Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2526272829301
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

Subscribe RSS

 Kaikkien aikojen joulutarina
28.12.2018 11:52 | Mika Kähkönen

Charles Dickens: Saiturin joulu

(A Christmas Carol, in Prose: Being a Ghost Story of Christmas, 1843)

Suom. Tero Valkonen. Kuvittanut Minna Alanko. Basam books 2012. 111 s.

 

Varmasti jokaisella on jonkinlainen käsitys siitä mistä Saiturin joulu kertoo, sen verran moneen kertaan se on sovitettu eri esitysmuotoihin. Tarinan koronkiskuri, tukkuliikkeen omistaja Scrooge kohtaa jouluyönä kolme aavetta, jotka näyttävät miehelle menneiden ja tulevien joulujen tapahtumia. Scrooge joutuu kohtaamaan omantuntonsa ja asettamaan elämänarvonsa uusiksi.

Pikkupoikana seitkyt luvulla näin mustavalkoisen tv-näytelmän. Saattoipa olla jopa musikaali. Jotenkin jo sieltä saakka Saiturin joulu on jäänyt ainoaksi ja oikeaksi joulutarinaksi. Siihen haluaa palata melkein kuin itsenäisyyspäivänä Tuntemattomaan sotilaaseen, sillä erotuksella, ettei jälkimmäinen ole yhtä tärkeä.

Nyt lukemani suomennoksen alussa kerrotaan kirjailijan taustoista. Charles Dickens (1812-1870) tuli köyhistä olosuhteista ja joutui kengänkiillotusvälinetehtaaseen töihin jo kaksitoistavuotiaani. Isä oli päätynyt pahasti velkaantuneena vankilaan. Pojan koulunkäynti jäi vähemmälle. Perheen oli valittava kuka lapsista saa koulutuksen. Charles otti omat oppinsa asianajotoimiston apulaisena ja Morning Chroniclen reporttina. Dickensiä pidettiin humoristina, mutta myös sosiaalisesti kantaa ottavana köyhien ja erityisesti lasten puolesta puhujana.

Joskus aina miettii (tai ainakin nyt), kuinka nämä menneisyyden mestarit olisivat pärjänneet tämän päivän kirjabisneksessä. Mieleen tulee reilu pari viikkoa sitten julkaistu Ylen Kulttuuricoctailin juttu työläiskirjailijoista. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/12/kaikkia-eivat-keskiluokan-ongelmat-kiinnosta-mihin-katosivat-tyolaiskirjailijat Laura Koljosen laatiman jutun kysymyksenasettelu kuului: kiinnostaako keskiluokan ongelmat, tai mielenterveyden horjuminen, köyhyys ja sairaudet. Lukeeko niistä enää kukaan? Ainakaan noita teemoja käsittelevää kirjallisuutta ei löydy myydyimmistä teoksista. Korkeintaan tuon tason ongelmat pääsevät sivutuotteiksi.

Onko niin, että niin sanotut kovat nimet eivät ole katsoneet vähäosaisten elämänvaiheita kertomisen arvoisiksi? Vai eikö heillä ole riittävää tuntumaa kurjuuteen? Ken taas tuon tason ongelmia on kokenut, ei omaa riittävää kaunokirjoitustaitoa – ei läpäise kustannuskynnystä. Ehkä he eivät ole koskaan uskaltaneet edes haaveilla siitä mahdollisuudesta, että heistä olisi johonkin. Heille on osoitettu oma paikka. Miten kulttuuricoctail-tilaisuudessa edes käyttäydytään? Menestyvän proosan kirjoittaminen taitaa olla enimmäkseen jäänyt akateemikoille. Kustantajat eivät halua ottaa riskejä. Koko homma on jotenkin vääristynyt. Ihan kuin ne jotka kirjoja lukevat, haluaisivat myös kirjoittajien tulevan heidän kanssaan samasta sosioekonomisesta luokasta. 

Kovin hääppöinen ei siis Dickensin menestys tänä päivänä olisi, välttämättä. Harmi. Jos tässä aletaan jakoa tekemään, astun Dickensin puolelle. Tunnen vahvaa hengenheimolaisuutta. En ainakaan halua joutua omien aaveitteni jahtaamaksi.


( Päivitetty: 28.12.2018 12:07 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 Charles Dickens: David Copperfiels 1
27.03.2011 10:42 | Mika Kähkönen

Charles Dickens: David Copperfield

(David Copperfiels, 1849)

Suom. J.A. Hollo. 1991. WSOY

Lempeä mielikuva lapsuuden jouluista sai valitsemaan kirjaston hyllystä Dickensin (1812-1870) teoksen David Copperfield. Vaikkei juuri tällä teoksella olekaan joulun kanssa mitään tekemistä, kuten Saiturin joululla, edustaa se miehen myötäelävää tarinan kerrontaa parhaimmillaan. Kirja kertoo pojasta, joka joutuu isäpuolensa jä tämän siskon vainon kohteeksi. Samasta syystä hän joutuu varhaisessa vaiheessa pois rakastavan äitinsä luota sisäoppilaitokseen, josta hänen matkansa jatkuu lähes huutolaispojan asemassa ympäri maata.

Vanhaksi teokseksi kirjailijan kielenkäyttö on mielestäni rupattelevaa ja rentoa. Kaikkein ikävimpienkin asioiden keskellä hän näkee huvittavia asioita, jotka saavat lukijan vähintäänkin hymyilemään. Päinvastaisiltakin tuntemuksilta ei voi välttyä. Kirjan hahmot ovat mieleenpainuvia ja eläviä, heidän puolestaan huomaa pelkäävänsä, kun taas jotkut heistä herättävät vihan tunteita.Dickensistä on sanottu, että hän oli erityisen lahjakas lapsikohtaloiden kuvaaja. Tässä mielessä David Copperfield edustaa aihealueen malliesimerkkiä. Jokainen meistä on ollut lapsi, mutta harva meistä osaa aikuisena asettua pienten ihmisten korvien väliin, kuten tämä 141 vuotta sitten kuollut kirjailija.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2019 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com