Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Tässä pitkään lupaamiani maistiaisia 20.9 julkisuuden saaneesta jännitysromaanista Pimeimmät tunnit (Myllylahti) 

*****

Tällä kertaa sisältö oli muuttunut. Uudesta viestistä puuttui hunaja ja tilalla oli jotain kitkerämpää. Sallan oli keskityttävä ja toistettava itselleen ettei viesti koskenut häntä, vaikka tuo tunne pyrkikin päällimmäiseksi. Hän kieltäytyi ajattelemasta, että viime päivien unihäiriöt johtuivat viesteistä, vaikka hän oli kuluttanutkin keskiyön tunteja niiden parissa. Korkeintaan ne huvittivat häntä. ”Ei koko maailma pyöri kauttasi”, tunki Samin, Lukan isän kommentti tajuntaan. Sitä tämä oli toistellut paria vuotta aikaisemmin, kuin jotain typerän mainoksen slogaania. Jälkikäteen hän kyllä myönsi, että oli siihen aikaan kerrytellyt murheita, kuin todisteena maailman pahuudesta häntä vastaan.

Uusi viesti oli kirjattu myös tuolle samalle ajanjaksolle. Salla muisti kyllä, mitä hänen työpaikkansa päivystyspoliklinikan nörttisivari oli sanonut sähköpostin lähetysajoista ja lähettäjän osoitteista. Niihin sai laittaa mitä halusi ja niistä oli turha välittää. Olivatpahan lähetysajat keksittyjä tai eivät, tuon ajanjakson hän halusi unohtaa ja oli osittain unohtanutkin – tavalla tai toisella.

*****

Jos Liisa päätyi lastentarinassa ihmemaahansa kaninkolon kautta, samaa edusti Sallalle wc-pytty, jonka lietteistä veden pintaa hän tuijotti nyt uupuneena. Hän oli juuri oksentanut vatsansa tyhjäksi. Hetkeä aikaisemmin hän oli herännyt painajaisesta, johon hän oli onnistunut sotkemaan jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain varastettua. Siitä ja pahasta olostaan hän olisi voinut osoittaa syyttävällä sormella Petraa. Tämä oli ollut häntä vastassa bussiasemalla ja saanut houkuteltua luokseen, tällä kertaa yöksi. Salla oli saanut keventää mieltään ja nauttia Petran vieraanvaraisuudesta. Ajatustasolla ja toteutettunakin ehdotus oli ollut hyvä. Oli ollut, mutta ei enää.

Salla nojautui wc-pytyn renkaaseen, heitti hiuksensa olkapäälle ja painoi kylmänhikisen otsansa vasten käsivartta. Sydän hakkasi. Se tuntui ihollakin. Edellisen päivän tapahtumat, orastava krapula ja sekava uni saivat ajantajun hämärtymään. Mielensä sopukoista Salla oli löytänyt unen hahmoille tutummat kasvot. Näkyjen sekavuudesta huolimatta Salla luuli nyt tietävänsä kuka Sarah oli, tai ainakin missä hän oli tämän tavannut. Hän avasi silmänsä ja joutui varmistamaan olinpaikkansa, vaikka tiesi miten naurettavaa sitä oli edes epäillä. Ei ihminen hyppää tuosta vain johonkin toiseen ulottuvuuteen tai toiseen maailmaan. Jos joku luulee niin, on joko hullu tai humalassa. Tai molempia. Kumpaan kategoriaan hän asettui? Ei kumpaankaan, enää.

*****

”Mietihän, kun jotkut tapaavat toisensa teineinä, menevät naimisiin ja ovat yhdessä vielä nelikymppisinä. Ovatko he vielä ne samat ihmiset, joihin he rakastuivat ja joiden kanssa he halusivat viettää koko elämänsä?”

Salla ei osannut vastata. Hänen mielessään käväisi iäkkäät sairaalassa tapaamansa pariskunnat. Oli varmaa, ettei heidän yhteiselonsa ollut ollut aina ruusuista, edes lähelläkään sitä. Silti heistä oli huokunut jotain, jolle hän ei keksinyt mitään selitystä. Itse hän oli vaarassa jäädä joka tapauksessa sitä ilman, hän tajusi ja pysyi hiljaisena, joten Petra naurahti.

”Ajattelehan, ne asiat mihin joku teinityttö tai poika toisessa ihastuu; moottoripyörä, joku harrastus, vaikka lätkän peluu. Tai että pojat näkevät vain hyvän perseen ja tissit. Niidenkö varaan se aamen lausutaan?”

Sallan oli pakko hymyillä Petran laukomisille. Naisen puheissa oli itua. Iso osa pitkässä liitossa oli kai sietämistä ja laiskuutta. Ei jaksanut enää katsella ympärilleen ja etsiä sitä suurta ja kaunista oikeaa. Ja kun sellaisen olisi vaikka sattumalta jostain löytänyt, niin tuskin tältä olisi saanut vastakaikua. Oliko Sami ollut se oikea? Ilmeisesti ei, koska muutoinhan mies istuisi nyt Petran paikalla. Tai sitten hän oli jäänyt ilman vastakaikua Samiltakin.

Hän oli jo aikoja sitten luopunut kaikesta turhasta haihattelusta. Viimeinen sellainen oli poika, joka odotti häntä isänsä luona. Se oli juuri hän, joka oli halunnut heille lapsen, vain hän. Tarkemmin kun Salla ajatteli, ei Sami ollut koskaan varsinaisesti sanonut haluavansa lasta. Kun hän oli kertonut jättävänsä pillerit, ei mies ollut seksistä kieltäytynytkään, eikä lähtenyt etsimään myöskään kumeja. Sen jälkeen suhde oli ehkä jopa kohentunut. Niin, oliko se sitten ollut jotenkin taantumassa? Oliko lapsenteko ollut vain kehno elvytysyritys? Varsinaista painantaelvytystä. Totta helvetissä mies on tyytyväinen ainakin sen vartin, jolloin nainen antautuu pervoimmillekin toiveille, eikä itse halua muuta kuin lusikallisen spermaa. Hänellä oli ollut vain yksi maali ja se maali odotti yhdeksän kuukauden päässä.

Itsepähän monttuni kaivoin, hän hymähti ja vilkaisi Petraa. ”Ehkä sitä yhtä ja ainoaa oikeaa ei ole olemassakaan”, hän sanoi ajatustensa päätteeksi.

”Mitä oikeaa?” Petra kysyi, joten Salla kertoi mietteistään.

”Olet oikeassa”, Petra huokaisi kohta. ”Tuota juuri tarkoitin. Eikä Samikaan ollut sitä sinulle, ei ainakaan se ainoa.”

”Kiitos”, Salla sanoi kuin muodollisuudelle.

”Salla. En halua aloittaa tätä taas. Jos olisin mies, niin -.”

”Älä jatka, mutta kiitos”, Salla jatkoi samalla sävyllä, vaikka ilahtuikin.

*****

 


©2017 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com