyvältä ja perustellulta, mutta hiljalleen korot ylittävät lyhennyserän, voisi sanoa näin vertauskuvallisesti. Se jääkö mies siitä kiinni ja kärsiikö hän rangaistuksensa, en viitsi paljastaa. Kaikki menee joka tapauksessa hiljalleen päin helvettiä. Hieno menneen ajan kuvausta joka tapauksessa, voin näin sivumainintana sanoa. Jos pelkäät muuten rottia ja aiot lukea tämän kertomuksen, suosittelen rauhoittavaa esilääkitystä.

Isossa kuskissa naiskirjailija Tess menee luennoimaan kirjallisuustilaisuuteen. Paluumatkalle hänelle neuvotaan oikotie, joka ei tässä kirjallisuudenlajissa lupaa koskaan hyvää, eikä siis nytkään. Hänet raiskataan. Kylmäpäisenä ja neuvokkaana naisena hän pelastuu varmalta kuolemalta. Sen varmuus allekirjoitetaan parilla aikaisempalla naisenruumilla. Tuosta hetkestä alkaa punnitus. Vaakakupissa on omankäden ja lain kouran oikeus. Tarina on tavanomainen ja sen loppuratkaisussa ei ole varsinaisesti mitään yllättävää. Sen myöntää kirjailija itsekin, siis Stephen King, mutta myös tarinan päähenkilö. Useammassakin kohdassa verrataan kuviteltua jännitystarinaa Ison kuskin muka todellisiin tapahtumiin. Yhtäläisyyksiä löytyy, eikä ihme.

Kahden kaupassa tehdään sopimus paholaisen kanssa. Aihetta on kaluttu ennenkin, mutta kumma kyllä se jaksaa kiinnostaa edelleen. Johtuu varmasti Mr. Kingin kerrontatavasta. Kaikkihan siis etenee niin kuin olettaa voi. Ei haittaa, jos sitä mietit. Tosin tarinan loppuun olisi voinut odottaa vielä yhtä pikkumutkaa, miksei jatkoakin. Juttu vaikutti jäävän vähän kesken.

Viimeinen pienoisromaani, tai novelli (miten vain) Onnistunut avioliitto on myös aihevalinnassaan hykerryttävä. Sijoittuu ehdottomasti kirjan top neloseen. (Nokkelaa!). Yli 25 upean avioliittovuoden jälkeen Darcy löytää todisteita miehensä kaksoiselämästä. Pitkään hän ei ehdi sulatella tuntemuksiaan miehensä sarjamurhaajan urasta, kun mies aavistaa vaimon tietävän. Jälleen on käsillä punnitus (katso edellä). Voin paljastaa ettei asiaa ratkaista ainakaan parisuhdeterapiassa.

Viimeiseksi lukijaa hivellään Stephen Kingin loppusanoilla. On aina yhtä mielenkiintoista kuulla tarinoiden taustoista, varsinkin kun juuri tämä teos sai ilmestymisvuonnaan 2010 Bram Stoker -palkinnon. Liekkö ollut huono kauhutarinavuosi? Kingi on pystynyt parempaankin.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com